Viisi päivää Apple Watchin kanssa: Katseita, yllätyksiä ja viestiongelma

Applen älykello on ollut Teknavin testissä nyt viisi päivää. On ensiarvion aika. Miten kello toimii käytössä? Löytyykö siitä yllättäviä ongelmia? Lue lisää.

Testipäivä 1: Kello herättää huomiota

Odotukset Applen älykellosta ovat kaksijakoiset. Kelloa on odotettu pitkään ja nyt kun se on virallisesti julkistettu, on aika arvioida, onko laite kaiken hypetyksen arvoinen.

Apple Watchin käyttöönotto on helppoa. Ensin määritellään, kummassa ranteessa kelloa haluaa käyttää. Kellon voi asettaa käteen kummin päin tahansa, eli sivulla olevat napit jäävät joko vasemmalle tai oikealle puolelle. Itse pidän kelloa oikeassa kädessä.

Kaverini vinoilevat. Moni kutsuu minua Apple-uskovaiseksi, koska kannan Apple Watchia ensimmäisten joukossa. Joudun jatkuvasti perustelemaan, miksi suhtaudun kelloon objektiivisesti.

​

Ensimmäisten päivien testijaksoon osuu työmatka Lontooseen. Heathrown lentokentällä turvatarkastaja huomaa kelloni ja haluaa kokeilla. Hän kysyy, olenko tyytyväinen. En osaa vielä sanoa.

Kaverini vinoilevat. Moni kutsuu minua Apple-uskovaiseksi, koska kannan Apple Watchia ensimmäisten joukossa.

Testissämme oleva Apple Watchin edullisin sport-malli herättää mielenkiintoa myös kansainvälisten toimittajien keskuudessa. Keskustelen kellosta pitkään tanskalaisen toimittajan kanssa. Hänen reaktionsa on samanlainen kuin minulla. Ne, joilla on kokemuksia kellosta, sanovat odottavansa sen seuraavaa versiota.

Reaktio on mielestäni erikoinen ja kertoo omaa kieltää koko Watchin onnistuneisuudesta. Applella on ollut kaksi vuotta aikaa suunnitella kelloa, ottaa opikseen kilpailijoiden virheistä ja keskittyä muotoiluun. Onko tämä aika käytetty viisaasti?

Applelta on totuttu odottamaan viimeisteltyä, tunnistettavaa muotoilua. Apple Watchin kohdalla on sanottava, ettei kellon ulkoinen olemus täytä tässä mielessä odotuksia. Design on jopa tylsähkö, varsinkin jos pitää enemmän perinteisen rannekellon pyöreästä muotoilusta. LG, Huawei ja Motorola ovat onnistuneet tuomaan markkinoille tyylikkäitä, pyöreällä kellotaululla varustettuja älykelloja, jotka voi laittaa rinta rinnan perinteisten kellovalmistajien aikarautojen kanssa. Apple Watch haluaa olla enemmän perinteisen älykellon näköinen.

Testipäivä 2: Painikkeiden ihmettelyä ja latailua

Tanskalaistoimittaja on käynyt ostamassa kellon lontoolaisesta muotiliikkeestä. Tämä on uutta: kelloa ei saa Apple Storesta, mutta muotiliikkeessä se on ostettavissa ilman jonotusta.

Testikäytön alussa käy selväksi, että Watch on ladattava aina, kun siihen on mahdollisuus. Muutoin kellosta voi loppua virta juuri silloin, kun sitä eniten tarvitsisi. Käytännössä paras tapa on ladata kello aina öisin. Laturi on onnistunut: pyöreä latausalusta, jonka päälle kello kiinnittyy magneetilla. Latausalustan johto on tarpeeksi pitkä.

​

Iphoneen asennettava Apple Watch -sovellus toimii älykellon ohjauskeskuksena. Sieltä määritellään muun muassa se, mistä sovelluksista kello tiedottaa käyttäjäänsä.

Testikäytön alussa käy selväksi, että Watch on ladattava aina, kun siihen on mahdollisuus.

Hyvin pian huomaan, että kellon fyysisistä painikkeista isompi (kruunu) on monessa mielessä melko turha. Sitä tarvitaan vain silloin, kun haluaa näkyviin pienistä sovelluskuvakkeista koostuvan kotinäytön tai haluaa palata takaisin edelliseen näkymään. Muutoin riittää, että kellon toimintoja ohjataan kosketusnäytöltä.

Toinen fyysinen painike ohjaa käyttäjän kommunikointisovellukseen. Samasta painikkeesta voi myös katkaista kellon virran. Viestittely onnistuu vain toiselle Apple Watch -käyttäjälle. Siltä osin koko viestittely avautunee paremmin vasta myöhemmin, kun kellot yleistyvät.

​

Jos tällainen kaveri löytyy, viestejä voi lähettää piirtämällä kuvioita kellon näytölle, valitsemalla valmiista viestipohjista tai emoji-kuvakkeista. Kellosta toiseen voi lähettää myös sydämen sykkeen. En keksi toiminnolle mitään fiksua käyttöä.

Yksi kätevä viestitoiminto on käyttökelpoinen jo nyt. Kun käyttäjälle soitetaan, hän voi kellostaan lähettää soittajalle automaattisen vastauksen (esimerkiksi ”Olen lounaalla”).

​

Apple Watchin käyttäjällä on varsin rajalliset mahdollisuudet vaihtaa kellotaulun näkymää. Tarjolla on kymmenen vaihtoehtoa, joiden joukossa on muun muassa Mikki Hiiri -kellotaulu. Se ei miellyttänyt. Valitsen itse interaktiivisen kellotaulun, joka näyttää muun muassa kyseisen ajankohdan kalenterimerkinnän, säätilan ja aktiivisuustasoni. Spekuloimme, onko Applella jatkossa tarkoitus rahastaa kellotauluilla vai miksi niitä on kellossa niin vähän.

Testipäivä 3: Ilmoitusten säätämistä

On aika perehtyä tarkemmin itse kellon toimintaan. Kellotaulu aktivoituu, kun käyttäjä kääntää ranteensa kasvoja kohti. Näytön voi aktivoida myös yhdellä ruudun napautuksella.

Yksi pyyhkäisy ylöspäin avaa ilmoitusnäkymän. Mukana ovat ne sovellukset, joista käyttäjä haluaa saada päivityksiä: esimerkiksi sää, Instagram, pörssikurssit ja aktiivisuusmittari. Joukossa on myös musiikkisoitin. Sivusta toiseen siirrytään vetämällä sormea vasemmalle tai oikealle. Kosketusnäyttö reagoi kosketukseen riittävällä tarkkuudella.

Mielenkiintoinen sovellus on iPhonen kameran etäkäyttö. Jos haluaisin vakoilla, voisin jättää iPhonen toiseen huoneeseen ja avata puhelimen kameran Watchin näytölle toisessa huoneessa.

Huomaan, että Apple Watch ei ole erityisen nopea älykello. Esimerkiksi karttapalvelun käynnistäminen vei kokeilun aikana ajoittain kymmeniä sekunteja. Jatkossa nähdään, miten kolmansien osapuolten sovellukset jaksavat pyöriä Watchissa. Nyt näyttää siltä, että prosessoriteho voi asettaa käytölle omat rajoituksensa.

Huomaan, että Apple Watch ei ole erityisen nopea älykello.

Watchin käyttöliittymää ei voi hyvällä omallatunnilla sanoa kovin selkeäksi. Välillä käyttäjän pitää painaa fyysistä näppäintä palatakseen taaksepäin tai siirtyäkseen päänäkymään. Välillä pyyhkäisy johonkin suuntaan näytöllä riittää. Toisinaan on painettava ruutua voimakkaammin (force touch), esimerkiksi valittaessa haluttu kellotaulunäkymä. Kello ei opasta käyttäjää, vaan käyttö on opeteltava alusta pitäen itse.

Kello värähtää ranteessa kerran, kun se välittää käyttäjälleen ilmoituksen älypuhelimesta. Jotta kello ei värähtelisi liian usein, käyttäjän täytyy määritellä Apple Watch -sovelluksesta, mistä ohjelmista hän haluaa ilmoituksia. Konfigurointi kannattaa tehdä harkiten, jotta kellon käytöstä saisi eniten irti eikä se toisaalta rasittaisi liikaa jatkuvilla ilmoituksilla.

Testipäivä 4: Ongelmia

Watchin tarkoituksenmukaisuus alkaa hahmottua. Istun Heathrow Express -lentokenttäjunassa ja lipuntarkastaja skannaa lippuni suoraan kellon näytöltä. Olen peilannut kelloon Passport-sovelluksen tiedot iPhonesta.

Watchin tarkoituksenmukaisuus alkaa hahmottua.

 

 

Sinänsä yksinkertainen toiminto antaa vihiä siitä, mikä Apple Watchin todellinen hyöty tulevaisuudessa on. Kun Apple Pay -maksujärjestelmä tulee Suomeen, kellolla voi maksaa ostoksia. Kun lentoyhtiöt julkaisevat omat sovelluksensa kellolle, sillä voi hoitaa boardingin koneeseen. Matkustussovellukset ovat varmasti tärkeä osa kellon käyttöä.

​

Törmään ensimmäistä kertaa myös ongelmiin testatessani kommunikointisovellusta. Yritän lähettää esimieheni Apple Watchiin emoji-kuvakkeita ja piirtoviestejä, mutta ne eivät mene perille.

​

Yritämme ratkaista ongelmaa. Päädymme siihen, että se liittyy iMessage-viestisovellukseen. Vaikka molemmat omistamme iPhonen, iMessage ei jostain syystä toimi. Näin ollen kellon viestitkään eivät mene perille. Ongelmaan ei löydy ainakaan vielä ratkaisua.

Testipäivä 5: Liikuntaa

Käyn lenkillä Apple Watchin kanssa. Kello mittaa sykkeen yllättävän tarkasti. Syke rekisteröityy rannetta vasten olevasta sensorista 15 sekunnin välein, mikä ei ole niin suuri rasite akun kestolle kuin jatkuvasti sykettä mittaava sensori.

​

Watch esittää päivittäisen aktiivisuuteni kätevästi kolmella eri väripalkilla, jotka etenevät kohti täyttä ympyrää. Mitä pidemmälle viivat etenevät, sitä lähempänä olen päivittäisen aktiivisuustasoni täyttymistä. Voin määritellä tavoitteen manuaalisesti tai valita valmiista aktiivisuustason asteikosta.

Aktiivisuusmittareiden tavoin Apple Watch kehottaa nousemaan ylös tietyn ajan istumisen jälkeen.

 

Apple Watch -testimme seuraavassa osassa paneudutaan tarjolla oleviin sovelluksiin ja annetaan kellolle kokonaisarvosana.