Opiskelijan unelmatabletti? Lenovon uutuutta voi käyttää paperilehtiönä

Berliinissä huomenna alkavien IFA-messujen kynnyksellä on nähty jo monta mielenkiintoista tuotejulkistusta. Yhdestä kiinnostavimmista on vastannut kiinalainen Lenovo, joka esitteli eilen YogaBookin.

Yoga-mallisto tunnetaan hybridilaitteista, joita voi käyttää sekä kannettavana tietokoneena että tablettina. Yoga Bookin erikoisuus ei kuitenkaan ole näytössä vaan näppäimistössä. Laitteessa ei nimittäin ole lainkaan perinteisiä näppäimiä vaan kirjoittaminen hoidetaan kosketusalustalta.

Ratkaisu ei ole täysin uusi, mutta harvoin nähty. Lenovo on pyrkinyt parantamaan kosketusalustan kirjoitustuntumaa ja on onnistunut siinä vähintään kohtuullisesti. Pääsimme kokeilemaan laitetta Berliinin julkistustilaisuudessa ja näppäimistön kirjoitusnopeus oli jo pienen harjoittelun jälkeen vähintään samaa luokkaa kuin parhailla mobiilinäppäimistöillä. Näppäimet antavat pienen värähtelevän vasteen kirjoitettaessa, mikä helpottaa tuntuman löytämistä.

Kosketusalustaan on lisätty älykkyyttä, sillä se opettelee jatkuvasti käyttäjän kirjoitustottumuksia ja saattaa tunnistaa kirjoitettavan sanan oikein, vaikka käyttäjä tekisi virhelyöntejä.

Yoga Bookin tuotepakkauksen mukana tulee Lenovon stylus-kynä, jota voi käyttää kahdella tavalla. Se toimii kirjoittamiseen tai piirtämiseen, joko laitteen kosketusalustan päällä tai minkä tahansa paperin päällä. Näin ollen kynää voi käyttää perinteisen paperilehtiön tavoin muistiinpanojen tekemiseen tai piirtämiseen. Tuotepakkauksessa on paperilehtiö, joka kiinnittyy kosketusalustaan magneetilla.

Lenovo on tarkoittanut Yoga Bookin etenkin opiskelijoille. Hintansa ja kokonsa puolesta voisikin kuvitella, että laite kerää suosiota tässä käyttäjäryhmässä.

Harmillista on, ettei kynä osaa digitoida käsinkirjoitettua tekstiä eli sitä ei saa muutettua helposti editoitavaan muotoon. Tekstistä voi tallentaa vain kuvan.

Yoga Book tulee myyntiin Android- ja Windows 10 -versioina. Windows soveltunee paremmin yrityskäyttöön, mutta ongelmana on tabletin rajallinen tallennustila. Käyttöjärjestelmän oleellisten ohjelmistojen kuten Officen asentamisen jälkeen levyllä on tilaa enää alle 15 gigatavua. Lisätilaa saa käyttämällä ulkoista tallennuslähdettä kuten muistitikkua, mutta sen käyttö ei ole kaikille käyttäjille kovin luontevaa.

Yoga Bookin Android-version hinta on 499 euroa, Windows-laite on 100 euroa kalliimpi.