Opel Combo kasvaa Doblòn mittoihin

Ensi vuoden alussa myyntiin tuleva Opel Combo ei ole enää mikään paketti-Corsa. Combo on kasvanut jo jonkin aikaa markkinoilla olleen Fiat Doblòn mittoihin – Opel-paku on lähestulkoon sama auto kuin Vuoden pakettiautoksi 2011 valittu Doblò.

Combo on mallinimenä ollut olemassa vuodesta 1985 lähtien, ja sitä on myyty vuosittain parhaimmillaan 72 000 kappaleen vauhdilla.

Fiatin tapaan Combo on saatavissa joko 2,755 tai 3,015 metrin akselivälillä, jolloin korin pituus on vastaavasti 4,39 tai 4,74 metriä. Pakettiautoversiossa on myös kaksi korin korkeutta, jotka ovat 1,85 ja 2,10 metriä. Henkilöauton saa joko viidelle tai seitsemälle rekisteröitynä, joten vaihtoehtoja on runsaasti.

Uuteen Comboon voi valita joko yhden tai kaksi liukuovea tavaratilan sivuille. Henkilöautomallissa on aina liukuovi molemmilla puolilla ja kookas takaluukku. Pakettiautoon on saatavissa takaluukun lisäksi myös epäsymmetrisesti jaetut takaovet. Lisäksi pakettiautoversioon saa avattavan yläluukun, joka helpottaa pitkien esineiden kuljettamista.

Lyhyen version tavaratila on 3,8 ja pitkän 4,6 kuutiometriä. Tavaroiden lastaaminen on helppoa, sillä ovet ovat kookkaat ja nostokorkeus vain 0,544 metriä. Uuden Opel Combon kantavuus riittää raskaidenkin lastien kuljettamiseen.

Comboon on tarjolla kuusi moottoria: neljä dieseliä, yksi bensakone ja yksi maakaasukäyttöinen. Dieselmoottorien tilavuudet ovat 1,3, 1,6 ja 2,0 litraa. Pienin ja toinen 1,6-litrainen kehittävät 66 kW (90 hv). Tehokkaammassa 1,6-litraisessa on tehoa 77 kW (105 hv), 2,0-litraisessa 99 kW (135 hv). Bensiinimoottorin teho on 70 kW (95 hv), maakaasulla toimivan 88 kW (120 hv).

Kaikki muut voimapaketit paitsi maakaasulla toimiva moottori ja automatisoidulla vaihteistolla varustettu 1,6 CDTI (66 kW/90 hv) saa myös moottorin sammutusjärjestelmällä. Uuden Combon käyttökustannuksia alentavat pienen kulutuksen lisäksi myös pitkät huoltovälit, jotka ovat dieselmoottorilla varustetuissa malleissa peräti 35 000 kilometriä tai yksi vuosi.

Kaikissa malliversioissa on mm. keskuslukitus, sähkökäyttöiset ikkunannostimet edessä sekä korkeuden ja etäisyyden säädöllä varustettu ohjauspyörä. Henkilömallin varustetasot ovat muista Opel-malleista tuttuun tapaan Essentia, Enjoy ja Cosmo.

Uusi Combo esitellään syyskuussa Frankfurtin autonäyttelyssä. Ensimmäiset autot toimitetaan asiakkaille Euroopassa helmikuussa. Suomeen tuotavat mallit sekä niiden hinnat ilmoitetaan lähempänä myynnin alkamisajankohtaa.

Teknari