Toisen sukupolven metsuri

Uusi Subaru Forester esitellään Suomessa viikonloppunäyttelyssä 12.–13.3. Auton ulkoiset muutokset eivät ole mitenkään radikaaleja: valot ja maski ovat uudet, ja uusiin sivupeileihin on nostettu vilkut. Sisällä kojelauta on piirretty uusiksi mittaristoa myöten.

Auton tekniikkaa on sitäkin hiottu. Tärkein uudistus on uusi 2-litrainen boxerimoottori. Sen ansioista Metsurin polttoainetalous on parantunut 10 prosentilla: CO2-päästöt ovat nyt 173 g/km. Janopuolella tämä tarkoittaa 7,5 litran keskikulutusta. Voimaa on kuitenkin tarjolla entistä enemmän – ja entistä laajemmalti.

Moottorissa sylinterin halkaisijaa on kavennettu ja iskun pituutta kasvatettu. Näin on laskettu kulutusta sekä kasvatettu keskikierrosalueen vääntöä. Venttiileitä ohjataan älykkäästi, eli imu- ja pakoventtiilien toimintaa pystytään säätelemään entistä tarkemmin. Ja kulutuksen nimissä myös moottorin liikkuvat osat, kuten männät ja kiertokanget, on valmistettu aiempaa kevyemmästä materiaalista.

Suoranaisesti ajettavuuteen vaikuttavat puolestaan jousituksen muutokset.

Bensaversion ja X-varusteisen Foresterin hinta on 30 216 euroa, ja XS-varustetaso kustantaa 32 613 euroa. Dieselmalliston hinnat alkavat 32 257 eurosta.

Teknari