Sivusto valitsi autoteollisuuden 10 vaikutusvaltaisinta ihmistä

The Drive -sivusto on nimennyt kymmenen vaikutusvaltaisinta ihmistä autoteollisuudelle tänä päivänä. Perinteisiä autovalmistajia ei listalla näy lainkaan. Sen sijaan mukana on kovia nimiä tietotekniikan puolelta.

Kärkeen The Driven listalla nousi Googlen itse ajavista autoista vastaava johtaja John Krafcik. The Driven mukaan siellä, missä automaailmassa tapahtuu älykkäitä asioita, Krafcik on paikalla. Fordilta ja Hyundailta kannuksensa hakenut Krafcik on The Driven mukaan kantava voima ainoassa oikeasti merkittävässä itse ajavien autojen tiedonkeruuohjelmassa.

Kakkoseksi The Driven listalla ylsi Elon Musk (kuvassa), joka on ollut ideoimassa niin PayPaliä, SpaceX:ää kuin Teslaakin. The Driven mukaan Musk ei välttämättä tee kaikkein parhaimpia autoja tai edes myy autoja aivan valtavia määriä, mutta silti ei ole yhtäkään autovalmistajaa, joka ei haluaisi päästä edes hieman kurkistamaan tämän visionäärin kristallipalloon.

Lisäksi The Driven listalla on mukana muun muassa miehiä Forza Motorsport- ja Gran Turismo -videopelien takaa ja listan sijalla kuusi on Applen muotoilujohtaja Jony Ive. The Driven mukaan hänen vaikutteensa näkyvät kauniisti myös parhaissa autojen sisustuksissa. Autovalmistajista ainoa kärkikymmenikköön yltänyt on ruotsalainen Christian Von Koenigsegg, jota ei voi kuitenkaan kutsua perinteiseksi autovalmistajaksi, sillä hän on lähinnä tullut tunnetuksi hurjien Koenigsegg-superautojen isänä.