Säästöä sähkön myötä – 48 voltin sähköjärjestelmä yleistyy autoissa

Autonvalmistajilla on jatkuva paine tehdä autoista ympäristöystävällisempiä. Paperilla autojen kulutukset ja päästöt ovat pienentyneet merkittävästi muutamien vuosikymmenien aikana, ja tämä trendi pitäisi pystyä tiukkenevien rajojen vuoksi säilyttämään.

Sähkön hyödyntäminen on yksi tehokkaimmista keinoista kulutuksen pienentämiseksi. Tämän vuoksi hybriditekniikka onkin yleistynyt nopeasti monien autonvalmistajien käytössä. Uusia mahdollisuuksia tulee myös jo muutamilla valmistajilla käytössä olevan uuden tehokkaamman 48 volttisen sähköjärjestelmän myötä. Tätä hyödynnetään muun muassa nelipyöräohjauksen sekä erilaisten sähkötehoa vaativien järjestelmien kanssa.

Uutena alueena Mercedes alkaa hyödyntää tehokkaampaa sähköjärjestelmää auton laturin paikalle asennettavan RSG-generaattorin avulla, joka toimii samalla tavalla kuin normaalit vaihtovirtalaturit. Suuremman tehon ansiosta generaattori pystyy ottamaan energiaa talteen hidastuksissa ja avustamaan autoa kiihdytyksissä.

Mercedes-Benz tulee ottamaan laajasti käyttöön integroidun ISG-generaattorin, jonka avulla auto on sähkökäyttöinen esimerkiksi pysäköintialueilla liikuttaessa.

Toinen pitemmälle viety ratkaisu on ISG-käynnistingeneraattori, jossa sähkömoottori löytyy vauhtipyörän yhteydestä. Tämä generaattori auttaa RSG:n tavoin autoa kiihdytyksissä ja kerää hidastuksissa energiaa talteen. Energia kerätään talteen sähköjärjestelmän yhteydestä löytyvään tehokkaaseen akkuun.

Etuna näillä järjestelmillä on se, että käytännössä pieniä hybridijärjestelmiä vastaavat hyödyt saadaan käyttöön ilman korkeajännitteistä hybridijärjestelmää. Ensimmäinen ISG-generaattorilla varustetun moottori on Mercedeksen uusi kuusisylinterinen bensiinikäyttöinen rivimoottori (M 256), joka esitellään ensi vuonna. Samaan moottoriperheeseen kuuluva uusi nelisylinterinen bensakone puolestaan on varustettu hihnakäyttöisellä RSG-generaattorilla, ja myös se esitellään vuonna 2017.

Kuvat: Mikko Autio ja Daimler