Honor esittelee taittuvanäyttöisen Magic V3 -puhelimen sekä MagicPad 2:n ja MagicBook Art 14:n kansainvälisesti 5. syyskuuta IFA-messuilla

Honor järjestää lanseeraustilaisuuden Berliinin IFA-messujen yhteydessä.

Honor on vahvistanut tulevansa esittelemään 5. syyskuuta Berliinissä järjestettävien IFA-messujen yhteydessä taittuvanäyttöisen Magic V2 -puhelimen, MagicPad 2 -tablettilaitteen ja MagicBook Art 14 -läppärin Euroopan markkinoille.

Magic V3:n kansainvälisen lanseerauksen osattiin jo aiempien pohjustusten perusteella ajoittuvan syyskuun alkuun. Kiinassa Honor julkisti Magic V3:n jo 12. heinäkuuta.

Magic V3 on erittäin mielenkiintoinen uutuus taittuvanäyttöisten puhelinten markkinoille. Se on jo ohutta, 9,9 millimetrin paksuista edeltäjäänsä Magic V2:ta entistä ohuempi paksuuden ollessa suljettuna eri värivaihtoehtoina 9,3 tai vain 9,2 millimetriä. Magic V3 on jälleen toistaiseksi selvästi ohuin sivusuunnassa auki taittuva eli kirjamallin taittuvanäyttöinen puhelin.

Honor Magic V3 mustana värivaihtoehtona.
Honor Magic V3 mustana värivaihtoehtona.

Lisäksi Magic V3:ssa Honor on tuonut uudistuksina mukaan IPX8-luokitellun vesitiiviyden ja tuen langattomalle lataukselle. Muuten parannuksia on tehty tekniikkaan uudemman, Qualcommin viimeisimmän huippuluokan Snapdragon 8 Gen 3 -järjestelmäpiirin ja kameramuutosten myötä. Magic V3:ssa on myös suurempi 5 150 milliampeeritunnin akku.

Takana Magic V3:ssa on 50 megapikselin pääkamera, 40 megapikselin ultralaajakulmakamera ja 50 megapikselin 3,5x optisen zoomin telekamera ja lisäksi 20 megapikselin etukamera sekä puhelimen sisä- että ulkopuolella. Magic V2:n tavoin Magic V3:n sisänäytön koko on yhä 7,92 tuumaa ja kansinäytön 6,43 tuumaa.

Myös Magic V3:n rinnalla syyskuun alussa IFA-messuilla esiteltävät MagicPad 2 -tabletti ja MagicBook Art 14 -läppäri on julkistettu jo aiemmin Kiinassa.

MagicPad 2 on varustettu 12,3 tuuman ja 144 hertsin AMOLED-näytöllä, Snapdragon 8s Gen 3 -järjestelmäpiirillä ja 10 050 milliampeeritunnin akulla 66 watin pikalatauksella.

MagicBook Art 14 -läppärin suurin erikoisuus on irrallinen, magneettisesti yläosaan kiinnittyvä Smart Eye -kamera. Säilytyspaikka kameraosalle löytyy laitteen sivusta. Vain 1,03 kilogramman painoinen MagicBook Art 14 sisältää m14,6 tuuman AMOLED-kosketusnäytön poikkeuksellisen pienillä vain 2,2 millimetrin reunuksilla ja teknisenä perustana Intel Core Ultra -sarjan suorittimen.

Honor MagicPad 2.
Honor MagicPad 2.
Honor MagicBook Art 14. Erikoisuutena irrallinen magneettisesti kiinnittyvä kameraosa.
Honor MagicBook Art 14. Erikoisuutena irrallinen magneettisesti kiinnittyvä kameraosa.