Honor julkisti uudet Magic3-sarjan huippupuhelimensa - jopa 50+64+64+64 megapikselin neloiskamera ja Snapdragon 888+

Honor Magic3 -sarja sisältää kolme puhelinta.

Huawein viime marraskuussa uusille omistajille myymä ja näin itsenäiseksi yhtiöksi muuttunut Honor on järjestänyt tänään ensimmäisen globaalin lanseeraustilaisuutensa, jossa se esitteli uudet Magic3-sarjan huippupuhelimensa.

Honor Magic3 -sarja koostuu kolmesta eri mallista: Honor Magic3, Honor Magic3 Pro ja Honor Magic3 Pro+. Eroja mallien välillä on esimerkiksi kameroissa, langattomassa latauksessa, kasvojentunnistuksessa ja kestävyydessä, minkä lisäksi Magic3 Pro ja Magic3 Pro+ ovat varustettu Snapdragon 888+:lla, kun Magic3:ssa on Snapdragon 888. Puhelinten tekniset tiedot on listattu artikkelin lopussa.

Värivaihtoehtoina Honor Magic3:sta on myös tekonahkaiset sininen Blue Hour ja kultainen Golden Hour. Inspiraatio väreihin ja niiden nimiin on saatu auringonnousun ja -laskun yhteydessä tapahtuvasta valoilmiöstä. Muita värivaihtoehtoja ovat lasipintaiset musta ja valkoinen. Honor Magic3 Prosta vaihtoehtoja ovat tekonahkainen Golden Hour sekä lasipintaiset musta ja valkoinen. Honor Magic3 Pro+:n runko on puolestaan keraamia ja värivaihtoehtoja ovat Ceramic Black ja Ceramic White, ja näyttölasin vahvistamiseksi on myös käytetty nanokristalleja.

Honorin kertomat kansainväliset hinnat Magic3-sarjalle ovat:

  • Honor Magic3, 8+256 Gt: 899 €
  • Honor Magic3 Pro, 8+256 Gt: 1 099 €
  • Honor Magic3 Pro+, 12+512 Gt: 1 499 €

Honor Magic3 -sarja tulee aluksi saataville Kiinassa. Saatavuudesta globaaleilla markkinoilla kerrotaan Honorin mukaan myöhemmin.

Honor Magic3 -sarja on varustettu sivuille jopa 89 asteen kulmassa kaartuvalla niin sanotulla ”vesiputousnäytöllä”. AMOLED-näytön koko on 6,76 tuumaa, tarkkuus 2772×1344 pikseliä ja virkistystaajuus yltää 120 hertsiin. Näyttö tukee myös HDR10+ -laajasävyskaalan väritoistoa. Kirkkaus säätyy 4 096 tasolla ja kirkkaudensäätö toimii jopa 1 920 hertsin taajuudella.

Magic3-sarjan näyttö kaartuu reunoille jopa 89 asteen kulmassa.
Magic3-sarjan näyttö kaartuu reunoille jopa 89 asteen kulmassa.
Honor Magic3 Prossa ja Pro+:ssa on 3D-kasvojentunnistus.
Honor Magic3 Prossa ja Pro+:ssa on 3D-kasvojentunnistus.

Kasvojentunnistuksen osalta Honor Magic3 Pro ja Pro+ ovat varustettu 3D-kasvojentunnistuksella, joka perustuu 3D ToF -kameraan tavanomaisen etukameran rinnalla.

Kestävyydeltään Honor Magic3 Pro ja Pro+ ovat IP68-luokitellusti pöly- ja vesitiiviitä kestäen upotuksen 1,5 metrin syvyyteen 30 minuutin ajaksi.

Honor Magic3:n ja Magic3 Pron värivaihtoehdot.
Honor Magic3:n ja Magic3 Pron värivaihtoehdot.
Honor Magic3 Pro, Ceramic Black ja Ceramic White.
Honor Magic3 Pro, Ceramic Black ja Ceramic White.

Honor Magic3 Pro+:ssa sen keraamirunkoon on luotu laserkaiverruksella viimeistely.

Huippuluokan kameraominaisuudet

Honor Magic3 ja Magic3 Pro.
Honor Magic3 ja Magic3 Pro.

Kameraominaisuudet ovat Honor Magic3 -sarjassa keskiössä. Samalla kamerat ovat osa-alue, jolla eri mallit eroavat toisistaan.

Magic3 -sarjalaiset ovat varustettu Honorin kehittämällä Honor Image Engine -kokonaisuudella, joka hyödyntää tekoälyä kuvien prosessointiin.

Koko Honor Magic3 -sarjasta löytyy 50 megapikselin pääkameran rinnalta 64 megapikselin monokromikamera, joka on mukana parantamassa koko kamerajärjestelmän toimintaa.

Pro-malleista löytyy 64 megapikselin 3,5x optisen zoomin telekamera, ja Honor Magic3 Pro+:ssa on kahta sisarmalliaan suurempi pääkameran kenno (1/1,28 vs. 1/1,56 tuumaa) ja pääkamerassa optinen kuvanvakain sekä suuremman 64 megapikselin tarkkuuden ultralaajakulmakamera, jonka kuvakulma on myös 126 astetta.

Honor Magic3:ssa on kolme takakameraa:

  • 50 megapikselin pääkamera 1/1,56 tuuman Sony IMX766 -kennolla, 1,0 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,0 mikronia) ja f/1,9-aukolla (polttoväli 23 mm)
  • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
  • 13 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera 1/,31 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla (polttoväli 13 mm)
  • Laser-automaattitarkennus

Honor Magic3 Prossa on neljä takakameraa:

  • 50 megapikselin pääkamera 1/1,56 tuuman Sony IMX766 -kennolla, 1,0 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,0 mikronia) ja f/1,9-aukolla (polttoväli 23 mm)
  • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
  • 13 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera 1/,31 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla (polttoväli 13 mm)
  • 64 megapikselin 3,5x optisen zoomin periskooppirakenteinen telekamera f/3,5-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (polttoväli 90 mm), 10x hybridizoom ja 100x digizoom
  • 8×8 dTOF -lasertarkennus
Eri Honor Magic3 -puhelinten kamerakennot.
Eri Honor Magic3 -puhelinten kamerakennot.
Honor Magic3 Pro+:n takakamerat.
Honor Magic3 Pro+:n takakamerat.

Honor Magic3 Pro+:ssa on neljä takakameraa:

  • 50 megapikselin pääkamera 1/1,28 tuuman Sony IMX700 -kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,44 mikronia), f/1,9-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
  • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
  • 64 megapikselin 126 asteen ultralaajakulmakamera 1/2 tuuman kennolla ja f/2,4-aukolla (polttoväli 11 mm)
  • 64 megapikselin 3,5x optisen zoomin periskooppirakenteinen telekamera f/3,5-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (polttoväli 90 mm), 10x hybridizoom ja 100x digizoom
  • 8×8 dTOF -lasertarkennus

Automaattitarkenteisella ultralaajakulmakameralla onnistuu myös makrokuvaus vain 2,5 senttimetrin etäisyydeltä.

Etukamera Honor Magic3 -sarjassa on tarkkuudeltaan 13 megapikseliä ja tarjoaa laajan 100 asteen kuvakulman.

Honor Magic3 -sarja on ensimmäinen IMAX Enhanced -sertifioitu älypuhelin mahdollistaen huippuluokan videoiden kuvaus- ja katselukokemuksen. Honor Magic3 -sarjalaiset voivat tallentaa 4K HDR -videoita ja ne ovat varustettu kolmella mikrofonilla mahdollistaen tilaäänen tallentamisen sekä audiozoomin, jossa ääni voimistaa kuvan zoomaamisen mukana.

Mukana Honor Magic3 -sarjassa on myös stereokaiuttimet ja DTS:X-tilaaänituki.

Videokuvauksessa tuetaan myös 10-bittistä Magic Log -tallennusmuotoa, joka mahdollistaa kattavammat jälkisäädöt., yhdessä elokuvamaisen Level 3D Look Up Table (LUT) -määrityksen kanssa. Honor on myös tehnyt yhteistyötä väriosaaja Bryan Mamahanin kanssa luokdakseen kahdeksan erilaista LUT-määritystä eri kuvaustilanteisiin.

Sisuksissa Snapdragon 888 tai 888+

Honor Magic3 Pro ja Magic3 Pro+ ovat varustettu Qualcommin uudella Snapdragon 888+ -järjestelmäpiirillä, kun taas Honor Magic Magic3 on varustettu Snapdragon 888:lla.

Snapdragon 888+:ssa Qualcomm on nostanut tehokkaimman ARM Cortex-X1 -pohjaisen CPU-keskussuoritinytimen enimmäiskellotaajuuden Snapdragon 888:n 2,84 gigahertsistä lähes 3 gigahertsiin, tarkalleen 2,995 gigahertsiin eli vajaat 5,5 prosenttia korkeammaksi. Lisäksi uusi versio Qualcommin huippupiiristä tuo sen sijaan mukanaan selkeän parannuksen tekoälysuorituskyvyssä. Qualcommin mukaan Snapdragon 888+ yltää 32 biljoonaan laskutoimitukseen sekunnissa (TOPS, trillion operations per second), mikä peittoaa 20 prosentilla Snapdragon 888:n 26 TOPSin lukemat.

Jäähdytyksestä vastaa Superconductive Hexagonal Graphene -nimeä kantava kokonaisuus.

Honor on varustanut Magic3 -sarjan myös suorituskykyä kohentavilla OS Turbo X, GPU Turbo X ja Link Turbo X -toiminnoillaan. Näistä OS Turbo X:n tavoitteena on muun muassa tarjota vähäisempi latenssi tärkeimmille toiminnoille, parantaa käyttöjärjestelmän suorituskyvyn säilymistä hyvänä laitteen ikääntyessä sekä mahdollistaa useampien sovellusten pitäminen auki taustalla. GPU Turbo X puolestaan parantaa suorituskykyä ja vähentää virrankulutusta toiminnon kannalta optimoiduissa peleissä. Link Turbo X puolestaan yhdistää Wi-Fi- ja mobiiliverkot niin, että niillä yhdessä voidaan saavuttaa jopa 6,1 gigabitin latausnopeus sekunnissa.

Mukana on tekoälyominaisuuksia, kuten esimerkiksi puhelinta katsomalla hiljenevä soittoääni sekä näyttö, joka ei sammu jos puhelin huomaa sitä katsottavan.

Käyttöjärjestelmäversiona Magic3-sarjassa on Android 11 osana Honorin Magic UI 5.0 -ohjelmistoa.

66 watin pikalataus ja 50 watin langaton lataus

Honor Magic3 -sarja on varustettu 4 600 milliampeeritunnin akulla, jonka osalta tuettuna 66 watin Honor SuperCharge -pikalataus.

Lisäksi Honor Magic3 Pro ja Honor Magic3 Pro+ tukevat 50 watin Honor SuperCharge Wireless -pikalatausta, ja niitä voidaan myös käyttää lataamaan muita laitteita käänteisellä langattomalla latauksella.

Honor Magic3:n tekniset tiedot

  • 6,76 tuuman kaartuva AMOLED-näyttö 2772×1344 pikselin tarkkuudella ja 120 hertsin virkistystaajuudella, HDR10+-laajasävyskaala
  • Stereokaiuttimet
  • Kolme takakameraa
    • 50 megapikselin pääkamera 1/1,56 tuuman Sony IMX766 -kennolla, 1,0 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,0 mikronia) ja f/1,9-aukolla (polttoväli 23 mm)
    • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
    • 13 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera 1/,31 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla (polttoväli 13 mm)
    • 4K HDR -videokuvaus, Magic-Log-videokuvaus
  • 13 megapikselin 100 asteen etukamera f/2,4-aukolla
  • Kolme mikrofonia
  • Qualcomm Snapdragon 888 -järjestelmäpiiri
  • 8 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 128 tai 256 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 6 (2,4 + 5 GHz, 160 MHz, 4096 QAM) / Bluetooth / NFC -yhteydet
  • USB-C-liitäntä
  • 4 600 milliampeeritunnin akku 66 watin pikalatauksella
  • IP54-luokiteltu pölyn- ja vedenkestävyys (roiskeenkestävä)
  • Mitat 162,8 x 74,9 x 9,5 millimetriä (tekonahka) ja 162,8 x 74,9 x 8,99 millimetriä (lasi)
  • Paino 202 grammaa (tekonahka) tai 203 grammaa (lasi)
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio osana Magic UI 5.0 -ohjelmistoa

Honor Magic3 Pron tekniset tiedot

  • 6,76 tuuman kaartuva AMOLED-näyttö 2772×1344 pikselin tarkkuudella ja 120 hertsin virkistystaajuudella, HDR10+-laajasävyskaala
  • 3D-kasvojentunnistus 3D ToF -kameralla
  • Stereokaiuttimet
  • Neljä takakameraa
    • 50 megapikselin pääkamera 1/1,56 tuuman Sony IMX766 -kennolla, 1,0 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,0 mikronia) ja f/1,9-aukolla (polttoväli 23 mm)
    • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
    • 13 megapikselin 120 asteen ultralaajakulmakamera 1/,31 tuuman kennolla ja f/2,2-aukolla (polttoväli 13 mm)
    • 64 megapikselin 3,5x optisen zoomin periskooppirakenteinen telekamera f/3,5-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (polttoväli 90 mm), 10x hybridizoom ja 100x digizoom
    • 4K HDR -videokuvaus, Magic-Log-videokuvaus
  • 13 megapikselin 100 asteen etukamera f/2,4-aukolla
  • Kolme mikrofonia
  • Qualcomm Snapdragon 888+ -järjestelmäpiiri
  • 8 tai 12 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 256 tai 512 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 6 (2,4 + 5 GHz, 160 MHz, 4096 QAM) / Bluetooth / NFC -yhteydet
  • USB-C-liitäntä
  • 4 600 milliampeeritunnin akku 66 watin pikalatauksella ja 50 watin langattomalla pikalatauksella, käänteinen langaton lataus
  • IP68-luokiteltu pölyn- ja vedenkestävyys (1,5 metrin syvyys 30 minuutin ajan)
  • Mitat 162,8 x 74,9 x 9,5 millimetriä (tekonahka) ja 162,8 x 74,9 x 8,99 millimetriä (lasi)
  • Paino 212 grammaa (tekonahka) tai 213 grammaa (lasi)
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio osana Magic UI 5.0 -ohjelmistoa

Honor Magic3 Pro+:n tekniset tiedot

  • 6,76 tuuman kaartuva AMOLED-näyttö 2772×1344 pikselin tarkkuudella ja 120 hertsin virkistystaajuudella, HDR10+-laajasävyskaala, Super Curved Nano Crystal Shield -lasi
  • 3D-kasvojentunnistus 3D ToF -kameralla
  • Stereokaiuttimet
  • Neljä takakameraa
    • 50 megapikselin pääkamera 1/1,28 tuuman Sony IMX700 -kennolla, 1,22 mikronin pikselikoolla (neljä pikseliä yhdistäen 12,5 megapikselin kuvakoolla 2,44 mikronia), f/1,9-aukolla ja optisella kuvanvakaimella
    • 64 megapikselin monokromikamera f/1,8-aukolla
    • 64 megapikselin 126 asteen ultralaajakulmakamera 1/2 tuuman kennolla ja f/2,4-aukolla (polttoväli 11 mm)
    • 64 megapikselin 3,5x optisen zoomin periskooppirakenteinen telekamera f/3,5-aukolla ja optisella kuvanvakaimella (polttoväli 90 mm), 10x hybridizoom ja 100x digizoom
    • 4K HDR -videokuvaus, Magic-Log-videokuvaus
  • 13 megapikselin 100 asteen etukamera f/2,4-aukolla
  • Kolme mikrofonia
  • Qualcomm Snapdragon 888+ -järjestelmäpiiri
  • 12 gigatavua RAM-käyttömuistia
  • 512 gigatavua sisäistä tallennusmuistia
  • 2G / 3G / 4G / 5G -mobiiliverkkoyhteys
  • Wi-Fi 6 (2,4 + 5 GHz, 160 MHz, 4096 QAM) / Bluetooth / NFC -yhteydet
  • USB-C-liitäntä
  • 4 600 milliampeeritunnin akku 66 watin pikalatauksella ja 50 watin langattomalla pikalatauksella, käänteinen langaton lataus
  • IP68-luokiteltu pölyn- ja vedenkestävyys (1,5 metrin syvyys 30 minuutin ajan)
  • Mitat 162,8 x 74,9 x 9,94 millimetriä
  • Paino 236 grammaa
  • Android 11 -käyttöjärjestelmäversio osana Magic UI 5.0 -ohjelmistoa