Nothing laajensi vauhdilla Android 16 / Nothing OS 4.0 -päivityksiään - saatavilla nyt edullisemmille ja vanhemmille puhelimillekin

Nothing toi aiemmin Android 16 -käyttöjärjestelmäversioon pohjautuvan Nothing OS 4.0 -ohjelmistonsa päivityksenä kärkipuhelimelleen Phone (3):lle 21. marraskuuta alkaen.

Nyt saatavuus on laajentunut myös edullisemmille ja vanhemmille Nothing-puhelimille.

Päivityksen piiriin ovat nyt tulleet myös Phone (2), Phone (2a) ja Phone (2a) Plus sekä Phone (3a) -sarja eli Phone (3a) ja Phone (3a) Pro. Jakelu tapahtuu vaiheittain, jonka myötä päivitys ilmestyy saataville eri aikaan eri käyttäjille.

Nothingin aiemmin ilmoittaman aikataulun mukaan CMF-alabrändin puhelimet saavat päivityksen vielä vuoden 2025 loppuun mennessä ja Nothing Phone (3a) Lite alkuvuodesta 2025. Nothingin alkuperäinen puhelin Phone (1) ei enää saa Nothing OS 4.0 -versiopäivitystä sen päivitystuen päätyttyä.

Nothing on kertonut Nothing OS 4.0:n olevan sen toistaiseksi suurin päivitys.

Nothing OS 4.0 sisältää visuaalisia uudistuksia, käyttöliittymäparannuksia ja lisää tekoälyä. Nothingin mukaan Nothing OS 4.0 tuo esimerkiksi uudistetun, yhtenäisemmän ja sulavamman käyttöliittymän.

Uudistusten laajuus vaihtelee hieman puhelimittain. Alla on listattu Nothingin julkaisutiedot päivityksestä eri puhelimille.

Nothing OS 4.0:ssa Sovelluskuvakkeet ovat suunniteltu uudelleen minimalistisemmiksi, ja tilapalkin kuvakkeet, kuten Wi-Fi ja akun tila, noudattavat nyt yhtenäistä Android 16:n inspiroimaa tyyliä. Lukitusnäytölle on tarjolla kaksi uutta futuristista kellotyyliä.

Nothing OS 4.0 tuo mukanaan myös uusia keskittymistä ja tehokkuutta tukevia toimintoja.

Glyph Progress näyttää nyt osalta toimitusten ja kyytien sekä ajastimien etenemisen sekä näytöllä että Glyph-paneelissa, ja perustuu nyt Android 16:n live-ilmoituksiin mahdollistaen tuen laajemmin eri sovelluksille ilman erillisiä kumppanuuksia Nothingin kanssa.

Tarjolla on myös uusi syvempi tumma tila, Extra Dark Mode, joka helpottaa käyttöä pimeässä ja vähentää virrankulutusta.

Lisäksi sovellusnäkymän voi nyt siistiä piilottamalla harvemmin käytetyt sovellukset ja widget-valikoima on kasvanut uusilla 1×1- ja 2×1-kokovaihtoehdoilla.

Mukana Nothing OS 4.0:ssa on myös Playground, jonka kautta käyttäjät voivat luoda tekoälyn avulla uusia sekä ottaa käyttöön muiden luomia Essential Apps -widget-sovelluksia.

Nothing OS 4.0:n uudistukset Phone (2):lle, Phone (2a):lle, Phone (2a) Plussalle ja Phone (3a) -sarjalle

Uudet ominaisuudet

🤖 Lisätty tekoälyn käyttönäkymä. Essential Spacea käytettäessä se seuraa automaattisesti tekoälyn laajojen mallien käyttöä parantaakseen yksityisyyden läpinäkyvyyttä. (Phone 3a -sarja)

🕶️ Sovellusten piilottaminen suoraan aloitusnäytöltä ja sovellusvalikosta on nyt tuettu. Löydä piilotetut sovellukset valitsemalla: Aloitusnäyttö > Sovellusvalikko > Piilotetut kuvakkeet.

🔍 Hakualueen hallintaa tuetaan nyt sovellusvalikossa, jotta tulokset näytetään tietyllä alueella.

📏 Lisätty lisää kokovaihtoehtoja Sää-, Askelmittari- ja Näyttöaika-widgeteille.

↔️ 2×2-kokoa tuetaan nyt useimmille pika-asetuslaatikoille.

🟢 Ponnahdusikkuna tukee nyt kahta kelluvaa kuvaketta helpomman vaihtamisen takaamiseksi.

⚡ Järjestelmäpäivitys tukee sovellusten optimointia käynnistysnopeuden parantamiseksi.

Essential-innovaatiot

📝 Käännä tallentaaksesi -toiminnolla voit nyt ottaa valokuvia ja lisätä muistiinpanoja tallennuksen aikana, kaikki tallennettuna yhdessä helppoa käyttöä varten Essential Spacessa (Phone 3a -sarja)

🛝 Esittelyssä Playground (Alpha) – tule kokemaan yhteisön ainutlaatuisia luomuksia, kuten Essential Apps -​​sovelluksia, kameran esiasetuksia ja taajuuskorjainprofiileja.

🪀 Essential Apps (Alpha) nyt ladattavissa. Nauti tekoälypohjaisista, yhteisön luomista sovelluksista, jotka yhdistävät luovuuden tehokkuuteen.

Visuaaliset parannukset

🌠 Nothing-sovelluskuvakkeet on suunniteltu uudelleen ja niillä on täysin uusi, raikas ilme.

📶 Tilarivin kuvakkeet on päivitetty intuitiivisemmalla ulkoasulla.

🎴 Lukitusnäytön salasanasivu on päivitetty taustakuvan sumennustehosteella. (Phone (2))

⏱️ Mukautusosioon on lisätty kaksi uutta lukitusnäytön kellotaulua.

🌑 Erittäin tumma tila on nyt saatavilla, mikä tuo mukaansatempaavamman tumman tyylin.

🌌 Parannettu siirtymäanimaatioita tietyissä tilanteissa sujuvamman ja sujuvamman käyttökokemuksen takaamiseksi. (Phone (2) ja Phone (3a) -sarja)

Glyph-käyttöliittymä

🤫 Lisätty asetus, jolla voi valita, vaihtaako Glyph-kääntötoiminto puhelimesi äänettömään vai värinätilaan.

💡 Glyph Progress käyttää nyt Android 16:n reaaliaikaisia ​​päivitysilmoituksia parantaakseen yhteensopivuutta kolmansien osapuolten sovellusten kanssa.

Kameran parannukset

🎛️ Esiasetukset: Päivitetty oletusluettelo uusilla suosituilla tyyleillä.

🎨 Suodattimet: Lisätty vomakkuuden säätö ja ainutlaatuiset Stretch-tyylit.

🎞️ Liikkuvat kuvat: Tukee pidempiä tallennusaikoja ja äänen tallennusta.

🖼️ Vesileimat: Mukana uudet Nothing-brändin vesileimat ja taiteelliset kehykset.

📱 Käyttöliittymä: Uudistettu kameran käyttöliittymäsuunnittelu optimoidulla vuorovaikutuksella.