Ensituntumat Hyundain puhtaammasta tulevaisuudesta

Hyundai tulee rytinällä sähköisen autoilun pariin, kun valmistaja esittelee kerralla kolme sähköistä voimalinjaa. Kävimme tutustumassa uutuuteen Amsterdamissa.

Automarkkinoille on viime vuosina tullut huomattava määrä erilaisia hybridimalleja. Hyundai on vielä ollut tämän joukon ulkopuolella, mutta tilanne korjaantuu samantien kattavasti. Uusi Ioniq-malli on ollut jo jonkin aikaa myynnissä kotimarkkinoillaan, mutta nyt tämä kolme erilaista voimalinjastoa tarjoava malli on myös rantautunut Eurooppaan.

Ioniq ei perustu mihinkään olemassa olevaan malliin tai modulaariseen rakenteeseen, vaan kyseessä on kokonaan uusi mallisto. Erikoisuutena on kolmen vaihtoehtoisen voimalinjan tarjoaminen yksissä ja samoissa kuorissa. Asiakas vois siis valita oman tarpeensa mukaan perinteisen hybridin, pistokkeesta ladattavan version ja täyssähköauton väliltä. Tällaista valinnanvapautta ei ole kukaan ennen tarjonnut. Näistä ensimmäisenä markkinoille tulevat hybridi ja täyssähköversio. Pistokkeesta ladattava versio esitellään ensi vuoden alkupuolella.

Muotoilua tarkastellessa ajatukset on vaikea pitää erossa hybridit ihmisten tietoisuuteen tulleesta Toyota Priuksesta. Kyseessä ei ole sattuma, sillä kuten Priuksen kohdalla, myös Ioniqin muotoilu on toteutettu aerodynamiikan ehdoilla. Tästä johtuen kattolinja laskee loivasti pitkältä matkalta ja perä on suhteellisen korkea. Kokonaisuutena Ioniq ei kuitenkaan huuda ulospäin erilaisuuttaan, vaan se on hyvin neutraali ja tasapainoinen kokonaisuus.

Täyssähköversion tunnistaa umpinaisesta maskista

Kuljettajan paikalle hypätessä mikään ei yllätä. Tai ehkä juuri yllätyksettömyys hieman yllättää. Kovin usein vaihtoehtoisilla voimanlähteillä varustetut autot ovat hyvin futuristisia ja totuttelua vaativia, mutta Ioniq on kuin mikä tahansa Hyundai. Laatuvaikutelma on kohdallaan, käytettävyys selkeää ja tilaa on kokoluokassaan hyvin tarjolla.

Ioniq Hybridin perusvoimanlähteenä toimii hyötysuhteeltaan hyväksi hiottu 105-hevosvoimainen 1,6-litrainen GDI-bensiinimoottori. Tämän parina toimii 43,5-hevosvoimainen ja 170 newtonmetriä vääntävä sähkömoottori, joka sijaitsee polttomoottorin ja 6-portaisen kaksoiskytkinvaihteiston välissä. Akuston koko on 1,56 kWh, joten pelkällä sähköllä pystyy ajamaan muutamien kilometrien luokkaa. Hybrid-version idea kuitenkin on kokonaisvaltainen taloudellisuus sähkömoottorin tuoman tasaisen avun ansiosta.

Liikkeellelähtö tapahtuu lähtökohtaisesti sähköllä ja polttomoottori liittyy mukaan tilanteen niin vaatiessa. Moottoreiden yhteispeli toimii pehmeästi, mutta vaihteiston vaihdot on helppo huomata lyhyen vedon katkeamisen vuoksi. Valmistajan mukaan kaksoiskytkinvaihteistolla kuitenkin saavutetaan parempi hyötysuhde ja nopeampi reagointi kuin portaattomalla CVT-vaihteistolla. Voimalinjan kokonaisteho asettuu 141 hevosvoimaan ja vääntöä on tarjolla 265 newtonmetriä, jotka takaavat vaivattoman etenemisen. Kovin urheilullisiin suorituksiin autolla ei kannata lähteä, mutta se ei ole tarkoituskaan. Valmistajan ilmoittama kulutus Ioniq Hybridille on 3,4 l/100km, mikä vastaa CO2-päästöinä lukemaa 79 g/km.

Hybridin lisäksi pääsimme kokeilemaan electric-nimellä kulkevaa täyssähköversiota. 28 kWh:n akustolla varustetulle autolle luvataan parhaimmillaan 280 kilometrin toimintasäde, joka on useimpien päivätarpeisiin täysin riittävä. Auto on myös varustettu pikalatauksella, jota käyttämällä 80 prosentin varaustaso saavutetaan noin 23 minuutissa.

Täyssähköversio on aavistuksen painavampi, mikä tuntuu isommissa heitoissa perän laajempina pystysuuntaisina liikkeinä. Muuten ajettavuus on helppo ja miellyttävä. Sähköversio on varustettu yhdellä kiinteällä alennusvaihteella, joten veto menee aina ilman jatkoja etupyörille.

Kokonaisuutena Ioniq jättää varsin positiivisen kuvan. Se on uusi vaihtoehto ympäristötietoisille autoilijoille, jotka eivät kuitenkaan halua tuoda valintaansa esille voimakkaasti erottuvalla ulkonäöllä. Tasapainoisten ominaisuuksien lisäksi auto on varusteltu kattavasti ja maahantuojan mukaan myös hinta tulee olemaan kilpailukykyinen. Mitään virallista vertailua, tai vastakkainasettelua valmistajan taholta ei tässä vaiheessa haluta asettaa, mutta jonkinlaista viitettä antanee Toyota Priuksen ja Nissan Leafin noin 35 000 euron paikkeilta lähtevät hinnat.

Hyundai Ioniq on Suomessa esille ensimmäistä kertaa heinäkuun lopulle Neste Rallissa Jyväskylässä. Liikkeisiin ensimmäiset autot saadaan arviolta lokakuussa.

  • Ohjaamo on selkeä ja tuttu muista saman merkin malleista
  • Mittaristo on toteutettu näytöllä ja näkymä muuttuu ajoasetuksen mukaan

Kuvat: Vesa Eskola ja Mikko Autio

comments powered by Disqus