Lontoo saa uuden taksimallin: Nissanin NV200 näkyy kaduilla ensi vuodesta alkaen

Nissan on julkistanut Lontoon kaupungille suunnitellun taksiversion NV200-autostaan. Auto ilmestyy brtti-imperiumin pääkaupungin kaduille ensi vuonna.

Aiemmin Nissan on jo julkistanut New Yorkin kaupungille suunnitellun uuden NV200-taksiauton.

Nissanin mukaan NV200 mahdollistaa lontoolaiselle taksikuskille vuosittain tuhannen punnan eli yli 1 200 euron säästöt polttoainekuluissa. Manuaalivaihteisena NV200 on Nissanin mukaan ”50 prosenttia taloudellisempi” kuin taloudellisin nyt käytössä oleva taksimalli Lontoossa.

Autossa on 1,5-litrainen Euro V -dieselmoottori joko 90- tai 110-hevosvoimaisena versiona.

Polttoainekulujen lisäksi NV200 karsii hiukkaspäästöjä, millä on Lontoossa tärkeä merkitys. Lontoolaistaksit ajavat vuosittain noin 230 miljoonaa mailia eli noin 370 miljoonaa kilometriä, ja kaupungin yhteensä 22 000 taksiautoa tuottavat tällä haavaa 20 prosenttia hiukkaspäästöpotista.

Kilpailu Lontoon taksiautomarkkinoilla on varsin rajallista, sillä takseilta vaaditaan kaupungissa 25 jalan eli reilun 7,5 metrin kääntösädettä. Nissan on päässyt tavoitteeseen suunnittelemalla autoonsa uuden etujousituksen.

Lontoon taksiautojen vuosittaisen myynnin odotetaan kasvavan, sillä uudet säädökset johtavat saastuttavimpien autojen käyttökieltoon. Syyskuun alusta alkaen yli 15 vuotta vanhat taksiautot eivät enää tule saamaan käyttölupaa.

Autocar / Teknari