Salakuvat: Mercedeksen lippulaiva saa päivitetyn ilmeen

Mercedes-Benz tuo viimeistään ensi vuodelle facelift-version nykyisestä S-sarjalaisesta. Suurimmat uudistukset tapahtuvat auton sisällä.

Mercedeksen edustusauto S-sarjan faceliftistä on ollut liikkeellä erinäköisiä versioita. Osassa autoista on ollut teipatut valonumpiot ja osassa puolestaan vain maski. Nämä molemmat tulevat muuttumaan ja sukunäkö pienempiin C- ja E-sarjalaisiin säilyy hyvin läheisenä. Yksi asia on kuitenkin ollut kaikilla prototyypeillä yhteinen, nimittäin katettu kojelauta. S-sarja kokee suurimmat muutokset juuri ohjaamon ja Command-järjestelmän osalta. Nykyisen kahden erillisen näytön sijaan sisällä tullaan näkemään vain yksi iso näyttö.

Command-järjestelmän uusin sukupolvi on nähty tammikuussa esitellyssä täysin uudessa E-sarjassa. Tämän viihde- ja multimediajärjestelmän lisäksi myös E-sarjalaisessa esiteltyä uusinta autonomiseen ajamiseen tähtäävää tutkatekniikkaa tullaa näkemään S-sarjassa faceliftin myötä. Yksi asia, jonka valmistaja on jättänyt pois E-sarjasta ja haluaa esitellä ensimmäisenä S-sarjassa on eleohjaus. Vastaavan ominaisuuden esitteli esimerkiksi BMW viime vuonna uuden 7-sarjan autonsa yhteydessä.

Uusittu S-sarjalainen esiteltäneen loppuvuodesta ja auto tulee myyntiin vuosimallina 2017.