Google vahvisti: julkistustilaisuus 9. lokakuuta – odotuksissa muun muassa uudet Pixel 3 ja Pixel 3 XL -älypuhelimet

Google on vahvistanut järjestävänsä julkistustilaisuuden 9. lokakuuta New Yorkissa. Tilaisuudessa Googlelta odotetaan useita laitejulkistuksia – monet niistä, kuten myös tilaisuuden ajankohta, ovat vuotaneet verkkoon jo aiemmin.

Tärkeimmät julkistukset 9. lokakuuta tulevat olemaan uudet Pixel 3 ja Pixel 3 XL -älypuhelimet, jotka ovat vuotaneet lukemattomia kertoja kuvissa ja laajoissa katsauksissa. Ilmeisesti alun perin tehtaalta varastettuja Pixel 3 XL -älypuhelimia on ollut liikkeellä paljon ukrainalaisen mustan pörssin kauppiaan kautta.

Pixel 3 XL tulee olemaan varustettu kookkaalla näytöllä, jonka yläreunassa kulmikas ja verrattain korkea lovi, joka sisältää muun muassa kaksi etukameraa. Yläreunan loven lisäksi näytön alapuolella on myös merkittävä reunus, jonka alueella sijaitsee toinen laitteen stereokaiuttimista.

Takana Pixel 3 XL:ssä on vain yksi kamera – tarkkuudeltaan tutut 12,2 megapikseliä. Lisäksi tuttua on myös kaksivärinen pinta. Teknisesti Pixel 3 XL:n ominaisuuksiin kuuluu muun muassa Snapdragon 845 -järjestelmäpiiri ja 3 430 milliampeeritunnin akku. Kahta etukameraa hyödynnetään muun muassa paremmissa selfie-kuvissa, joita Google kutsuu Super Selfieiksi. Takaa Pixel 3 XL on lasipintainen, ja puhelin tukee myös langatonta latausta.

Pixel 3 XL:n rinnalla Googlen odotetaan julkistavan myös pienemmän Pixel 3:n, jossa ei ole lovinäyttöä. Näyttöä, kokoa ja akkua lukuun ottamatta sen odotetaan tarjoavan pitkälti vastaavat ominaisuudet Pixel 3 XL:n kanssa.

Uusien Pixel-puhelinten lisäksi Googlelta odotetaan 9. lokakuuta mahdollisesti myös uusien Chrome OS:llä varustettujen Pixelbook-laitteiden julkistusta, toisen sukupolven Piixel Buds -kuulokkeita sekä ehkä myös uutta versiota Chromecastista. Lisäksi Google on kehittänyt omaa näytöllä varustettua Smart Display -älykaiutintaan. Sen sijaan omaa älykelloa Googlelta ei kannata odottaa, sillä se yllättäen vahvisti viime viikolla, ettei huhuttu kello kuulukaan (enää) kuluvan vuoden suunnitelmiin.

Google Pixel 3 XL ja Pixel 3, OnLeaksin yhdessä MySmartPrice-sivuston kanssa julkaisema kuva.
Google Pixel 3 XL ja Pixel 3, OnLeaksin yhdessä MySmartPrice-sivuston kanssa julkaisema kuva.
Autokyydin penkille unohtunut Pixel 3 XL.
Autokyydin penkille unohtunut Pixel 3 XL.
Pixel 3 XL -puhelin aiemmin vuotokuvassa.
Pixel 3 XL -puhelin aiemmin vuotokuvassa.
Pixel 3.
Pixel 3.