OnePlussan tuorein kuva vihjaa OnePlus 6:n yhdestä muutoksesta

OnePlus on jatkanut tulevan OnePlus 6 -puhelimen paljastamista pikku hiljaa julkaisemalla yltä löytyvän kuvan.

Kuvassa on OnePlus 6 piilossa jo loppuvuodesta asti myydyn OnePlus 5T:n alla. Huomio kiinnittyy puhelinten kylkiin, jossa OnePlus 6:sta ei näytä löytyvän aiemmista OnePlus-puhelimista tuttua hiljennyskytkintä.

Syynä tähän on, että OnePlus 6:ssa hiljennyskytkin on siirrytty puhelimen vasemmalta kyljeltä oikealle kyljelle virta/lukituspainikkeen yläpuolelle. Tämä kävi ilmi jo OnePlussan aiemmin julkaisemasta, OnePlus 6:n näytön loven paljastaneesta kuvasta.

OnePlus on aiemmin myös kertonut, että hiljennyskytkintä voi OnePlus 6:ssa käyttää tarkentamiseen. Yksityiskohtia ei tämän osalta vielä tiedetä, mutta nähtävästi tämä voi olla syy kytkimen siirtämiseen helpommin käytettäväksi oikealla kädellä.

OnePlus 6:n lovinäyttö virallisessa kuvassa.
OnePlus 6:n lovinäyttö virallisessa kuvassa.

OnePlus 6:n julkistus on kaikista merkeistä päätellen jo varsin lähellä, ja tapahtunee huhtikuun aikana.

OnePlus 6:n ennakkomarkkinoinnissa OnePlus on nostanut toistaiseksi esille uutuuden suorituskyvyn. The speed you need, nopeus jota tarvitset, kuuluu puhelimen mainoslause. Puheet nopeudesta ovat sinällään perusteltuja, että OnePlus 6:n uusi Snapdragon 845 -piiri kuuluu suorituskyvyltään aivan markkinoiden kärkiluokkaan. Lisäksi OnePlus on jo vahvistanut OnePlus 6:n saavan jopa 8 gigatavua RAM-muistia ja jopa 256 gigatavua tallennusmuistia.

OnePlus 6 on nähty aiemmin myös vuotokuvissa. Niiden perusteella OnePlus 6:n muotoilu on pysymässä pääosin aiemmista malleista tutuilla linjoilla, mutta kaksoiskamera takana on asemoitu vertikaalisesti sekä keskelle OnePlus 5 -mallien yläkulman sijaan. Lisäksi OnePlus 6 näyttäisi tulevan useammilla erilaisilla takapinnoilla: vuotokuvissa on jo nähty materiaaleina lasia ja puuta. Vaihtoehtoja voi olla luvassa enemmänkin. Ainakin tulossa on The Avengers -elokuvayhteistyön myötä erikoisversio OnePlus 5T:n Star Wars -erikoisversion jatkoksi.

Kameroiden yksityiskohtaisesta tekniikasta ei ole vielä tietoa. Myöskään näytöstä ei ole saatu vahvistettuja tietoja, mutta huhuissa OnePlus 6:een on povattu 6,28 tuuman AMOLED-näyttöpaneelia.

OnePlus 6 aiemmissa vuotokuvissa.
OnePlus 6 aiemmissa vuotokuvissa.
Evan Blassin aiemmin julkaisema vuotokuva OnePlus 6:sta.
Evan Blassin aiemmin julkaisema vuotokuva OnePlus 6:sta.