Taittuvanäyttöiset Apple-laitteet jälleen esillä huhuissa: taittuvan iPhonen povataan tulevan jo 2026 ja 19-tuumaisen taittuvan iPadin 2028

Applen suunnitelmat taittuvanäyttöisistä laitteista ovat jälleen nousseet esille uusissa raporteissa.

Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi Power On -uutiskirjeessään Applen suunnittelevan taittuvanäyttöisen iPadin julkaisua lähteiden mukaan vuodeksi 2028.

Gurman kuvailee suunnitteilla olevaa laitetta ”jättimäiseksi iPadiksi, joka taittuu auki kahta vierekkäin asetettua iPad Prota vastaavaan kokoon”.

Erityisenä tavoitteena Applella laitteen suhteen kerrotaan olevan näytön taitoskohdassa auki taitettuna näkyvän juovan välttäminen. Gurmanin lähteiden mukaan Apple onkin edistynyt tällä saralla: uuden tuotteen prototyypeissä on jo nyt lähes näkymätön juova taitoskohdassa. Nähtäväksi jää, pääseekö Apple juovasta vielä täysin eroon tavalla, jota ei ole vielä nähty. Vielä toistaiseksi markkinoilla nähdyissä taittuvanäyttöisissä laitteissa on ollut jonkinlainen juova taitoskohdassa.

Auki taitettuna tulevan Apple-laitteen näyttö voisi olla kooltaan lähemmäs 20 tuumaa. Gurman nostaa raportissaan esiin tutkimusyhtiö Omdian raportin, jossa Applelta odotettiin laitetta 18,8 tuuman taittuvalla näytöllä vuosien 2028 ja 2030 välillä. Gurmanin mukaan tämä sopii yhteen hänen kuulemansa kanssa, kuten myös muut tiedot OLED-näyttöjen käyttöönotosta ensin MacBook Pro -läppäreissä vuonna 2026 ja MacBook Airissa vuonna 2027.

Taittuvanäyttöisenä iPadina puhutun laitteen osalta ohjelmisto on vielä avoin kysymys. Gurman vihjaa laitteen voivan olla varustettu iPadOS:n uudella versiolla, mutta toteaa siinä voivan olla elementtejä sekä iPadista että Macista. ”Vuoteen 2028 mennessä iPadOS:n pitäisi olla tarpeeksi kehittynyt ajamaan macOS-sovelluksia…” Gurman myös ohimennen toteaa.

Lisäksi Applen taittuvanäyttöisistä laitteista on kuultu nyt uusi raportti myös Wall Street Journalilta.

WSJ:n mukaan Applella on työn alla myös taittuvanäyttöinen iPhone, ja se saattaa tulla markkinoille ensin – jo vuonna 2026.

Raportissa todetaan, että kehitettävässä taittuvanäyttöisessä iPhonessa näyttö taittuisi auki iPhone 16 Pro Maxia suurempaan kokoon, mutta tarkemmin asiaa ei yksilöidä.

Aiemmin Apple kokeili näyttöjä, jotka olivat ulospäin taittuvia ja olisivat jääneet kiinni taitettunakin laitteen ulkopinnalle, mutta nyt yhtiön kerrotaan keskittyvän sisäänpäin taittuviin näyttöihin, kuten on yleisempää taittuvanäyttöisten laitteiden markkinoilla.

Tuoreimmat raportit ovat osin ristiriitaisia siitä, mikä taittuvanäyttöinen laite Applella on pidemmällä kehityksessä. Bloombergin Gurman toteaa tietojensa perusteella Applen keskittyvän taittuvien näyttöjen teknologiassa suurikokoisempaan laitteeseen, mutta sen myös tutkivan taittuvaa iPhonea. Applen kilpailijoilla, kuten Samsungilla, Googlella ja useammilla kiinalaisilla valmistajilla on jo omat taittuvanäyttöiset älypuhelimensa. ”Mutta en odottaisi taittuvaa iPhonea kuin aikaisintaan vuonna 2026”, Gurman toteaa samaan hengenvetoon.

Toisaalta WSJ:nkin mukaan Apple kehittää myös 19 tuuman näytöllä varustettua suurempaa taittuvanäyttöistä laitetta.

Apple on kehittänyt taittuvanäyttöisiä laitteitaan jo jossain määrin useiden vuosien ajan, mutta kehitystyössä Applella on ollut haasteita saavuttaa omia korkeita standardejaan. Muuten yleisesti taittuvanäyttöiset laitteet ovat pikku hiljaa kehittyneet, mutta samanaikaisesti niiden suosion kasvu on hiipunut ja osuus älypuhelinmarkkinoilla pysynyt vähäisenä.