Googlen sisaryhtiö Waymo esitteli yhdessä kiinalaisen autonvalmistaja Geelyn kanssa kehitetyn tulevaisuuden sähköisen ja täysautonomisen ajoneuvon

Waymon ja Geelyn Zeekr-ajoneuvo on suunniteltu Ruotsissa.

Googlen robottiautoprojektina syntynyt, tätä nykyä Googlen rinnalla sen sisaryhtiönä Alphabet-emoyhtiön alla toimiva Waymo on esitellyt yhdessä kiinalaisen autonvalmistajan Geelyn kanssa kehittämänsä tulevaisuudessa sen kyytipalvelussa käytettäväksi suunnitellun itseajavan robottitaksin. Geely tunnetaan myös ruotsalaisen Volvon pääomistajana.

Waymon esittelemä Zeekr-nimeä ajoneuvo on sähkökäyttöinen eikä siinä ole tarkoitus lopulta olla ohjauspyörää tai polkimia, sillä se on suunniteltu ensisijaisesti autonomiseen kyytipalveluun. Mielenkiintoisesti Zeekrin suunnittelun kerrotaan tapahtuneen Ruotsissa.

Zeekr on varustettu tasaisella lattialla, kulkemista sisään ja ulos helpottavilla kookkailla liukuovilla ilman B-pilaria sekä säädettävillä penkeillä. Sisällä on kaksi penkkiriviä, jotka on molemmat suunnattu kulkusuuntaan, kuten tavallisissakin autoissa. Waymo kehuskelee pää- ja jalkatilaa olevan tarjolla runsaasti, minkä lisäksi sisällä latauspistokkeet ja keskusnäyttö ovat käden ulottuvilla.

Kulku Waymon Zeekriin käy helposti suurten liukuovien ansiosta.
Kulku Waymon Zeekriin käy helposti suurten liukuovien ansiosta.
Sisällä Waymon Zeekr-ajoneuvo sisältää kaksi penkkiriviä.
Sisällä Waymon Zeekr-ajoneuvo sisältää kaksi penkkiriviä.

Waymon nyt esittelmien uudenlaisen Zeekr-ajoneuvon suunnitelmien realisoitumisesta käytössä olevaksi ajoneuvoksi ei ole vielä tarkempaa tietoa. Waymo toteaa toistaiseksi vain ympäripyöreästi Zeekrin saapuvan teille Yhdysvalloissa ”tulevina vuosina”. Toistaiseksi vielä vaadittavan teknisen kehityksen lisäksi markkinoilletuloa hidastavat myös lainsäädännölliset vaatimukset.

Waymoa pidetään laajasti robottiautokehityksen kärkenä mitä tulee itseajamisen teknologiaan. Waymon autonomisten autojen, jotka ovat olleet nykyisin muokattuja Chrysler Pacificasta ja Jaguar I-Pacesta, on kerrottiin aiemmin vuoden 2021 aikana ajaneen toistaiseksi yli 25 miljoonaa mailia itsenäisesti julkisilla teillä 25 kaupungissa. Lisäksi tietokonesimuloituna ajomatkaa on kertynyt yli 20 miiljardia mailia.

Helmikuussa Waymo kertoi aloittavansa robottitaksikyytien tarjoamisen myös San Franciscossa, Kaliforniassa. Aluksi robottitaksipalvelu rajautuu vielä vapaaehtoisiin Waymon työntekijöihin.

Yhdysvaltojen Phoenixissa, Arizonassa Waymo on tarjonnut jo pidempään kyytipalvelua autoillaan. Vuoden 2020 lokakuussa palvelu avautui kaikkien halukkaiden käytettäväksi oltuaan sitä aiemmin rajatummin tarjolla. Kyydin tilaaminen toimii Waymo One -sovelluksella.

Kyytejä Phoenixissa Waymon autot ovat tarjonneet rajatusti jopa kokonaan ilman kuskia, eli auton kuljettajan paikalla ei ole enää aina istunut edes tarvittaessa auton hallintaansa ottavaa varakuskia.

Suurista toiveista ja odotuksista huolimatta laajasti suurelle yleisölle kyytejä tarjoavien, itseajavien autojen kehitystyön on arvioitu vaativan vielä vähintään vuosia ennen kuin teknologia kypsyy riittävästi. Hyvissä olosuhteissa itseajavat autot toimivat jo varsin hyvin, mutta haasteita tuottavat muuttuvat toimintaympäristöt, vaikeammat olosuhteet alkaen vain vesisateesta sekä lisäksi vaaditun teknologian korkea hinta, minkä ansiosta kyytien tarjoaminen itseajavilla autoilla ei vielä ole kustannustehokasta.