Showrunner on uusi suoratoistopalvelun käsitettä laajentava alusta, jolla kuka tahansa voi tuottaa omia sarjojaan ja elokuviaan sekä jopa ansaita niillä.
Projektin taustalla on Amazonin kaltaisia suursijoittajia.
Etenkin virtuaalitodellisuuden ja tekoälyn hyödyntämiseen osana tarinankerrontaa tähän saakka erikoistunut media-alan startup-yhtiö Fable Studio tiedottaa julkaisevansa Showrunner-nimisen alustan, jolla käyttäjät voivat itse luoda uusia kohtauksia tai vaihtoehtoisia juonenkäänteitä lempisarjoihinsa ja -elokuviinsa.
Alustan perusajatuksena on hyödyntää generatiivista eli tuottavaa tekoälyä ja päästää käyttäjien luovuus valloilleen. Yhtiön päämääränä on solmia sopimuksia suurten mediatalojen kanssa, mikä mahdollistaisi uusien käänteiden tuottamisen esimerkiksi tunnettuihin elokuviin.
Fable Studio on jo saanut projektiinsa mukaan ”yhden tuotantotalon”, minkä ohella se neuvottelee parhaillaan yhteistyöstä Disneyn kanssa, Business Insider uutisoi. Rahoituksen tulisi ainakin olla kunnossa, sillä verkkokauppajätti Amazon on sijoittanut projektiin.
Showrunner sisältää myös sosiaalisia elementtejä, ja käyttäjät voivat helposti esimerkiksi jakaa omia luomuksiaan koko maailman kanssa. Myös ansaitseminen on mahdollista, mikäli tuotanto saavuttaa suosiota, Fable Studio kuvailee.
Mitä ilmeisimmin kyse ei kuitenkaan ole tyystin uusien sarjojen ja elokuvien tuottamisesta ikään kuin puhtaalta pöydältä, vaan pikemminkin jo olemassa olevien sisältöjen muokkaamisesta. Erilaisten juonenkäänteiden ohella käyttäjät voivat myös esimerkiksi lisätä itsensä hahmona valkokankaalle suosikkinäyttelijänsä viereen.
Showrunner on määrä avata suurelle yleisölle jo tänään torstaina 31. heinäkuuta 2025, joskaan saatavuudesta Yhdysvaltain ulkopuolella ei toistaiseksi ole tietoa. Alustan käyttö maksaa 10-40 dollaria kuukaudessa.