Volkswagenin uuden Passatin ensiesittely Pariisin autonäyttelyssä ensi vuonna

Volkswagen esittelee uuden Passat-malliston ensi vuoden lokakuussa Pariisin autonäyttelyssä.

Markkinoille auto tulee myöhemmin samana vuonna eli kutakuinkin samaan aikaan uuden Ford Mondeon kanssa.

Seuraava Passat-sukupolvi käyttää ensimmäistä kertaa Volkswagen-konsernin uutta modulaarista poikittaismoottoreille tarkoitettua rakennetta. Sillä auto saadaan aikaisempaa kevyemmäksi, ja tilaa on paremmin etenkin toisella istuinrivillä.

Tavaratila kasvaa noin 50 litralla ja painoa on pudotettu noin 100 kilolla edeltäjään verrattuna.

Passat saa myös uudet moottorit.

2-litraisen dieselin tehot ovat tulevaisuudessa 150 tai 184 hevosvoimaa. Bensapuolella 1,4-litraisen sylinterinlepuutuksella varustetun mallin teho nousee 150 hevosvoimaan ja pienimmäksi malliksi on tulossa Up GT:stä tuttu kolmisylinterinen, 110-hevosvoimainen moottori. Lisäksi tarjolle tulee kaksilitrainen tuplaturbo 230 hevosvoiman tehoineen.

Ostaa voi myös kokonaisteholtaan 204-hevosvoimaisen plug-in-hybridin sekä oletettavasti tuttuun tapaan maakaasuversion.