Talviautoilun riski – 15 prosenttia autoilijoista tekee tämän virheen

Liikenteessä näkee luvattoman usein autoja, joiden puhdistus lumesta ja jäästä on vajavaista tai sitten sitä ei ole tehty laisinkaan. Talviautoilussa, jos missä, tulee huolehtia näkyvyydestä.

Lumi- ja pakkaskeleillä on tärkeää huolehtia hyvästä näkyvyydestä tien päällä. Liikenneturva muistuttaa talvisin kuinka tärkeätä on puhdistaa ajoneuvo lumesta ja jäästä huolellisesti ennen liikkeelle lähtöä. Myös auton esilämmitys auttaisi käynnistämisessä ja puhdistamisessa oleellisesti, kunhan sitä vain muistettaisiin käyttää. 

Liikenneturvan kyselyssä kuitenkin noin joka seitsemäs (15 %) autoilija tunnusti puhdistavansa joskus vain kurkistusluukun lumisen auton tuulilasiin. Niinpä liikenteessä näkyykin kyseenalaisia lumikasoja ja igluja. Tiedossa ei ole montako onnettomuutta on vältetty, kun muut tiellä liikkujat ovat osanneet ennakoida ja väistää ajoissa enemmän tai vähemmän sokkona ajavan kuljettajan ohjaaman ajoneuvon.

”Me kaikki varmasti tiedämme, ettei se vielä riitä mihinkään. Talvella on varattava hieman ylimääräistä aikaa lähtöön, jolloin lumet ja jäät ehtii puhdistaa huolella ilman kiirettä. Ajoissa ja hyvin putsatulla autolla lähteminen vähentää stressiä ja tekee elämän helpommaksi mutta ennen kaikkea turvallisemmaksi tien päällä. Lumiharjaa on siis käytettävä ahkerasti”, muistuttaa Liikenneturvan suunnittelija Toni Vuoristo.

Lähtöä kannattaa ennakoida ja esilämmittää auto tarpeen mukaan. Esilämmitystä tulee käyttää riittävästi, mutta sopivasti. Lähes yhtä huono vaihtoehto puhdistamattoman ajoneuvon kanssa on lumisateisina päivinä päivästä seuraavaan esilämmitetty ajoneuvo, joka on yksi suuri jääkalikka. Esilämmittämällä tarpeeseen lumien puhdistaminen ja jäiden raaputtaminen muuttuu useimmiten helpommaksi. Esilämmitys auttaa pitämään lasit kirkkaina ajon alusta lähtien.

”Lisäksi esilämmittämällä voi istua autoon mukavasti ilman paksuja toppavaatteita, mikä on tärkeää turvavyön kiinnittämiseksi oikein ja riittävän kireälle. Lasien huurtumista ajon aikana ehkäisee sisäpuhaltimien käyttö. Niiden optimiasetukset on hyvä olla tiedossa, sillä tien päällä säätöjen kokeilu voi viedä huomiota tärkeimmästä eli liikenteestä”, Vuoristo toteaa.

Puhdista lumet myös auton katolta

Lumien puhdistaminen on loogsta aloittaa auton katolta. Tämän jälkeen puhdistetaan huolellisesti auton muut ulkopinnat sekä ikkunat, peilit ja valot. Lisäksi kannattaa huomioida, etteivät lasinpyyhkimet ole jäässä. Ne tulee puhdistaa kuitenkin varovaisesti.

”Jos lumen jättää katolle, voi kinos luisua ensimmäisessä voimakkaammassa jarrutuksessa tuulilasille tai lentää takana tulevan näkökenttään. Jos katolle on muuten hankala yltää, voi hyödyntää teleskooppivartista lumiharjaa”, Vuoristo vinkkaa. Katolle tai suksiboksin päälle tahallaan tai epähuomiossa jätetty pakkaslumi haittaa tehokkaasti takana ajavien näkyvyyttä aiheuttaen tarpeetonta vaaraa kaikille tiellä liikkujille.

Auton on oltava ominaisuuksiltaan ajoneuvolain vaatimusten mukainen Poliisi voi sis sakottaa puutteellisesti lumesta puhdistetun auton kuljettajaa. Sakkouhasta oli tietoinen yhdeksän kymmenestä (90 %) kyselyyn vastanneesta autoilijasta, mutta silti 15% kyselyyn vastaajista jätti auton puhdistamatta.

”Pahin mahdollinen vaihtoehto on se, että jättää kiireen vuoksi auton puhdistamatta ja porhaltaa määränpäähän mahdollisimman kovalla kiireellä. Ei siis riitä, että näkee eteenpäin, vaan näkökentän on oltava hyvä kaikkiin suuntiin muun liikenteen havainnoimiseksi”, Vuoristo alleviivaa.

Perusvinkkejä miellyttävämpään autoiluun ja näkyvyyden varmistamiseen talvikeleillä:

  • Esilämmitä auto. Esilämmitys ehkäisee lasien jäätymistä ja huurtumista sekä helpottaa useimmiten myös lumien putsaamista. Turvavyöt voi myös kiinittää mukavasti kiinnittää oikein ilman paksuja toppavaatteita.
  • Puhdista auto huolellisesti lumesta ja jäästä ennen liikkeelle lähtöä. Muista kiinnittää huomiota myös valojen puhtauteen. Pitkillä matkoilla on hyvä välillä tarkistaa valojen puhtaus. LED-valot eivät pysy samaan tapaan puhtaina kuin valot, jotka toimimat sähköpolttimoilla.
  • Suuntaa lämmin puhallus voimakkaana tuulilasille. Näin lasit pysyvät auki ajon aikana. Tutustu ajoneuvon ohjekirjaan ja opettele lämmityslaitteen optimisäädöt eri tilanteisiin.
  • Opettele autosi valojen käyttö. Maantiellä liikkuu paljon autoja, joissa kuljettaja luottaa sokeasti ajovaloautomatiikkaan. Kytke auton varsinaiset ajovalot päälle, jos huomiovaloautomatiikka ei sitä tee.

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa! Löydät meidät FacebookistaInstagramistaTwitteristä ja YouTubesta.