Ammattilaisen opeilla talven liukkailla – vinkit suoraan Kankkusen ajokoulusta

Teknavi pääsi mukaan paljon kansainvälistäkin julkisuutta saaneeseen Juha Kankkusen ajokouluun Kuusamoon. Pääsimme harjoittelemaan nelivetoisilla autoilla ajoneuvon hallintaa liukkaissa olosuhteissa monipuolisilla jääradoilla.

Yksi liukkaalla ajamisen kulmakivistä on rauhallinen toiminta. Auto ei reagoi kuljettajan käskyihin yhtä terävästi kuin pitävällä alustalla, ja tästä viiveestä johtuen kokematon kuljettaja sortuu usein turhan suuriin ohjausliikkeisiin. Tämä puolestaan johtaa pidon palautumisen myötä teräviin ja suuriin liikkeisiin, joiden seurauksena auto voi pahimmillaan lähteä hallitsemattomaan luisuun.

Rauhallisten liikkeiden lisäksi on tärkeää tietää, kuinka oma auto käyttäytyy ääritilanteissa. Tähän vaikuttavat esimerkiksi hallitsevat ajo-olosuhteet, renkaat, autossa oleva kuorma sekä ajonvakautusjärjestelmät. Nykyisellään apujärjestelmät tekevät ajamisesta helppoa, eikä niiden toimintaa välttämättä edes huomaa, mikäli siihen ei osaa kiinnittää huomiota. Tästä muodostuu ongelma siinä vaiheessa, kun fyysiset rajat tulevat vastaan. Parhaatkaan järjestelmät eivät pysty kumoamaan fysiikan lakeja, ja sen vuoksi oikea tilannenopeus on tärkein yksittäinen asia.

Juha näytti mallia nelivetoautolla ajamiseen Golf R:llä
Teknavin testikuski Risto Virtanen on yksi Kankkusen vakiokouluttajista

Vetotavat tuovat myös eroavaisuuksia autojen välille. Kaksivetoisilla autoilla kuljettaja havaitsee liukkauden helpommin auton sutiessa liikkellelähdöissä. Nelivetoisella autolla liukkautta ei huomaa yhtä helposti, minkä vuoksi nelikon ratissa on äärimmäisen tärkeää tiedostaa ajopinnan liukkaus esimerkiksi turvallisessa paikassa hieman voimakkaammin jarruttamalla.

Lisäksi luistotilanteissa eri vetotavat vaativat erilaista toimintaa. Etuveto on herkin aliohjautumiselle, eli auto niin sanotusti puskee. Kaasua nostamalla auton perä useimmiten lähtee kevyeen luisuun ja auto alkaa kääntyä paremmin haluttuun ajosuuntaan. Takavedolle tyypillinen tilanne on perän irtoaminen luisuun. Tämän saa korjattua niin sanotulla vastaohjauksella, jolloin ohjauspyörää käännetään auton luisusuuntaan. Nelivetoisella autolla kaikki liikkeet tulee pitää pienempinä ja kaksivetoisten autojen tyyliin neliveto ei tarvitse vastaohjausta. Nelivetoiselle autolle nyrkkisääntönä voi pitää sitä, että eturenkaat suunnataan aina haluttuun ajosuuntaan ja kääntymistä avustetaan kaasun käytöllä liukkaissa olosuhteissa.

Vinkit pähkinänkuoressa:

  • Tarkista renkaiden kunto
  • Tunnustele pidon määrää turvallisessa paikassa esimerkiksi hieman voimakkaammalla jarrutuksella
  • Toimi rauhallisesti auton lähtiessä luisuun
  • Mahdollisuuden tullessa vastaan, tutustu autosi ominaisuuksiin esimerkiksi jääradalla
  • Suhteuta ajonopeutesi olosuhteisiin
Jääradalla on turvallista kokeilla rajoja Näkyvyys lumisateella heikkeni huomattavasti ja tuore lumi teki radoista entistä liukkaammat Hätäjarrutusta on hyvä kokeilla turvallisessa ympäristössä Nelivetoisella autolla eturenkaat pitää kääntää haluttuun ajosuuntaan myös luisutilanteessa Välillä ohjaamo oli täynnä käsiä

Kuvat: Mikko Autio