Samsung keskittyy älykelloissa omaan käyttöjärjestelmäänsä – ei enää Android Wear -laitteita

Samsungin Android Wear -älykello Gear Live julkaistiin kaksi vuotta sitten Google I/O:ssa, kun Android Wear oli aivan uunituorekäyttöjärjestelmä. Googlen käyttöjärjestelmä ja Samsungin kello tulivat tuolloin julki käsi kädessä, mutta sittemmin välit ovat viilentyneet. Nyt korealaisyhtiö on varmistanut, että Gear Live jää yhtiön ainoaksi Android Wear -laitteeksi, sillä uusia laitteita kyseisellä käyttöjärjestelmällä ei enää ole tulossa.

Samsungin johtajat ovat Fast Company -sivustolle vahvistaneet, ettei Android Wear -laitteita ole sen enempää työn alla kuin suunnitelmissakaan. Sen sijaan yhtiö aikoo keskittyä oman käyttöjärjestelmänsä Tizenin käyttämiseen. Tizeniä käytetään yhä useammissa Samsungin laitteissa, kuten televisioissa ja jopa jääkaapeissa. Samsungin johtajien mukaan älykellokäytössä Tizen kuluttaa vähemmän virtaa kuin Googlen Android Wear.

Vaikka Samsung onkin Android Wearin suhteen luovuttanut, jatkaa Google töitä käyttöjärjestelmänsä parissa. Viime viikolla järjestetyssä tämänvuotisessa Google I/O:ssa yhtiö esitteli Android Wearin version 2.0. Sen moniin uudistuksiin kuuluu muun muassa mahdollisuus tehokkaampaan verkkoyhteyden käyttöön myös ilman puhelinta.