Paljastus: Apple laittamassa kaikkien käyttöjärjestelmiensä numeroinnin uusiksi - tulossa pian iOS 19:n sijaan iOS 26

Apple on julkistamassa seuraavat merkittävät vuotuiset käyttöjärjestelmäversionsa maanantaina 9. kesäkuuta WWDC-tapahtuman avauksessa.

Applelta on odotettu muun muassa iOS ja iPadOS 19:n, tvOS 19:n, macOS 16:n, watchOS 12:n ja vision OS 3:n esittelyä, mutta tuoreen raportin mukaan Apple on laittamassa käyttöjärjestelmiensä versionumeroinnin kokonaan uusiksi.

Apple on uudistamassa uusissa käyttöjärjestelmäversioissaan ilmettä yhtenäisemmäksi merkittävällä ulkoasupäivityksellä, mutta ulkoasun lisäksi samalla yhtenäiseksi näyttävät muuttuvat myös käyttöjärjestelmien versionumerot.

Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman raportoi lähteisiinsä perustuen Applen siirtyvän vuosipohjaiseen numerointiin ja tulossa olevan seuraavaksi esimerkiksi iOS 26:n eikä enää iOS 19:n.

iOS 26:n rinnalla tulossa ovat iPadOS 26, watchOS 26, macOS 26, tvOS 26 ja visionOS 26.

Apple ottaa siis vuosinumeroinnissaan käyttöön julkaisuhetkeä seuraavan vuoden.

Bloombergin mukaan Applen tavoitteena on tuoda yhtenäisyyttä brändäykseen sekä siirtyä eteenpäin tähänastisista numeroista, joista on tullut eri käyttöjärjestelmien kasvaneen määrän vuoksi sekava kokonaisuus.

Päivityksenä iOS 26:n ja muiden uusien versioiden julkaisua odotetaan syksyllä iPhone-lanseerauksen aikoihin.