Älypuhelinvalmistaja OnePlus teki yli miljardin euron vuosimyynnin – ja voitollisen tuloksen

Suomessakin Elisan myymänä suosituiksi nousseita OnePlus-puhelimia tekevä yhtiö kirjasi viime vuodelta 1,4 miljardin dollarin, eli reilun 1,1 miljardin euron ja miljardin punnan, liikevaihdon. OnePlussan toimitusjohtaja Pete Lau vahvisti tiedon The Daily Telegraphille.

Lisäksi Lau kertoi OnePlussan tehneen viime vuonna voitollisen tuloksen. Voittojen Lau kuvasi olevan ”terveellä” tasolla.

OnePlussan strategia keskittyy vain huippuluokan älypuhelimiin, joita yhtiö on läpi historiansa myynyt kilpailukykyisin hinnoin uusien sukupolvien tuomista hinnankorotuksista huolimatta.

OnePlus jakaa taustalla saman omistajan, BBK Electronicsin, maailman suurimpiin älypuhelinmerkkeihin lukeutuvien Oppon ja Vivon kanssa. Tiettävästi osan OnePlussasta omistavat myös sen perustajajäsenet sekä avainhenkilöt.

OnePlus myy pääosan puhelimistaan suoraan omien kanaviensa kautta. Elisa-yhteistyö Suomessa oli sen alkaessa tämän takia poikkeuksellinen OnePlussalle. Sittemmin OnePlus on laajentanut yhteistyötä operaattorien kanssa myös muualla – esimerkiksi Isossa-Britanniassa kumppanina on nyt O2-operaattori. Intiassa OnePlussan puhelimia puolestaan myydään Amazon-verkkokaupan kautta.

Suomessa OnePlussan puhelin on löytynyt viime aikoina lähes poikkeuksetta Elisan myydyimpien puhelinten listan kärjestä sen koko myynnin keskittyessä yhdelle operaattorille.

Kiinalaisen OnePlussan globaalien liiketoimintojen kehitysjohtajana toimi aiemmin suomalainen Juha Rytkönen, joka kuitenkin jätti loppuvuodesta yhtiön.

Viime vuoden aikana OnePlus toi markkinoille kesän alussa OnePlus 5:n ja loppuvuodesta OnePlus 5T:n. Toimitusjohtaja Lau on kertonut aiemmin OnePlussan seuraavan puhelimen olevan tulossa tänä vuonna jälleen toisen vuosineljänneksen lopulla.