Kuvaspesiaali ja tarina: Auto, jonka jalkatilaan tekisi mieli mennä alasti nukkumaan

Aina välillä eteen tulee auto, joka saa kokeneenkin autotoimittajan kädet vapisemaan. Vesa Eskola koeajoi Rolls-Royce Wraithin.

Ovi. Niin yksinkertainen asia, mutta se kertoo autosta niin paljon. Paljonko se painaa, kuinka se liikkuu, miltä kahva tuntuu käteen? Edustaako ovi arvovaltaa vai tuntuuko se ylikevyeltä? Sulkeutuuko ovi vakuuttavasti tömähtäen vai hentoisesti läpsähtäen?

Rolls-Royce Wraithin ovi on kuin kassakaapista. Lisäksi ovi on pitkä ja aukeaa väärin päin. Autoista mitään tietämättömällekin on selvää, että nyt astutaan sisään johonkin tavallisesta poikkeavaan.

Wraithin oven kautta kuljetaan Rolls-Roycen historiaan ja luksuksen ytimeen. Leveän kynnyksen ylittyessä jätetään taakse kaikki tavallinen. Rolls-Roycen omistaja saa itselleen tähtitaivaan – kirjaimellisesti. Katossa on satoja led-valoja, joista muodostuu auton sisälle taivaan kansi.

​

Ovien sisäpuoli on nahkaa ja puuta. Puupaneelilla on verhoiltu koko iso ovi. Paneeli on yksi isoimpia, mitä mistään autossa maailmassa löytyy.

Nahka tuoksuu ja se tuntuu peffan alla ylellisen pehmeältä. Istuimet ovat kuin ylellisestä yksityissuihkarista. Ja ne sisämatot. Auton jalkatila on verhoiltu niin tuuhealla matolla, että haluaisin käpertyä alasti jalkatilaan nukkumaan – tai ainakin haluaisin ajaa tätä autoa vain paljain jaloin.

Rolls-Roycen keulakoriste, Spirit of Ecstasy, on eteenpäin nojaavan naisen hahmo, jonka liehuvat vaatteet muodostavat siivet naisen hahmon ympärille.

Kojelauta on massiivinen ja yksinkertaisen selkeä. Analoginen kello kuuluu asiaan, totta kai. Keskikonsoli on niin leveä, että autossa tuntee istuvansa kuin ylellisessä moottorijahdissa. Yksityiskohtien viimeistely on viimeisen päälle. Kämmen vaeltaa eri materiaaleja pitkin. Silkinpehmeä olo valtaa mielen.

Ratti on iso ja yllättävän ohutkehäinen. Mittaristo on erinomaisen selkeä. 

Tältäkö menestys tuntuu?

​

Rolls-Roycella on huomattu, miten VW-konserni on saanut Bentleyn nousukiitoon. Erityisesti Bentleyn nuorekkaat coupét kiehtovat näyttäytysmishaluista kermaa. Continental GT on saanut Bentleyn lentoon – ja nuorentanut samalla koko brändin imagoa.

Wraith on Rolls-Roycen vastaisku Continental GT:lle. Vuonna 2013 Geneven autonäyttelyssä esitellyllä 2-ovisella coupélla on pituutta komeat 5,27 metriä – siis pitkän S-Mercedeksen verran. Konepelti on pitkä, ja keula on rollsimaisen pysty. Katto kaartuu todella loivasti aina auton perään asti. Wraithin profiili pysäyttää. Akseleiden väli on 3,11 metriä. 20-tuumaiset renkaat näyttävät auton alla lähes siroilta.

Wraith on niin lähellä urheiluautoa kuin Rolls-Royce vain olla voi menettämättä merkin tavaramerkkiä eli ylellisyyttä.

Pitkän konepellin alla kuiskaa BMW:n 6,6-litrainen tuplaahdettu V12-moottori. Tehoa on tarjolla 632 hevosvoimaa. Se on tarpeeseen, sillä Wraith painaa lähes 2,5 tonnia. Maksimivääntö on jykevät 800 newtonmetriä. Kaikki voima välitetään takapyörille. Moottorin jatkeena on ZF:n 8-portainen automaatti; se sama, joka on kerännyt BMW:ssä kehuja.

Yhtäkkiä Bentley näytti niin kovin vaatimattomalta.

​

Wraithin ovi sulkeutuu kevyesti. Sitä ei tarvitse kiskoa tai paiskoa. Riittää, kun sen saattaa kiinni. Sähkömoottori vetäisee oven automaattisesti kiinni. Kavala maailma jää kertaheitolla kauas. Pulssi hidastuu. Stressi laskee. Rolls-Royceen istumisella on sama vaikutus kuin jos olisin vetänyt napaani levyllisen hyvää suklaata. Tryptofaani, onnellisuushormoni, virtaa vahvana. Haluaisin kehrätä.

Moottori käynnistyy start-napista kuiskaten. Kone käy niin tasaisesti, ettei sen käyntiä itse asiassa tunne sisälle lainkaan. Liikkeelle lähdetään elegantin rauhallisesti. Ohjaus on kevyt, eikä mitenkään tunnokas. Ohjaus on kuitenkin niin looginen ja rauhallinen, että kuski on heti tyytyväinen.

Auton jalkatila on verhoiltu niin tuuhealla matolla, että haluaisin käpertyä alasti jalkatilaan nukkumaan.

Vaikka Wraithissa istutaan kuin kassakaapissa, auton etukulmat on yllättävän helppo arvioida. Keulalla liihottavan leidin, The Spirit of Ecstasyn, avulla keulaa on helppo tähtäillä haluttuun paikkaan.

Tässä autossa on jotenkin heti kuin kotonaan. Kaikki nappulat ovat oikeilla paikoillaan. Kaikki toimii täsmällisesti ja todella kevyesti. Kaikki fiksu äly sekä auton runsaat avustavat hallintajärjestelmät ovat samat kuin BMW:n 7-sarjassa. Auton logiikka on saksalainen, mutta ylellinen toteutus on ehtaa Rollsia.

​

Wraith kulkee ilmajousilla kuin sukkasillaan. Rengasmelua ei kantaudu ohjaamoon lainkaan. Moottoriakaan ei kuule, ellei kaasupoljinta runttaa lattiaan asti. Ainoa sisälle ulkopuolelta kantautuva ääni on sivupeileistä kantautuva vaimea suhina.

Wraithin omistajalla on yleensä varallisuutta useampi kymmenen miljoonaa, ja autotallista löytyy useampi auto.

Wraith on Rolls-Royce, jota haluaa ajaa itse. Vietin auton ratissa todella pitkän päivän aamuseitsemästä iltakahteentoista. Reilun 500 kilometrin matkalle mahtui kaupunkiajoa, pehmeästi polveilevia maaseututeitä, vuoristoserpoja sekä moottoritietä. Illalla oloni oli lähes yhtä vireä kuin jos olisin vasta hypännyt rattiin. Tämä jos mikä on luksusta.

Ja koska Wraith on ajajan auto, on pakko ihmetellä muutamaa asiaa. Miksi vaihteistoa ei voi käskyttää käsin? Ja miksi kierroslukumittaria ei ole lainkaan? Ensimainittua olisin kaivannut etenkin vuoristoteillä, vaikka automaatti toimiikin kuin ajatus. Tai itse asiassa vaihteisto toimii paremmin kuin ajatus, sillä auto lukee koko ajan edessä olevaa tietä karttapalvelun avulla. Se vaihtaa valmiiksi pienemmälle tiukempaan mutkaan tultaessa – ja niin pehmeästi, ettei kuljettaja vaihtoa juuri edes huomaa. Auto myös tunnistaa hienosti moottoritien rampit ja pitää vaihteen pienemmällä niin kauan, kunnes kuski on kiihdyttänyt muun liikenteen sekaan. Wau.

​

Sama olemisen sietämätön keveys ja auton hienostunut huomaamattomuus koskee kaikkia kokemuksia, jotka liittyvät ajamiseen. Wraithilla voi ajaa mutkiin hämmästyttävällä vauhdilla, ja auto kulkee käsittämättömän eleettömästi – tiettyyn rajaan asti. Kori elää ja keinuu tietysti enemmän kuin täysiverisessä urheiluautossa, muttei vielä niin paljoa, että kuski tuntisi olonsa epämiellyttäväksi.

Eikä tätä autoa ole tehty mutkateille aggressiivisesti ajettavaksi, vaikka tehoa onkin lähes saman verran kuin Ferrari FF:ssä. Wraith on klassisella kaavalla tehty Gran Turismo, jolla voi ajaa pysähtymättä vaikka Euroopan laidalta toiselle. Tosin matka-autoksi Wraithin kantavuus on naurettavan pieni, vain 349 kiloa.

Wraith on käsittämätön kokonaisuus: se on ladattu täyteen luksusta, mutta se ei ole missään nimessä nimessä pönö.

Wraith on hätkähdyttävä kokonaisuus. Se henkii eleganssia ja luksusta, mutta samalla auton ominaisuudet, suorituskyky ja radikaalin rohkea kori rikkovat perinteitä vastaan. Tai eivät suoranaisesti riko, mutta kyseenalaistavat paljon. Kokonaisuus on klassisella tavalla moderni.

Edessä on vielä viimeinen testi. Olen etsiytynyt autiolle parkkipaikalle. Ohjaamossa on 18 kaiutinta. Niiden läpi voi päästää 1 300 Wattia, jos korvat sen vain kestävät. Laitan soimaan Phantom Of The Operan, mutta en sitä Andrew Lloyd Webberin alkuperäistä vaan Nightwishin sovituksen. Se sopii minusta kuin nyrkki tämän auton luonteeseen.

 

comments powered by Disqus