Huhuja F1-tarjouksesta: Apple aivan uusille radoille?

Apple voi suunnitelmissa olla lähdössä aivan uusille vesille – tai paremminkin radoille, jos tuoreimmissa huhuissa teknologiajätin aikeista on lainkaan perää.

Applen huhutaan olevan mukana tutkimassa Formula 1 -sarjan oikeuksia hallinnoivan yhtiön ostoa tai siihen sijoittamista. Kuulemistaan huhuista raportoi blogissaan F1-seuraaja Joe Saward.

Kovin tarkkoja tai yksityiskohtaisia tiedot Applen kiinnostuksesta eivät vielä ole, mutta sen huhutaan ottavan osaa Formula 1 -sarjan taustayhtiön due diligenceen, eli osaan yrityskauppaprosessia, jossa ostajakandidaatille avataan pääsy tutkimaan ja varmistamaan ostokohteen taloudellisia, sopimuksellisia ja muita tietoja.

F1-sarjan televisiointi- ja muita kaupallisia oikeuksia hallinnoiva yhtiö on nykyisin pääomasijoitusyhtiö CVC:n rahastojen sekä toimitusjohtajana toimivan jo 85-vuotiaan F1-kihon Bernie Ecclestonen välillisessä omistuksessa. Nykyomistajat tiedetään jo varsin halukkaiksi luopumaan omistuksistaan aiempien myynti- ja pörssilistausaikeiden peruunnuttua tai kaaduttua.

Applen kiinnostus F1-sarjaa kohtaan voisi liittyä ennen kaikkea sen Apple TV -kokonaisuuteen sekä pitkään huhuttuihin erilaisiin videosisältötilauspalveluihin, joita Applen on tavalla tai toisella huhuttu työstävän laitteensa ja myös viime vuonna lanseeraaman Apple Music -musiikkitilauspalvelun jatkoksi.

Lisäksi Applen F1-kiinnostus on luonnollisesti mielenkiintoista myös Apple-auton kehitysprojektin näkökulmasta. F1:sten kautta Apple loisi suhteet moniin autonvalmistajiin sekä sarjaa sääntöjen osalta hallinnoivaan Kansainväliseen autoliittoon FIA:han.

Eddy Cue

Huomionarvoista huhujen tiimoilta toki myös on, että Applen internet-palveluista ja niiden osana myös video- ja TV-sisältöpalveluista vastaava johtaja Eddy Cue istuu F1-sarjan kenties tärkeimmän ja legendaarisimman tallin, autonvalmistaja Ferrarin hallituksessa.

Cue kommentoi Applen näkemyksiä television tulevaisuudesta myös hiljattain laajassa TheHollywood Reporterin haastattelussa.

– Tulemme menemään sisältöbisnekseen, jonka näemme olevan todella sidottu tuotteisiimme. Tällä hetkellä meillä on Apple Music. Emme ole mukana toiminnassa, jossa yritetään luoda TV-sarjoja, kommentoi Cue. ”Emme kilpaile Netflixin tai (yhdysvaltalaisen kaapeli-tv-yhtiö) Comcastin kanssa.”

Apple on kertonut nyt tuottavansa muun muassa TV-sarjan Planet of the Apps, joka kertoo sovelluskehittäjistä.

Aiemmin Applen on huhuttu harkinneen jopa myös Time Warnerin ostoaFinancial Timesin mukaan. Cue heitti ilmoille idean yli 50 miljardin euron arvoisen mediatalon ostamisesta tavatessaan Time Warnerin Olaf Olafssonia, joka on TV-yhtiön strategiasta vastaava johtaja. Keskustelut eivät kuitenkaan edenneet mihinkään, ainakaan toistaiseksi.

Cue kommentoi tuoreessa haastattelussa kuulleensa myös nämä huhut.

– Yleisesti ottaen ilmassa on aina paljon spekulaatioita eri yhtiöistä, ja osa siitä liittyy siihen, että meillä on paljon rahaa, ja näin ollen meillä olisi varaa tehdä yritysostoja. Meillä on paljon keskusteluja heidän (Time Warnerin) kanssaan, mutta en halua spekuloida, sanaili Cook.

Paljon puhuva oli kuitenkin Cuen kommentin lopetus:

– Emme ole – tällä hetkellä, varmastikaan – aktiivisesti ostamassa mitään tuotantostudiota. 

Cue ei näin ollen kiistä aiempia suunnitelmia tai edes niiden jatkumista parhaillaan edelleen passiivisemmin.

Applen televisiopalvelusuunnitelmista on vuosien varrella kuultu lukemattomia huhuja ja spekulaatioita, mutta vielä toistaiseksi valmista ei ole tullut. Tavalla tai toisella Applen voi kuitenkin odottaa toimintaan mukaan lähtevän, mutta tapahtuuko se F1-sarjan oikeuksien, Time Warnerin tai jonkun muun suuren yritysoston kautta, jää nähtäväksi.