50 vuoden ikää lähestyvä Ford Mustang kuvattu salaa vällyjen alla

Ford Mustangin 50-vuotisjuhlamalli on kuvattu salaa testiajoissa. Auton esittelyn odotetaan koittavan päivälleen 50 vuotta ensimmäisen Mustangin ensiesittelyn jälkeen.

Ensimmäinen Mustang esiteltiin New Yorkin maailmannäyttelyssä 17.4.1964, ja ensi vuonna sama päivämäärä lankeaa New Yorkin moottorinäyttelyyn.

Vuosimallin 2014 Mustang on suunniteltu kokonaan uusiksi uudelle alustalle, jossa on erillisjousitus takana. Aiemmin Mustangeissa lukuun ottamatta vuoden 1999 SVT Cobraa on käytetty perinteistä jäykkää akseliä.

Yhdysvaltalaislähteiden mukaan Mustang on uudistuksessa laihtunut 181 kiloa. Painonpudotuksesta on osittain kiittäminen Fordin tuttua 2,0-litraista, 4-sylinteristä EcoBoost-moottoria, joka on Mustangissa asennettu pitkittäin.

Moottorivalikoimassa on kuitenkin vaihtoehtoina lisäksi V6- ja V8-moottorit.

Ensimmäistä kertaa Ford valmistaa Mustangista myös oikeinpuoleisella ratilla varustetun version.