Mitä tahansa ei kannata ostaa Black Fridayna – näitä tuotteita palautetaan ja huolletaan paljon

Black Fridayta vietetään tulevana perjantaina. Verkkokauppa.com listasi 15 palautetuinta ja huolletuinta tuotettaan, jotta ostajat voivat sijoittaa tarjoustenkin keskellä laadukkaisiin ja hyväksi havaittuihin tuotteisiin.

Black Fridayn aikaan verkkokauppojen liikenne Suomessa kasvaa merkittävästi. Kyseessä onkin yksi suomalaisten suosituimmista ostospäivistä. Esimerkiksi liikenne Verkkokauppa.comin sivuilla kasvaa jopa yli kaksikymmenkertaiseksi normaaliin perjantaipäivään verrattuna.

Kaupan alalla on nähtävissä selvä murros, kertoo Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Panu Porkka. “Ostovolyymit ovat säilyneet lähes ennallaan, mutta hankintojen teko on keskittynyt yhä enemmän loppuvuoteen. Yhtä aikaa kuluttajilla on noussut huoli, kuinka omat kulutusvalinnat vaikuttavat maailman tilaan ja ilmastoon.

Porkan mukaan Verkkokauppa.comille on tärkeää auttaa kuluttajaa ostamaan harkiten ja sijoittamaan tuotteisiin, joiden käyttöikä on pitkä.

”Meidän tavoitteenamme on tuoda läpinäkyvästi esille, mitkä ovat valikoimamme laadukkaimmat tuotteet. Tämän vuoksi julkaisemme myös listan palautetuimmista ja huolletuimmista tuotteistamme. Emme halua, että asiakkaamme tekevät turhia ostoksia – turha ostos on huono sekä meille että asiakkaalle”, painottaa Verkkokauppa.comin kaupallinen johtaja Vesa Järveläinen.

Televisiot, tietokoneet ja puhelimet ovat Black Fridayn ostetuimmat

Black Fridayna Verkkokauppa.comista ostetaan perinteisesti eniten kuluttajaelektroniikkaa, kodinkoneita ja pelaamiseen liittyviä tuotteita. Kodin ja vapaa-ajan hankintoja tehdään kuitenkin koko ajan entistä monipuolisemmin − esimerkiksi lelujen ja valaisimien myynteihin tulee iso piikki.

”Black Friday mielletään äkkinäisten ostopäätösten juhlaksi, mutta Verkkokauppa.comin ostetuimpien tuotteiden kärki kertoo, että suomalaiset kuluttajat ostavat tarpeeseen. Black Fridayna tehdään nykyisin yhä useammin myös joululahjaostokset”, sanoo Järveläinen.

Verkkokauppa.comin Black Fridayn päätarjoukset julkaistaan torstaina 28.11.2019 klo 21.00 osoitteessa www.verkkokauppa.com/blackfriday.

Verkkokauppa.comin TOP15 palautetuimmat tuotteet:

Tuote:

Palautusprosentti:

Laikaboss 1/2 kitarapussi

46,3 %

ProCaster RC-4847 alkuperäinen kaukosäädin ProCaster televisioille

38,8 %

D-Link DSL-320B ADSL2+ -modeemi

37,2 %

Deltaco SlimPort - HDMI-sovitin, 0.2m valkoinen

34,9 %

Tucano Nido -suojakotelo Apple Macbook Air 13" -tietokoneelle

33,3 %

Hama Samsung - Scart -videoadapteri

31,9 %

Samsung 860 EVO SSD 1 Tt mSATA SSD-kovalevy

31,7 %

HP Active Pen with Spare Tips -digitaalinen kynä

30,0 %

One For All SV9480 -aktiivinen DVB-T/T2 -sisäantenni LTE-suodattimella, 48 dB

29,6 %

Logitech Create -taustavalaistu näppäimistökotelo, musta

29,6 %

Logitech Slim Combo -näppäimistö/suojakotelo 12,9" iPad Pro:lle, sininen

29,5 %

HQ 150W invertteri, 24V -> 230V + USB-virta

29,0 %

Sony FE 50mm F1.8 -normaaliobjektiivi

29,0 %

Epson EH-LS100 3LCD Full HD -laserlähiprojektori

28,6 %

Deltaco AN-DG -A/D-muunnin

28,5 %

 

Verkkokauppa.comin TOP15 huolletuimmat tuotteet:

Tuote:

Huoltoprosentti:

NuForce BE Sport3 -Bluetooth-nappikuulokkeet urheiluun, tumma harmaa

37,7 %

Wilfa HUE-55W AromaMist -ilmankostutin

36,0 %

Sennheiser CX 5.00G -nappikuulokkeet, mustat

34,3 %

Sennheiser CX 3.00 -nappikuulokkeet, punaiset

30,1 %

ProCaster LE-48F449 48" Smart LED -televisio, 400 Hz, WiFi, DVB-T2

24,3 %

Dolce Gusto Piccolo -kapselikeitin

23,9 %

ZyXEL WAH7608 -LTE-modeemi & WiFi-tukiasema

22,9 %

Asus ROG Strix Fusion 500 -pelikuulokkeet

22,3 %

JTC TM-767 Omniblend I -kolmen hevosvoiman tehosekoitin, musta

22,2 %

Air Hogs Thunder Trax -kauko-ohjattava ajoneuvo

22,0 %

Audio-Technica ATH-ANC40BT -Bluetooth vastamelunappikuulokkeet

19,6 %

Urbanista Milan -Bluetooth-vastamelukuulokkeet, valkoinen

19,4 %

Microsoft Xbox Elite Wireless Controller -peliohjain, Xbox One

19,0 %

Tefal Jamie Oliver Everyday -paistinpannu, tarttumaton pinnoite, 28 cm

18,5 %

CAT R/C Wheel loader -kauko-ohjattava työmaa-ajoneuvo

17,6 %

Kuva: Mikko Autio
Lähde: Verkkokauppa.com

Lue myös:
Vuoden suurin ostospäivä lähestyy – Näin löydät Black Fridayn parhaat tarjoukset ja vältät virheostokset

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.