Applelta jo toinen iOS 11 -korjauspäivitys - nämä ongelmat se ratkaisee

Apple on julkaissut toisen korjauspäivityksen tuoreelle iOS 11 -käyttöjärjestelmäversiolleen.

Uusi iOS 11.0.2 korjaa lukuisia ongelmia. Mukana on muun muassa korjaus ongelmaan, jonka vuoksi pienessä osassa iPhone 8 ja iPhone 8 Plus -puhelimia saattoi kuulua häiritsevää ylimääräistä kohina- ja rätinä-ääntä puheluissa.

Samoin Apple kertoo iOS 11.0.2:n korjaavan ongelman, jonka vuoksi osa kuvista ei ole ehkä näkynyt, sekä S/MIME-salattujen sähköpostien liitteiden avautumatta jäämisen.

Apple julkaisi iOS 11:n kaksi viikkoa sitten 19. syyskuuta. Ensimmäisen korjauspäivityksensä iOS 11.0.1:n Apple julkaisi viikko sitten tiistaina 26. syyskuuta.

iOS 11 toi Apple-laitteisiin lukuisia uudistuksia, kuten uuden ensi kertaa muokattavissa olevan ohjauskeskuksen, täysin uuden App Storen sekä ARKitin, joka mahdollistaa sovelluskehittäjille edistyksellisten lisätyn todellisuuden sovellusten kehittämisen. Lisäksi iOS 11 uudistaa laajemmin iPadin käyttöä tuoden uudenlaisen moniajon, vedä ja pudota -toiminnon sekä useita lisätoimintoja Apple Pencil -kynälle.