Maailman nopeimmin kasvava älypuhelinmerkki rynnii jo Amerikkaan

Kiinalainen LeEco kertoi eilen lanseerauksestaan Yhdysvalloissa. Suunnitelmat ovat suuret – jopa valtavat.

LeEco ei ole tyytymässä vain älypuhelinten myyntiin Yhdysvalloissakaan. Yhtiön tausta on LeTV:ssä, ”Kiinan Netflixissä”. Sittemmin LeEcoksi nimensä muuttanut yhtiö on laajentunut älypuhelimiin, televisiohin sekä myös sähköautojen kehitykseen. Se on myös kertonut ostavansa Yhdysvalloissa erittäin tunnetun Vizio-televisioyhtiön kahdella miljardilla dollarilla.

Yhdysvaltoihin LeEco lanseeraa nyt aluksi kaksi älypuhelinta sekä Android TV -televisiomalliston. Yhtiö on myös avaamassa Yhdysvalloissa oman videotilauspalvelunsa.

Videosisältö onkin LeEcon laajojen hankkeiden yhdistävä tekijä ja kaiken keskiössä.

Eri LeEco Le Pro 3:n värivaihtoehtoja.

 

Strategy Analyticsin mukaan LeEco on tämän hetken nopeimmin kasvava merkittävän kokoinen toimija älypuhelimissa. Strategy Analytics arvioi LeEcon toimittavan tänä vuonna 25 miljoonaa puhelinta jolla se yltää älypuhelintoimituksissa jo 11. suurimmaksi. Viime vuonna LeEcon älypuhelintoimitukset olivat 3,9 miljoonaa, joten kasvua ennustetaan 541 prosenttia. LeEco lanseerasi ensimmäiset älypuhelimensa vasta juuri viime vuonna.

LeEcon resepti älypuhelimissa on tuttu muilta kiinalaisvalmistajilta: paljon viimeisintä tekniikkaa edulliseen hintaan. Tätä noudattaa myös LeEcon hiljattain julkistama uusi Le Pro 3 -huippupuhelin, jonka Kiinan hinta kääntyy alle 250 euroksi. Rahalla saa 5,5 tuuman Full HD -näytön, sormenjälkitunnistimen, 16 megapikselin kameran, Qualcomm Snapdragon 821 -järjestelmäpiirin, 4 gigatavua RAM- ja 64 gigatavua tallennusmuistia, stereokaiuttimet ja 4 070 milliampeeritunnin akun – pakattuna perustyylikkäisiin metallikuoriin.

Yhdysvalloissa Le Pro 3:n hinta on hieman korkeampi 399 dollaria, mutta tarjolla on myös etuohjelma, jolla puhelimen saa käytännössä satasen edullisemminkin.

Le S3 -puhelin.

 

LeEco julkisti myös uuden Le S3 -puhelimen, joka saapuu myyntiin myös Yhdysvalloissa. Se on edullisempi 249 dollarin perushinnallaan. Varsin paljon Le Pro 3:ta muistuttava myöskin metallikuorinen puhelin sisältää heikomman Spapdragon 652 -piirin, 3 gigatavun RAM-muistin ja 32 gigatavua tallennusmuistia. Lisäksi siitä puuttuu esimerkiksi NFC ja design on aavistuksen vähemmän elegantti.

LeEcon puhelimissa sen eri televisio- ja videopalvelut ovat laajasti esillä.Kiinassa LeTV:n asema on vahva, mutta erityisesti Yhdysvalloissa se kohtaa todella tiukan kilpailun: LeTV on ”Kiinan Netflix”, mutta Yhdysvalloissa Netflix jo itse hallitsee alaa, minkä lisäksi tarjolla on pitkä lista muita palveluja.

Lisäksi LeEco myy ainakin toistaiseksi älypuhelimiaan lähinnä vain itse suoraan omassa verkkokaupassaan. Kunnollinen markkinoille murtautuminen kuitenkin vaatisi myös operaattori- ja laajaa jälleenmyyjäjakelua.

LeEco ei kuitenkaan haasteita hätkähdä.

Seosti myös aiemmin Yahoolta merkittävän tontin Piilaaksossa, johon se tulee rakentamaan EcoCity-konttorinsa. Toistaiseksi LeEcolla on Yhdysvalloissa yli 500 työntekijää, mutta tulevaan EcoCityyn kaavaillaan ahertamaan 12 000 työntekijän joukkoa.

Suunnitelmat ovat suuret ja kunnianhimo kaikin tavoin korkealla. LeEcon taustalla on sen perustajaYT Jia, joka aiemman The Informationin raportin mukaan ottaa suuria riskejä imperiuminsa kasvattamisessa. Jia on asettanut omistuksiaan eri Le-yhtiöissä lainojen vakuudeksi:mikäli asiat eivät suju toivotusti, voi Jia menettää omistuksensa koko perustamassaan yritysryhmässä.

Älypuhelimissa LeEco on jo myöhäinen tulokas kypsillä markkinoilla, mutta älykkäiden, autonomisesti itseajavien autojen markkinoille se ehtii vielä hyvissä ajoin.

Nyt Yhdysvaltoihin rantautumisensa yhteydessä LeEco esittelikin myös uutta LeSEE Pro -versiota sähköautostaan. Autosta ei vielä kerrottu tarkkoja teknisiä yksityiskohtia, tuotantosuunnitelmia tai -aikataulua saatihintaa, mutta kyseessä ei väitetysti ole enää vain konseptiauto.

Eikä LeEcolla luonnollisestikaan vain yksi oma autoprojekti riitä. Se on mukana rahoittamassa myös erillään uutta sähköautoa kehittävää Faraday Futurea. Sen on nyt kerrottu aikovan esitellä autoaan CES-messuilla vuoden vaihduttua.

LeSEE Pro -auto.