Android Auto laajeni 18 maahan – ei vielä Suomeen

Googlen autoilijoille tarkoitettu Android Auto lähtee valtaamaan uusia markkinoita. Alustan listoille on lisätty 18 uutta maata, minkä ansiosta maalukemat yli kaksinkertaistuivat. Suomessa Android-autoilusta ei kuitenkaan päästä vielä nauttimaan.

Android Auto on ohjelmistoratkaisu, jonka tarkoitus on tuoda sovelluksia autoilijoiden käytettäväksi turvallisella ja kätevällä tavalla. Kunhan alla on Android Autoa tukeva ajoneuvo tai autoradio, voi käyttäjä yhdistää Android-puhelimensa siihen ja nähdä sovelluksia auton näytöllä. Ilmiselvimmät käyttötarkoitukset ovat navigointi, musiikki ja puhelut, mutta myös muita sovelluksia voi käyttää Android Auton kautta.

Googlen autoalusta on nyt laajentanut saatavuuttaan 18 uuteen maahan. Uusimmassa satsissa mukana tulivat esimerkiksi Itävalta, Brasilia, Sveitsi, Intia ja Venäjä. Suomea listalla ei sen sijaan nähty. Android Auto toimii nyt yhteensä 29 maassa.

Alustaa tukevat jo lukuisat autovalmistajat. Android Auto -yhteensopivia malleja ovat laneeranneet esimerkiksi Audi, Ford, Honda, Kia, Opel, Volkswagen, Volvo, Cadillac ja Cevrolet. Täydet listaukset markkina-alueista sekä tuetuista autoista ja radioista löydät Googlen verkkosivuilta.