Koeajossa Ford Ranger Raptor – paljon enemmän kuin työkalu

Lava-autojen suosio on kasvanut viime vuosina tasaiseen tahtiin myös Suomessa. Työkäytön lisäksi autoja näkee entistä enemmän myös vapaa-ajan riennoissa.

Tykkäsimme

Alustasta

Voimalinjasta

Emme tykänneet

Korin tärähtelyistä

Hinta alkaen 98 619 € (h-auto)
Hinta alkaen 75 489 € (p-auto)
Hinta alkaen 63 580 € (k-auto)

Yhdysvallat on lava-autojen luvattu maa. Siellä ylivoimaisesti myydyin auto on ollut vuosikaudet Ford F-150, joka on siis Euroopassa myytävään Rangeriin verrattuna kokoluokkaa isompi auto. Rapakon takana lava-autoilla ajetaan muun muassa omia ratasarjoja, minkä lisäksi ne toimivat aihioina esimerkiksi aavikkokilpailujen autoille. Myös Ford on osallistunut legendaariseen Kalifornian niemimaalla Meksikon puolella ajettavaan haastavaan Baja 1 000 -aavikkoralliin. Vuonna 2008 Ford sijoittui F-150 SVT Raptorilla kolmanneksi, ja autoa kohtaan heränneen kiinnostuksen ansiosta tuotantoversio esiteltiin kaksi vuotta myöhemmin.

Euroopassa lava-autojen markkina on ollut tasaisessa kasvussa. Ne toimivat pääasiassa työkaluina, mutta ne toimivat entistä useammin myös elämäntapavalintoina. Ford Rangeria myytiin Euroopassa vuonna 2019 13 600 kappaletta, mikä oikeuttaa meidän maanosan myydyimmän lava-auton titteliin. Jatkaakseen kasvu-uralla Ford päätti lähteä kokeilemaan rapakon takana hyväksi todettua konseptia myös täkäläisillä markkinoilla.

Ford Ranger Raptor ei jää huomaamatta. 150 milliä leveämpi raideleveys ja 51 milliä korkeampi maavara tekevät riittävän eron meillä normaalin kokoisiin lava-autoihin. Jotta malli varmasti erottuisi muista, Raptorin keulaa koristaa esikuvansa tavoin koko maskin leveydeltä kirjailtu FORD-teksti. Myös uudelleen muotoillut puskurit, levitetyt pyöränkaaret ja näyttävät astinlaudat korostavat Raptorin massiivista ilmettä. Sisätiloista mallin erottaa helposti istuimista ja ohjauspyörästä.

Auton isoin tekninen ero muuhun mallistoon löytyykin alustasta. Auton runkoa sekä pyörätuentoja on vahvistettu ja alustan komponentit on mitoitettu kestämään rajuakin maastoajoa. Iskunvaimentimet ovat offroad-alustoihin erikoistuneen amerikkalaisen Fox Factoryn käsialaa. Iskunvaimentimien männät ovat halkaisijaltaan 2,5-tuumaiset ja liikeradat ovat huomattavasti vakiomallia pidemmät; edessä 32 prosenttia ja takana 18 prosenttia. Lisäksi perinteisesti lava-autoista taka-akselilta löytyvät lehtijouset ovat vaihtuneet ajettavuuden nimissä kierrejousiin. Tämä näkyy henkilöautoversion normaalia pienemmässä kantavuudessa sekä 2,5 tonnin vetomassassa, kun muiden Rangereiden perään saa laittaa 3,5 tonnin kärryn.

Ranger Raptorilla ei tarvitse ajaa pitkään huomatakseen autoluokassaan alustan poikkeuksellisen mukavuuden. Se suodattaa pienemmät epätasaisuudet esimerkiksi normaalia Rangeria paremmin, mutta isoin ero tulee isoissa epätasaisuuksissa. Iskunvaimentimet nielevät hidastetöyssyt vaivattomasti ja alustan toiminta tuntuu vain paranevan vauhdin myötä. Esimerkiksi huonokuntoisella metsäautotiellä auto etenee erittäin tasaisesti ja vaivattoman oloisesti. Ainoastaan lava-autoista tyypillinen korin tärähtely terävissä epätasaisuuksissa on edelleen tallella.

Iskunvaimennuksen lisäksi alustan suojauksessa on huomioita kova maastoajo. Moottori, jakovaihteisto sekä polttoainetankki on suojattu 2,3 millin paksuisella teräksellä. Lisäsentit maavarassa tuovat oman lisänsä maasto-ominaisuuksiin, minkä lisäksi Raptorista löytyy tuttuun tapaan alennusvaihteisto sekä takatasauspyörästön lukko. Erilaisiin maasto-olosuhteisiin löytyy myös kuusi ajo-ohjelmaa: Normal, Sport, Grass/Gravel/Snow, Mud/Sand, Rock ja Baja. Ohjelmat muuttavat kaasunvastetta sekä luistoneston toimintaa sopimaan parhaiten olosuhteisiin.

Raptorin pellin alta löytyvä tuplaturbodiesel hoitaa niin ikään tehtävänsä hienosti. Moottorin äänimaailma on miellyttävän sivistynyt ja se reagoi viiveettä kuljettajan käskyihin. Moottori on yhdistetty Fordin isommista lava-autoista tuttuun ja kestäväksi todettuun 10-portaiseen automaattivaihteistoon, joten sopiva välityssuhde löytyy kaikkiin tilanteisiin.

Ford Ranger Raptor on upea kokonaisuus. Se tarjoaa perusmallien tapaan vahvan työkalun, näyttävämmässä, mukavammassa ja hauskemmassa paketissa. Raptorin alustan toimintaa ei voi olla hämmästelemättä kerta toisensa jälkeen, ja se suorastaan houkuttelee etsimään huonokuntoisia teitä näyttämään kyvykkyytensä. Jälleen kerran Ford Performance on tehnyt ihailtavaa työtä.

Ford Ranger Raptor on Markku Alénin vauhtikäsittelyssä Teknavin tv-kauden kolmannessa jaksossa, jonka ensiesitys nähdään sunnuntaina 29.3. klo 22.35 MTV3-kanavalla.

MIKÄ Ford Rangerin äärimmäiseen maastoajoon tehty versio.

KENELLE Näyttävän ja mukavan lava-auton haluavalle.

AJETTAVUUS Ranger Raptor tarjoaa hämmästyttävää mukavuutta ja vakautta. Alustan päivityksissä on panostettu erityisesti ajettavuuteen erilaisissa oloissa ja tähän muutokseen on oikeasti panostettu. Raptorin ratin takana viihtyy hyvin sekä maantiellä, mutkaisemmalla kantatiellä, huonokuntoisilla sorateillä, metsäautoteillä tai ihan kunnon maastossa.

SUORITUSKYKY Fordin kahdella turbolla ahdettu 2,0-litrainen dieselmoottori liikuttaa Rangeria vaivattomasti ja myös 10-portainen vaihteisto on tehtäviensä tasalla. Alustan puolesta voimaa kyllä voisi olla hieman enemmänkin, mikä mahdollistaisi vielä hurjemmat leikit suljetuilla alueilla.

TILAT Ranger tarjoaa todella mainiot oltavat etumatkustajille. Istuimet antavat napakan sivuttaistuen ja säätövarat ovat hyvät. Myös takapenkki tarjoaa autoluokassaan poikkeuksellisen hyvät tilat aikuismatkustajille. Lava edustaa normaalia kokoluokkaa ja on saman kokoinen kuin muissa Double Cab -mallin Rangereissa.

MALLISTO Malliston lippulaivana Raptor on tarjolla vain pitemmällä Double Cab -korilla ja auto on niin sanotusti täyteen varusteltu. Lisävarustelistalta voi valita ajastuksella varustetun lisälämmittimen, metallivärin tai maastokuvioteippauksen. Isoin valinta Raptorin kohdalla täytyy tehdä ajoneuvoluokasta, sillä auto on tarjolla henkilöautona, pakettiautona, sekä kevytkuorma-autona. Näistä viimeisin on autoverovapaana selkeästi edullisin, mutta myönnytyksenä silloin täytyy tyytyä 89 km/h huippunopeuteen.

Ford Ranger Raptor (henkilöautoversio)
Polttomoottori 1 995 cm3, R4 tuplaturbodiesel
Teho 157 kW (213 hv)
Vääntö 400 Nm
Vaihteisto 10-vaihteinen automaatti
Vetotapa Kytkettävä neliveto, alennusvaihteisto, kytkettävä takatasauspyörästön lukko
0-100 km/h 10,7 s
Huippunopeus 170 km/h
EU-kulutus 10,7 l/100 km
CO2-päästöt 281 g/km
Mitat Pituus 5 363 mm, leveys 2 028 mm, korkeus 1 873 mm, akseliväli 3 220 mm
Omamassa 2 550 kg
Kokonaismassa 3 130 kg
Perävaunumassa jarruin 2 500 kg
Lavan mitat Syvyys 1 575 mm, leveys 1 560 mm, korkeus 541 mm

Kuvat: Mikko Autio

Lue myös:
Koeajossa Ford Ranger – sivistyneempi metsänvartija

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 19. tuotantokauden uudet jaksot nähdään sunnuntaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.