Teknavi Genevessä: Audi halusi palauttaa TT:n hengen

Audi marssitti Geneven autonäyttelyssä lavalle odotetun TT:n. Audin tuoteryhmäpäällikkö Vesa Rinne kommentoi Teknaville uutuutta.

Vuonna 1998 esitelty ensimmäinen TT on designikoni ja sittemmin Kialle siirtyneen Peter Schreyerin käsialaa. Kuinka vaikea tällaista ikonia on uudistaa?
– Tähän TT:hen Audi teki hienon strategian. Toinen sukupolvi oli paljon tekniikkaan ja suorituskykyyn perustuva, eikä design-puolella ikonin asemaa hyödynnetty. Tämän kolmannen sukupolven kohdalla strategian lähtökohta oli se, että palautetaan TT:n henki. Nyt autossa näkyy paljon vanhoja TT-juttuja. On tuotu lisää tehoa, kulutus on pienempi, ajettuvuuden lähtökohdat entistä paremmat, auto kevyempi ja akseliväli on pitempi. Lisäksi sisäpuolella on uusinta uutta oleva uusi näyttökonsepti ja multimediajärjestelmä.

Tiivistä vielä TT:n kolme kovinta juttua.
– Muotokieli, on hemmetin makea auto. Toinen on ajamisen hauskuus, uusi TT on urheiluauto. Kolmanneksi nostan moderniuden informaatioteknologian osalta. Se osio ei ainakaan laahaa jäljessä.

Näyttelyauton keulaa komistavat Matrix-tekniikalla toteutetut LED-valot. Ne ovat A8:ssa vakiona, tulevatko ne vakiovarusteeksi myös TT:hen?
– Ei tule vakiona. Vakiona on ksenon-ajovalot.

Perusrakenteena on sama modulaarinen pohjalevy kuin A3:ssa. Onko tekniikoissa kuitenkin myös eroa?
– On. TT periaatteessa jakaa tietyllä tavalla pohjalevyn. Tässä on kuitenkin teräsalumiinen kori. Alumiinia on käytetty esimerkiksi paljon enemmän kuin A3:ssa. Pelkkä alusta on lähempänä A3:sta.

Kolme moottorivaihtoehtoa: 2-litrainen diesel (184 hv) sekä kaksi eritehoista (230 ja 300 hv) kakslitraista bensaturboa. Miten myynti jakautuu?
– Luulen, että TT S on yllättävän on suosittu TT-mallistossa ylipäätänsä, mutta varmaan bensamoottorit tulee olemaan suosituimpia.

Ohjaamo on rajusti erilainen kuin ennen. Keskipisteessä on kuljettaja, ja digitaalinen mittaristo kääntää varmasti eniten päitä. Seuraavatko muut Audi-mallit perässä virtuaalisen ohjaamon kanssa?
– Varmasti seuraavat.

Teksti: Jussi Ojala, Geneve (Twitter: @ojalajus)
Kuva: Vesa Eskola, Geneve