Kuukausimaksuja ja mainoksia – Apple uudistaa iPhonen sovelluskauppaa

Ensi maanantaina alkavassa Applen WWDC-kehittäjäkonferenssissa on luvassa ainakin ensimmäinen katsaus myöhemmin tänä vuonna julkaistavaan seuraavaan iOS-käyttöjärjestelmään, mutta muitakin uutisia on odotettavissa. Sekä sovelluskehittäjien että käyttäjien kannalta mielenkiintoisia uudistuksia on luvassa App Store -sovelluskauppaan.

Applen maailmanlaajuisesta markkinoinnista vastaava johtaja Phil Schiller on kertonut, miten yhtiö aikoo sovelluskauppaansa uudistaa. Varsin merkittävä uudistus on tilausmalli, joka tähän asti on ollut käytössä lähinnä digitaalisissa lehdissä tai suoratoistopalveluissa, kuten Netflixissä tai Spotifyssa. Jatkossa kaikki sovelluskehittäjät voivat ottaa käyttöön tilausmallin, jossa sovelluksen tai sen tiettyjen ominaisuuksien käyttö edellyttää jatkuvaa maksullista tilausta.

Apple myös muuttaa liikevaihdon jakosuhdetta pitkissä tilauksissa. Tähän asti Apple on pääsääntöisesti napannut 30 prosentin siivun kaikista App Storen kautta liikutetuista maksuista, mutta jatkossa, jos käyttäjä on yhtäjaksoisesti pitänyt tilausta yllä yli vuoden, pudottaa Apple oman siivunsa 15 prosenttiin, ja sovelluskehittäjät saavat isomman potin.

Tilausmalli on monellakin tavalla merkittävä uudistus, kun kehittäjät voivat tehdä esimerkiksi peleistä kuukausivelotteisia yhden könttämaksun sijaan. Erityisesti monet hyötysovellukset ovat tietokonepuolella toimineet tilausmallilla, mutta Applen iPad Pro -laitteet eivät ole houkutelleet kehittäjiä tekemään ohjelmistaan iOS-versioita, koska tilausmalli ei aiemmin ole ollut App Storessa mahdollinen. Lisäksi tilausmalli on houkutteleva myös Applelle, kun iPhone-myyntien vähentyessä voidaan jo olemassa olevilta käyttäjiltä jatkossa saada säännöllistä rahavirtaa tilausten muodossa.

Apple aikoo myös tuoda App Storeen jo aiemmin huhutut hakumainokset, eli kehittäjät voivat rahalla parantaa sovellustensa näkyvyyttä sovelluskaupassa, kun käyttäjät hakevat sovelluksia eri hakusanoilla. Schillerin mukaan mainosjärjestelmä on kehitetty niin, että se kohtelee kehittäjiä tasapuolisesti. Lisäksi Apple haluaa houkutellakäyttäjiä käymään sovellusostoksilla entistä ahkerammin, mahdollisesti jopa päivittäin. Yksikaavailtu keino on lisätä App Storeen jakopainike, jolla eri sovellusten latauslinkkejä voi helposti jakaa sosiaaliseen mediaan.