Samsung lopettamassa loppujen Galaxy Note7 -puhelinten toiminnan väkisin

Samsung jatkaa askel askeleelta kovenevia toimiaan Galaxy Note7 -puhelinten käytön lopettamiseksi. Osa räjähdysvaarallisten puhelinten omistajista on jatkanut niiden käyttöä näihin päiviin asti vaarasta välittämättä.

Selkeä enemmistö on Note7-puhelimistaan jo luopunut, kun Samsung on muun muassa lisännyt puhelinten ohjelmistoon muistutuksia puhelimen palautustarpeesta ja rajannut akun varauksen korkeintaan 60 prosenttiin.

Osassa maita Samsung on jo kertonutpäivityksistä, jotka tekevät Note7-puhelinten yhteydet toimimattomiksi. Esimerkiksi Kanadassa Note7:t saavat pakotetusti päivityksen, jonka myötä puhelimen mobiiliverkkoyhteyksien lisäksi myös Wi-Fi- ja Bluetooth-yhteydet lakkaavat toimimasta.

Aiemmin ainakin Uudessa-Seelannissa Note7:n mobiiliverkkoyhteydet on estetty.

Nyt Yhdysvalloissa Samsung on lisäksi nähtävästi aikeissa tappaa Galaxy Note7 -puhelimet lopullisesti estäen niiden akun lataamisen ohjelmallisesti. Päivityksen jälkeen Note7:ää ei olisi enää mahdollista ladata, jolloin puhelin muuttuisi viimeistään nopeasti turhaksi kapineeksi.

 

The Verge kertoo US Cellularin asiakkaan saaneen jo ilmoituksen tulevasta päivityksestä. Samsung kieltäytyi kommentoimasta asiaa.

Samsung takaisinkutsui Note7-puhelimet lopulta syksyn aikana kahteen otteeseen, kun alkuperäisten puhelinten korvaajiksikin tarkoitetut puhelimet jatkoivat räjähdysten kierrettä. Samsung ei ole vieläkään kertonut todellista syytä Note7:n ylikuumenemisongelmille.

4. marraskuuta mennessä Yhdysvalloissa Samsung oli saanut kerättyä takaisin 85 prosenttia myymistään Note7-puhelimista, mikä kuitenkin tarkoitti 285 000 vaarallisen puhelimen olleen vielä käytössä tai ainakin asiakkaiden hallussa rapakon takana.