Xiaomilta laaja joukko julkistuksia.
Xiaomi on esitellyt Barcelonan lanseeraustilaisuudessaan 14-sarjan huippupuhelintensa lisäksi myös Xiaomi Pad 6S Pro -tablettilaitteen sekä kolme puettavaa laitetta – Xiaomi Watch S3, Xiaomi Watch 2 ja Xiaomi Smart Band 8 Pro – kansainvälisille markkinoille.
Suomessa Xiaomi-uutuuksia ei odoteta laajasti saataville, sillä kaikki merkittävät jälleenmyyjät (DNA, Elisa, Telia, Gigantti, Power, Veikon Kone, Verkkokauppa.com) Suomessa ovat lopettaneet Xiaomin kanssa yhteistyön yhtiön Venäjällä jatkaman toiminnan vuoksi.
Xiaomi Watch 2
Xiaomin valikoimiin on jo aiemmin kuulunut syksyllä 2023 julkaistu Xiaomi Watch 2 Pro -älykello, jonka rinnalle on nyt esitelty uutuutena perusmalli. Pro-sisarmallinsa tavoin myös Xiaomi Watch 2 on varustettu Wear OS -käyttöjärjestelmällä, minkä myötä kellossa on tarjolla kattavasti Googlen palvelut, mukaan lukien lähimaksaminen Google Paylla sekä laaja sovellusvalikoima Google Play -kaupasta.
46 millimetrin kokoinen Xiaomi Watch 2 tulee mustana ja hopeana värivaihtoehtona ja vastaavasti mustalla tai valkoisella rannekkeella. Runko on alumiinia, ja painoa Xiaomi Watch 2:lla on 37 grammaa.
Xiaomi Watch 2:ssa on 1,43 tuuman pyöreä AMOLED-näyttö 466×466 pikselillä ja aina päällä -tilalla ja Qualcomm Snapdragon W5+ Gen 1 -järjestelmäpiiri vähävirtaisella apusuorittimella. Xiaomi lupaa kellolle jopa 65 tunnin akunkeston tyypillisessä käytössä. Akun kapasiteetti on 495 milliampeerituntia.
Tallennusmuistia Xiaomi Watch 2:ssa on 32 gigatavua.
Xiaomi Watch 2 tukee yli 160 harjoitustilaa ja sisältää tavanomaiset aktiivisuuden ja hyvinvoinnin seurantatoiminnot, kuten sykkeen mittauksen 12-kanavaisella anturilla ja veren happipitoisuuden mittauksen sekä unen seurannan. GPS-paikannus on kaksitaajuuksinen (L1+L5) mahdollistaen paremman tarkkuuden ja nopeuden.
Strava-kumppanuuden jatkoksi Xiaomi Watch 2:ssa on alkanut yhteistyö Suunnon kanssa. Harjoitus- ja unitiedot voi synkronoida Mi Fitnessin ja näiden sovellusten välillä.
Lisäksi Xiaomi nostaa ominaisuuksista esiin erikseen paritetun älypuhelimen kameran kauko-ohjaimena toimimisen.
Omaa mobiiliverkkoyhteyttä Xiaomi Watch 2:ssa ei ole tarjolla.
Pro-sisarmallistaan Xiaomi Watch 2 eroaa muun muassa yksinkertaisemmilla kahdella painikkeellaan – mukana ei ole pyöritettävää kruunupainiketta.
Euroopassa Xiaomi Watch 2:n suositushinta on alkaen 199 euroa.
Xiaomi Watch S3
Aiemmin lokakuussa 2023 Kiinassa julkistettu Xiaomi Watch S3 -älykello esitleitiin nyt myös kansainvälisesti.
Xiaomi Watch S3 sisältää pyöreän näytön ja varsinperinteisen designin, joka kuitenkin eroaa massasta vaihdettavissa olevilla reunuksillaan. Xiaomi Watch S3:sta kellotaulun kehykset vaihdettavissa erilaisiin tyyleihin. Kehys irtoaa helposti sitä kääntämällä. Runko kellossa on ruostumatonta terästä.
Xiaomi Watch S3:ssa on 1,43 tuuman AMOLED-näyttö 466×466 pikselin tarkkuudella ja 326 pikselillä tuumaa kohti, 60 hertsin virkistystaajuudella sekä 600 nitiin yltävällä kirkkaudella.
Xiaomi Watch S3:ssa on käytössä oma suljettu käyttöjärjestelmänsä, joten kyseessä on niin sanotusti yksinkertaisempi älykello. Xiaomi on brändännyt myös kellon käyttöjärjestelmänsä älypuhelimista ja tableteista tutulla HyperOS-nimellä.
Xiaomi Watch S3:ssa on mukana uutena toimintona eleohjaus, joka mahdollistaa kellon hallinnan yhdellä kädellä. Ranteen heilautuksilla voi esimerkiksi hylätä saapuvan puhelun, tarkastaa säätiedot sekä ottaa kuvia paritetulla puhelimella.
Luonnollisesti Xiaomi Watch S3 tarjoaa monipuoliset ominaisuudet aktiivisuuden ja hyvinvoinnin seurantaan. Mukana optinen sykemittaus 12-kanavaisella anturilla, jonka kerrotaan parantavan tarkkuutta 20 prosentilla, ja veren happipitoisuuden mittaus sekä tuki yli 150 treenitilalle. Tuttuihin ominaisuuksiin lukeutuvat myös unen ja stressin seuranta.
Kellossa on sisäänrakennettu kahden taajuuden ja viiden järjestelmän GPS / GLONASS / BDS / Galileo / QZSS -satelliittipaikannus kaksikerroksisella antennidesignilla, jonka pitäisi parantaa satelliittisignaalien vastaanottoa jopa 50 prosenteilla.
Akun kapasiteetti on 486 milliampeerituntia, josta riittää virtaa jopa 15 päiväksi tyypillisessä käytössä ja 5 päiväksi aina päällä -näyttötilan kanssa.
Kestävyydeltään Xiaomi Watch S3 on 5ATM-luokiteltu vedenpitäväksi 50 metriin asti. Kellon mitat ovat 47 x 47 x 12 millimetriä ja paino 44 grammaa.
Euroopassa Xiaomi Watch S3:n suositushinta on alkaen 149 euroa.
Xiaomi Smart Band 8 Pro
Aiemmin jo elokuussa 2023 Kiinassa julkistettu Xiaomi Smart Band 8 Pro esiteltiin myös kansainvälisille markkinoille kahden älykellon rinnalla.
Xiaomi Smart Band 8 Pro sisältää entistä suuremman 1,74 tuuman, 16,7 miljoonan värisävyn ja 60 hertsin AMOLED-näytön, jonka pikselitiheys on 336 pikseliä tuumaa kohti 480×336 pikselin tarkkuudella. Kirkkaus näytössä yltää jopa 600 nitiin. Näyttö-runkosuhde on kasvanut edeltäjästä, ja pintana on nyt tasainen lasi. Xiaomi Smart Band 7 Prossa näytön koko oli vasta 1,64 tuumaa.
Kaiken kaikkiaan ulkonäöltään Xiaomi Smart Band 8 Pro muistuttaa ulkoisesti älykelloja, vaikka toiminnallisuudet jäävätkin yhä suppeammiksi. Ohjelmiston puolella mukana Xiaomi Band 8 Prossa ovat kustomoitavat widgetit sekä Apple Watcheista tutut syvyysefektillä varustetut muotokuvataustat.
Xiaomi Smart Band 8 Pro sisältää tavanomaiset ominaisuudet aktiivisuuden, terveyden ja hyvinvoinnin seurantaan. Mukana muun muassa optinen sykemittaus, veren happipitoisuuden mittaus sekä GPS / GLONASS / BDS / Galileo / QZSS -satelliittipaikannus. Xiaomin mukaan sykemittaus on 10 prosenttia ja happipitoisuuden mittaus 5 prosenttia tarkempi kuin Band 7 Prossa.
Luonnollisesti Band 8 Pro tukee myös unen ja stressitason seurantaa. Erilaisia treenitiloja löytyy yli 150 kappaletta, minkä lisäksi tarjolla on esimerkiksi ohjausta juoksuharjoitteluun. Vedenkestävyydeltään Band 8 Pro on 5ATM-luokiteltu vedenpitäväksi 50 metriin asti, joten se soveltuu erinomaisesti uintikäyttöön.
289 milliampeeritunnin akulla Band 8 Pron akunkesto yltää tyypillisessä käytössä jopa 14 päivään ja näyttö aina päällä -tilassa 6 päivään.
Euroopassa Xiaomi Smart Band 8 Pron suositushinta on alkaen 69 euroa.
Xiaomi Pad 6S Pro
Xiaomi Pad 6S Pro on jatkoa vuoden 2023 Pad 6 -tablettilaitteille.
Pad 6S Pro on varustettu 12,4 tuuman LCD-näytöllä, jossa on 3048×2032 pikselin tarkkuus 3:2-kuvasuhteella, 144 hertsin virkistystaajuudella sekä 900 nitiin yltävällä kirkkaudella. Näytön pintana on Corning Gorilla Glass 5 -lasi. Äänentoistosta vastaavat kuusi kaiutinta.
Järjestelmäpiirinä Xiaomi Pad 6S Prossa on Qualcommin viimeistä edellisen sukupolven huippupiiri Snapdragon 8 Gen 2. Tuettuna on myös Wi-Fi 7 / Bluetooth 5.3 -yhteydet ja liitäntänä USB-C. Sormenjälkilukija löytyy sivulta virtapainikkeesta.
Takana Xiaomi Pad 6S Prossa on 50 megapikselin ja f/1,8-aukon pääkameran lisäksi 2 megapikselin syvyyskamera. Edestä löytyy laajakulmainen 32 megapikselin kamera f/2,2-aukolla.
Mikrofoneja Xiaomi Pad 6S Prossa on neljä kappaletta.
Xiaomi Pad 6S Pron 10 000 milliampeeritunnin akku tukee 120 watin pikalatausta. Paksuutta laitteella on vain 6,26 millimetriä ja painoa 590 grammaa.
Pad 6S Pro on Xiaomilta myös ensimmäinen tablettilaite, joka tulee markkinoille suoraan sen viimeisimmällä HyperOS-ohjelmistolla.
Euroopassa Xiaomi Pad 6S Pron suositushinta on alkaen 699 euroa.