Dropbox Passwords lakkautetaan lokakuussa. Salasanapalvelun alasajo alkaa vaiheittain jo aiemmin.
Tiedostojen jakamista ja säilyttämistä helpottavista palveluistaan tunnettu Dropbox tiedottaa lakkauttavansa salasanapalvelunsa. Dropbox Passwords avattiin vuonna 2020 yhtiön ostettua salasanapalvelu Vaultin, ja nyt alusta lakkautetaan osana ”pyrkimyksiä parantaa päätuotteemme muita toimintoja”, Dropbox kirjoittaa.
Dropbox Passwords suljetaan 28. lokakuuta 2025. Jo 28. elokuuta alkaen palveluun ei enää voi lisätä uusia tietoja, minkä ohella kirjautumistietojen automaattinen tallennus lakkautetaan. Hieman myöhemmin, 11. syyskuuta, palvelun älypuhelinsovellus ajetaan alas ennen alustan lopullista sulkemista lokakuun lopussa.
Tiedotteessaan Dropbox kehottaa kaikkia siirtämään salasanansa talteen toiseen palveluun, kuten 1Passwordsiin, hyvissä ajoin ennen alasajoa. Kun Dropbox Passwords lopulta suljetaan 28. lokakuuta, kaikki käyttäjien tiedot poistetaan palvelimilta ”lopullisesti ja turvallisesti”.