Dyyneillä ajaminen ei eroa lumella ajamisesta kuin yhdessä asiassa…

…dyyneillä on kuumaa, kun lumella on puolestaan tarjolla kylmää kyytiä. Teknavi kävi hakemassa ensimmäiset ajokokemukset uudesta Toyota Hiluxista Namibiasta, ja koeajot päättyivät surffailluun dyyneillä.

Jos joku on käynyt harrastamassa jäätiköllä ajoa esimerkiksi Islannissa, dyyneillä ajoa varten tarvitaan samanlainen alustus. Rengaspaineet pudotetaan alas, Hiluxin kohdalla 0,8 bariin. Näin saadaan auton alle hieman lisää kantavaa pintaa.

Etenemiskykyä edistetään myös kytkemällä päälle hidas neliveto. Takalukkoja ei tarvitse lukita, mutta toki niitä voi ja kannattaa käyttää tiukan paikan tullen.

Rauhallisuus on pehmeässä hiekassa kaiken a ja o. Reipas kaasutus kaivaa pyörät turhaan hiekkaan, ja samoin tiukka jarrutus saa auton juuttumaan helposti paikoilleen. Jos mahdollista auton kannattaa antaa rullata pysähdyksiin painamatta jarrua lainkaan.

Liikkeelle siis rauhallisesti kiihdyttäen, ja oikeaa ajoreittiä kannattaa etsiä rauhassa etukäteen. Ja jos edessä menee toinen auto, silloin kannattaa seurata perässä sen jo hieman tamppaamalla uralla. Tasaisella ajo ei vaadi sen kummempaa taitoa, mutta mitäs hauskaa siinä on. Hupi alkaa vasta hiekkadyyniä ylös ja alas surffaillen.

Vauhtia kannattaa kerätä dyynille nousuun riittävästi, sillä sitä ei saa nousun alettua enää lisää. Nyrkkisääntönä hidas kolmonen on hyvä yleisvaihde, mutta myös nelosta kannattaa käyttää.

Käsivaihteiston kanssa vaihtojen on hyvä olla ripeitä – ja etenkin alaspäin vaihdettaessa samalla kun kiivetään rinnettä ylöspäin. Hyvää vauhtia ei kannata tappaa. Automaatin kanssa ajo on helpompaa, mutta dyyniä alaspäin tultaessa kannattaa lukita päälle joko ensimmäinen tai toinen vaihde. Samoin joskus kannattaa vauhtia kerätessä lukita sisään kolmonen, jottei automaatti vaihda juuri väärässä kohdassa isompaa silmään.

Ja se dyyneiltä alastulo… Dyyniä ei kannata ylittää liian suurella vauhdilla, ellei alla ole tätä varten suunniteltua menopeliä. Toki hyppääminen on aina hauskaa, mutta sillä myös hajottaa helposti jotain. Ja rinnettä alas tultaessa ei saa jarruttaa, koska silloin auton perä karkaa nopeasti sivulle. Ja kun perä karkaa sivulle liikaa, silloin on vaarana että auton lähtee pyörimään sivusuunnassa katon kautta ympäri. Eli jos perä lähtee sivulle, siihen vastataan kuten etuvetoisella liukkaalla ajettaessa – lisäämällä kaasua. Ilman vetoa ei kannata edetä.

Ajolinjoista vielä sen verran, että käännökset kannattaa yrittää pitää loivina, ja jos auto on pakko pysäyttää, se kannattaa pysäyttää sellaiseen paikkaan, mistä pääsee varmasti liikkeelle uudestaan: siis joko tasaiselle tai keula alamäkeen.

Pienen harjoittelun jälkeen silmä tottuu myös lukemaan hiekkaa; missä se on pehmeämpää ja missä se kantaa paremmin. Ja jos auto juuttuu hiekkaan, sitä ei kannata pelästyä. Omia renkaanjälkiä pitkin pakittamilla voi hakeutua paikkaan, josta pääsee paremmin eteenpäin. Joskus jumi voi tietysti olla niin tiukka, ettei siitä päästä liikkeelle enää omin voimin. Siksi dyyneille ei kannata suunnata koskaan yksin tai vain yhdellä ajoneuvolla.

Kuvat: Vesa Eskola