Uusi suomalaispeli ladattavissa nyt Androidille ja iPhonelle - firma keräsi juuri miljoonarahoituksen

Helsinkiläisen Small Giant Gamesin uusi mobiilipeli Empires & Puzzles on virallisesti julkaistu Androidille ja iOS:lle. Peli on jo saanut hyvän vastaanoton, sillä Apple esimerkiksi nosti tuoreen pelin App Storen esittelyosioon monissa maissa.

Kuten nimestä voi arvata, Empires & Puzzles yhdistää fantasiaroolipelaamisen taisteluineen pulmapeleihin. Tekijöiden mukaan tavoitteena on ollut peli, jonka kanssa pääsee helposti alkuun, mutta joka kuitenkin yllättää syvyydellään. Vanhoihin, tuttuihin pelielementteihin on haluttu tuoda uusi ja raikas ote. Peli on maksuton, mutta tarjoaa pelinsisäisiä ostoja.

Small Giant Gamesin vuosi sitten julkaisema Rope Racers -peli saavutti nopeasti suosiota sekä Androidilla että iOS:llä. Yhtiö sai hiljattain myös päätökseen 5,4 miljoonaa euroa keränneen rahoituskierroksen, ja saadulla rahoituksella on tarkoitus markkinoida Empires & Puzzles -peliä sekä kehittää uusia pelejä.

Empires & Puzzles löytyy Applen App Storesta ja Google Playstä.