Ryminällä parrasvaloihin – näin sujui Huawein vuosi 2015

Suomessakin viime vuonna rytinällä puhelinmarkkinoilla myös Honor-puhelimillaan läpilyöneen Huawein kuluttajaliiketoiminnan vauhti oli kovaa vuonna 2015 muuallakin: puhelimista, tableteista ja muista kuluttajalaitteista ja -palveluista vastaavan yksikön liikevaihto nousi 73 prosenttia vuonna 2015 ja oli 129,1 miljardia juania eli noin 17,5 miljardia euroa.

Huawei toimitti vuoden 2015 aikana yhteensä 108 miljoonaa älypuhelinta, jolla se oli kolmanneksi suurin maailmassa 7-8 prosentin markkinaosuudella vielä merkittävästi suurempien Samsungin ja Applen jälkeen. Huawei kasvoi näitä nopeammin, kasvattaen toimituksiaan 44 prosenttia. Huawein ablettien toimitukset kasvoivat puolestaan 130 prosenttia, mitä tablettimarkkinoiden vaimea yleiskehitys huomioon ottaen voidaan pitää poikkeuksellisen hyvänä onnistumisena.

Honor 7:stä tuli suuri hitti Huaweille viime vuonna Suomessakin.

Huawein alabrändin Honorin, joka on asemoitu markkinoilla muun muassa internet-vetoiseksi mutta myös nuorisoon vetoavaksi sekä hyvän hinta-laatusuhteen tarjoavaksi, osuus Huawein kokonaistoimituksista oli yli 40 miljoonaa älypuhelinta ja sen osalta liikevaihto yli tuplaantui.

Lisäksi Huawei kertoi toimittaneensa yli seitsemän miljoonaa Huawei Mate 7 -puhelinta, yli viisi miljoonaa Huawei P8 -puhelinta sekä yli miljoona Mate 8 -puhelinta myydyn kuukauden sisällä sen myyntiintulosta.

Lisäksi Huawein älypuhelinmyynnistä kotimarkkinoilla Kiinassa ja muualla merkittävä osa on edullisemman hintaluokan malleja. Yhteensä keskihintaluokan ja huippuluokan älypuhelimet edustivat Huawein mukaan viime vuonna yli 30 prosenttia koko älypuhelintoimituksista.

Koko Huawein liikevaihto oli 395 miljardia juania (noin 53,6 miljardia euroa). Kasvua liikevaihdossa oli 37 prosenttia. Nettotulosta viivan alle jäi 33 prosenttia edellisvuotta enemmän, 36,9 miljardia juania (noin 5 miljardia euroa). Kuluttajalaitteiden ohella Huawei toimii muun muassa nyky-Nokian kilpailijana verkkoliiketoiminnassa operaattoriyksiköllään, joka teki liikevaihtoa 232,3 miljardia juania (noin 31,6 miljardia euroa) sekä yritysten verkko- ja muussa ratkaisuliiketoiminnassa, joka teki liikevaihtoa 27,6 miljardia juania (noin 3,8 miljardia euroa).

Huawein odotetaan julkistavan uuden P9-lippulaivapuhelimensa ensi keskiviikkona Lontoossa.