Samsung julkaisee ohjelmistonsa aiemmasta poikkeavalla tavalla.
Samsung tulee muuttamaan Android-laitteidensa ohjelmistostrategiaa pysyvämminkin, kertoo nimimerkillä Universe Ice esiintyvä vuotaja.
Samsungin uusi Android 16 -käyttöjärjestelmäversioon perustuva One UI 8 -ohjelmisto debytoi nyt heinäkuussa 2025 uusissa Galaxy Z Fold7:ssä, Galaxy Z Flip7:ssä ja Galaxy Z Flip7 FE:ssä.
Tämä oli ensimmäinen kerta, kun taittuvanäyttöiset puhelimet olivat ensimmäisenä varustettu uuteen Android-versioon perustuvalla Samsungin uudella merkittävällä ohjelmistoversiolla.
Vuotajan mukaan tästä on tulossa normi jatkossakin.
”Antakaa minun selittää tuleva One UI -päivityssuunnitelma teille”, toteaa vuotaja. ”Jokainen Z Foldin sukupolvi: saa merkittävät One UI -versiopäivitykset, jotka ovat linjassa Googlen Android-julkaisujen kanssa. Esimerkiksi One UI 8 perustuu Android 16:een ja One UI 9 synkronoituu Android 17:n kanssa”, toteaa Ice Universe.
Muutoksen taustalla on myös Googlen aikataulumuutos. Google on tuonut Androidin julkaisuaikataulua eteenpäin. Kun aiemmin uudet Android-versiot julkaistiin syksyisin, julkaisi Google Android 16:n jo 10. kesäkuuta.
Aiemmin Samsung julkaisi yleensä oman One UI -ohjelmistonsa jonkin verran Googlen perässä loppuvuodesta, mutta One UI 7:ssä aikataulu venähti suurempien uudistusten myötä ja One UI 7 -ohjelmisto debytoikin Galaxy S25 -puhelimissa vasta tammikuussa, minkä jälkeen päivityksenä muille laitteille Samsung toi One UI 7:n vasta huhtikuussa.
One UI 7:ää edeltäneissä versioissa Samsung ehti aloittaa päivitysten tuomisen laitteilleen jo ennen kuin uudet Galaxy S -sarjalaiset alkuvuodesta useimmiten olivat ensimmäiset suoraan uudella versiolla varustetut laitteet.
Vuotajan tietojen mukaan jatkossa Samsung tulee siis toimimaan One UI 8:ssa nähdyllä tavalla, ja kesällä esiteltävät uudet taittuvanäyttöiset puhelimet tuovat uuden Android- ja One UI -version.
Galaxy S -sarjan tavallisesti alkuvuodesta tapahtuvan julkaisun yhteydessä puolestaan on tulossa uusia One UI X.5 -versioita. Samsungin omien uudistusten osalta vuotaja povaa näistä jopa merkittävämpiä.
”Varsinainen päivityssisältö on kuitenkin Fold-sarjaa laajempi, mukaan lukien uudet käyttöliittymä- ja käyttökokemusdesignit, tekoälyominaisuudet ja ohjelmistoparannukset. S-sarja on edelleen lippulaivamalli, ja koska kehitysaikataulu taittuvista seuraavaan S-sarjaan on pidempi, päivitykset ovat viimeistellympiä”, vuotaja toteaa.