Huhu: Honorilta tulossa peräti 6,6-tuumainen puhelin

Huawein Honor-brändi on lähiaikoina saamassa perheeseensä uuden, varsin isokokoisen puhelimen. Kiinan telehallintoviranomainen TENAA on tuttuun tapaansa paljastanut laitteen jo ennen virallista esittelyä. Tulevasta Honorista uutisoi muun muassa AndroidPure.

Tulevan Honorin mallinimeksi kerrotaan Note 8, ja laitetta hallitsee peräti 6,6-tuumainen näyttö. OLED-näytön tarkkuus on 2560 x 1440 pikseliä ja laitteen sisällä hyrrää 2,5 gigahertsin kellotaajuudella toimiva kahdeksanytiminen suoritin, mahdollisesti Kirin 950. RAM-muistia Note 8:ssa on neljä gigatavua, sisäistä tallennustilaa löytyy 64 gigatavua ja muistikorttipaikka tukee enintään 128 gigatavun microSD-kortteja.

Kamerat Honor Note 8:ssa ovat tarkkuudeltaan kahdeksan ja 13 megapikseliä, akun kapasiteetti laitteessa on 4400 milliampeerituntia ja 219 grammaa painava laite on 7,18 millimetriä paksu. Sormenjälkitunnistin kuuluu myös varustukseen ja käyttöjärjestelmä pohjautuu Android 6.0 Marshmallowiin.

 

Honor Note 8:n julkaisu lienee TENAA-vuodon perusteella jo hyvin lähellä, ja valmistaja onkin sosiaalisessa mediassa julkaissut pari teaser-kuvaa, joilla hehkutetaan puhelimen lähestyvää julkaisua. Toinen teaser-kuvista lyttää kilpailija Xiaomin tuoretta Mi Max -puhelinta, jonka näyttö on kooltaan ”vain” 6,44 tuumaa.