Testi: Palauttaako Lumia 950 XL uskon Windows-puhelimiin?

Viime viikolla Suomessa myyntiin tulleeseen Lumia 950:een kohdistuu paljon odotuksia. Pessimistit ovat jo ennakoineet, että se jää Microsoftin viimeiseksi Lumia-lippulaivapuhelimeksi.

Niin tai näin, Microsoftilla on älypuhelinmarkkinoilla hätä kädessä. Windows Phonen maailmanlaajuinen markkinaosuus on laskenut alle kahteen prosenttiin, eikä pikaista paranemista tilanteeseen ole näkyvissä.

Teknavin testiin saapunut Lumia 950 XL haastaa markkinoilla iPhone 6s:n, Samsung Galaxy S6:n ja muun muassa Huawein uutuuspuhelimet. Lukuisia kilpailijoita tulee myös Kiinasta.

Microsoft tavoittelee edelleen jalansijaa etenkin Yhdysvaltain markkinoilla. Ne ovat pitkään olleet Applen valtakuntaa, eikä jalan ujuttaminen oven väliin ole helppoa.

Missä metalli ja värit?

Lumia 950 XL on lippulaivapuhelimen kookkaampi malliversio. Siinä on hieman yllättäen irrotettava takakuori, eli akku on käyttäjänsä itse vaihdettavissa. Monissa aikaisemmissa Lumia-malleissa akku ei ole ollut vaihdettavissa.

Testiin saamamme puhelinmalli on kauttaaltaan musta, eikä herätä muotoilullisesti suuria tunteita. Takakuori on muovia, mikä jo sinällään on pettymys ja askel taaksepäin kilpailijoiden metallisista puhelimista. Poissa ovat aikaisemmista Lumia-puhelimista tutut värit kuten oranssi ja vihreä, jotka erottivat Lumiat kilpailijoistaan. Nyt tarjolla on ainoastaan mustan ja valkoisen värinen malli. Onneksi sentään laitteen sivussa olevat fyysiset painikkeet ovat metallisia.

Plussaa ansaitsee myös kameran fyysinen kuvauspainike, jonka tuplapainallus käynnistää kamerasovelluksen, vaikka puhelin olisi lukittu.

Lumia 950 XL:n näytön koko on 5,7 tuumaa. Kooltaan se on aivan liian iso yhdellä kädellä käytettäväksi, mutta sama ongelma koskee kaikkia uusia huippuälypuhelimia.

Lumia 950 XL:n käyttöönottoon kuluu enemmän aikaa verrattuna esimerkiksi iPhoneen. Käyttöönoton aikana puhelin käynnisti itsensä kahdesti.

Ei enää latauspiuhan näpertämistä

Lumia 950- ja 950 XL -malleissa käytetään uutta USB Type-C -latausliitäntää, johon piuhan voi työntää kummin päin tahansa. Mitättömältä tuntuva uudistus, mutta jokapäiväisessä elämässä erittäin hyödyllinen. Aikaisemmin Android- ja Windows-puhelimissa on totuttu perinteiseen liitäntäporttiin, johon piuha ei koskaan tunnu menevän ensimmäisellä yrityksellä. Lumia 950 on yksi ensimmäisistä puhelimista, joista kyseinen liitäntä löytyy.

Hämmästyttävää on, ettei Lumia 950:n laturista saa usb-piuhaa irti. Se on kiinteästi asennettu laturin pistokeosaan. Näin ollen käyttäjän on hankittava kaapeli, jonka toinen pää sopii tavalliseen usb-porttiin ja toinen pää Lumia käyttämään USB C -liitäntään. Vaihtoehtona on adapteri micro-USB-kaapeliin.

Kamera ei petä

Lumiat on aina tunnettu laadukkaista kameroistaan. Tälläkään kertaa käyttäjän ei tarvitse pettyä. Microsoft ei ole muuttanut kamerasovellustaan, mikä voi olla hyvä ja huono asia. Joks tapauksessa Lumia 950 XL ottaa erinomaisia valokuvia myös hämärässä. Otimme testikuvia vähäisessä valaistuksessa, ja lopputulos on vähintäänkin kohtuullinen.

Kamerasovelluksessa on liuta manuaaliasetuksia, mutta ne voisivat olla helpommin käytettävissä. Nyt käyttäjä joutuu selaamaan kahta erillistä valikkoa, jotka aukevat eri paikoista.

Videokuvaus onnistuu nykytrendin mukaisesti myös 4K-tarkkuudella. Applen iPhone 6s -puhelimesta tuttu Live Photos löytyy myös Lumia 950:sta, tosin eri nimellä. Toiminto kuvaa eläviä valokuvia, eli tallentaa tilanteesta hetken liikkuvaa kuvaa ja työstää siitä valokuvan.

Murheenkryyninä edelleen sovellukset

Windows Phone -käyttäjät ovat tottuneet siihen, että kaverin iPhonesta tai Android-puhelimeen löytyvä sovellus ei olekaan Windows-sovelluskaupan valikoimassa. Ikävä kyllä tämä ongelma vaivaa Microsoftin ekosysteemiä edelleen.

Itse törmäsin ongelmaan viime viikolla, kun kaverini manaili puuttuvaa Tinder-sovellusta Windows-kaupassa.

Suurempi ongelma on se, ettei Google tue Windows-maailmaa. Monen käyttämät sovellukset kuten Google Maps, Google Drive ja Gmail loistavat poissaolollaan Lumia-käyttäjän sovellusvalikoimasta. Ongelma on merkittävä eikä sitä korjaa se, että sovellukset ovat saatavilla kolmannen osapuolen tarjoamana. Toki palvelut ovat käytettävissä netin kautta, mutta kokemus ei ole läheskään sama.

Puuttuvia sovelluksia on paljon muitakin. Lumia-käyttäjän on joko sopeuduttava tilanteeseen tai myönnettävä tappionsa.

Ongelman juuret palauttavat Microsoftin suurimpaan haasteeseen eli Windowsin markkinaosuuteen älypuhelimissa. Alle kahden prosentin osuus ei houkuttele kehittämään sovelluksia Windows-puhelimille.

Microsoft yrittää paikata ongelmaa "universaaleilla" sovelluksilla, joiden ideana on mahdollistaa Windows 10 -työpöytäohjelman helppo muuntaminen älypuhelimelle soveltuvaksi. Tämä kuitenkin vaatii sovelluskehittäjältä ylimääräistä työtä, eikä moni ole siihen valmis. Onneksi sentään WhatsApp, Facebook ja sen Messenger löytyvät Lumialle. Kuin myös Instagram ja Twitter.

Suomalaiselle käyttäjälle tilanne ei ole niin surkea, jos arvostaa kotimaisia sovelluksia. Monet mediatalot, pankit ja liikennealan yhtiöt tarjoavat sovelluksen myös Windows-alustalle, koska Suomessa Windows-puhelinten käyttäjiä on vielä runsaasti suhteutettuna väestöön.

Testimme seuraavassa osassa selvitämme, miten Lumia 950:n paljon mainostettu Continuum-toiminto oikein toimii. Annamme puhelimelle myös kokonaisarvosanan.