Kuluvan vuoden ensirekisteröinnit selkeästi viime vuotta jäljessä – käytettyjen tuonti nousemassa uuteen ennätykseen

Uusien autojen myynti on pahemman kerran pakkasella. Kesän jälkeen miinusmerkin perään kirjataan lukemaksi 12,8 prosenttia.

Kuluvan vuoden kahdeksan kuukauden aikana Suomessa on ensirekisteröity 79 492 uutta henkilöautoa, mikä on lähes 13 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Autoala onkin joutunut tiputtamaan kuluvan vuoden ennustetta useampaan kertaan kehnojen lukujen vuoksi. Tämän hetkinen ennuste koko vuoden ensirekisteröinneiksi on 110 000 autoa, kun viime vuonna oltiin pitkästä aikaa yli 120 000 kappaleessa.

Autokaupan haasteisiin ei löydy yksittäistä selitystä, vaan kyseessä on usean osatekijän summa. Yksi selittävä tekijä on ollut viime vuonna käyttöönotettu uusi päästömittaustapa, joka on aiheuttanut harmaita hiuksia kuluttajien lisäksi myös autotehtaille. Pahimmillaan uusien autojen tyyppihyväksynnät ovat venyneet kuukausikaupalla ja yksinkertaisuudessaan autojen saatavuus on ollut poikkeuksellisen heikkoa.

Toinen autokauppaan vaikuttava tekijä on ollut viime aikainen julkinen keskustelu eri käyttövoimien tulevaisuudesta. Keskustelua ovat sävyttäneet tiettyjen käyttövoimien mahdolliset kiellot ja toisten verovapautukset, jotka luonnollisesti ovat herättäneet epävarmuutta markkinoilla. Autoalan näkökulmasta tämä ei ole missään tapauksessa oikea tapa lähestyä asiaa.

”Autoilun verotus kaipaa kipeästi muutosta. Se pitää kuitenkin toteuttaa yllättäen ja yön yli markkinahäiriön välttämiseksi. Sitä ei voida valmistella käymällä julkista debattia päättäjien ja kansalaisjärjestöjen välillä”, muistuttaa Autotuojat ja -teollisuus ry:n toimitusjohtaja Tero Kallio.

Käytettyjen kauppa sujuu pirteästi.

Käytettyjä tuodaan ennätysmäärä

Uusien autojen myyntiä verottaa myös käytettyjen autojen maahantuonnin raju kasvu. Viime vuonna käytettyjä autoja tuotiin ulkomailta Suomeen noin 45 000 kappaletta, ja tänä vuonna luku on nousemassa jo 60 000 kappaleeseen. Osuus vastaa jo noin 10 prosenttia koko käytettyjen autojen kaupasta. Suomeen käytettynä tuodut autot ovat keskimäärin 7-8 vuotta vanhoja ja iso osa näistä on suuria dieselautoja. Vaikka nämä ovat tuontihetkellä Suomen autokannan keski-ikää nuorempia, pysyvät nämä myös yleensä liikenteessä pitkään ja alkavat vanhentaa autokantaa siis jo muutaman vuoden päästä. Vanhat käytetyt autot ovat luonnollisesti myös ympäristölle raskaampi taakka. Myös valtiolle tämä on ongelma, sillä autoveron lisäksi arvonlisäverot jäävät saamatta ja esimerkiksi viime vuonna menetys oli arviolta 100 miljoonan euron luokkaa.

Sähköistyminen on käynnissä

Uusien autojen kaupassa on nähtävissä piristystä etenkin erilaisten hybridiautojen ja täyssähkösten mallien kohdalla. Kuluvan vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana oli rekisteröity lähes 1 000 täyssähköautoa, kun viime vuonna luku oli alle 800. Täyssähköautojen markkinoilla korostuu jatkuvasti parantuva tarjonta ja saatavuus myös edullisemmissa hintaluokissa. Autoalan ennusteiden mukaan lähivuosina täyssähköautojen ensirekisteröinnit jatkavat kasvua suurilla prosenttiluvuilla, mutta toki kappalemäärät ovat edelleen suhteellisen pieniä.

Myös perinteisten hybridiautojen osuudet ovat kasvussa kuten myös pistokkeesta ladattavien hybridien. Vuoden ensimmäisen puolikkaan aikana perinteisiä hybridejä on ensirekisteröity hieman yli 8 000 kappaletta ja ladattavia hybridejä hieman yli 2 400 kappaletta. Näiden pariin kuluttajia ohjaa osaltaan varsin tehokkaasti CO2-pohjainen autoverotus, sillä etenkin ladattavien versioiden kohdalla pieni CO2-päästö tarkoittaa pientä veron määrää. Tarkemmin käyttövoimien välisiin tilastoihin voi tutustua Autoalan tiedotuskeskuksen sivuilta.

Kotimaan autokaupan tilanteeseen paneudutaan myös Teknavin uuden tv-kauden avausjaksossa, jonka ensiesitys nähdään maanantaina 16.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Lue lisää ohjelman aiheista täältä.

Yksi Suomen suosituimmista sähköautoista tällä hetkellä on Tesla Model 3.

Kuvat: Mikko Autio

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 18. tuotantokauden avausjakson ensiesitys nähdään maanantaina 16.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat su 22.9. klo 14.30 ja ma 23.9. klo 14.00 MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.