Applen pitkään odotetun uutuustuotteen lanseeraus lähestyy - raportti: esiteltiin jo 100 ylimmälle johtajalle, joista osa on yhä epäileväisiä

Applen virtuaalilaseja on odotettu pitkään.

Applen pitkään odotettujen ensimmäisten virtuaalilasien, jotka tarjoavat kamerakuvan kautta myös lisätyn todellisuuden toimintoja ja joista voidaan tämän vuoksi puhua sekoitetun todellisuuden laseina, lanseerauksen odotetaan aiemmin raportoidulla tavalla vihdoin tapahtuvan kesäkuussa osana Applen vuotuista WWDC-kehittäjätapahtumaa.

Tuoreimmassa Power On -uutiskirjeessään Bloombergin Apple-reportteri Mark Gurman on kertonut Applen jo hiljattain esitelleen mahdollisesti Apple Reality Pro -nimen saavia lasejaan yhtiön sisäisessä tilaisuudessa, johon osallistui noin 100 Applen ylintä johtajaa.

Käytännössä esittely toteutettiin korkeatasoisesti toteutettuna Apple Park -pääkonttorin yhteydessä sijaitsevassa Steve Jobs Theaterissa, ja lopullinen kattava esittely oli merkittävä virstanpylväs pitkässä projektissa ennen lasien julkista lanseerausta, joka on suunnitelmissa nyt kesäkuulle.

Luonnollisesti Applen tulevaa uutuustuotetta on jo aiemmin useampaan otteeseen esitelty sen ylimmille johtajille – jo vuodesta 2018 alkaen – mutta tällä kertaa kyse oli korkeamman profiilin tilaisuudesta. Se tapahtui ennen kuin Apple-johto kokoontui vuotuiseen tapahtumaansa, joka pidettiin tapahtumakeskuksessa Carmel Valleyssa, Kaliforniassa.

Apple on kehittänyt virtuaalilasejaan vuodesta 2015 alkaen, ja niiden aikataulu on viivästynyt useampaan otteeseen aiemminkin.

Nyt Applen odotetaan esittelevän uutuustuotteensa kokonaisuudessaan kaikilta yksityiskohdiltaan yhdellä kerralla WWDC:ssä kuin vielä hetki sitten odotettiin ensin julkistusta kevään aikana ja tämän jälkeen sovelluskehittäjille relevanttien asioiden läpikäyntiä WWDC:ssä. Lasien myyntiintulon odotetaan tapahtuvan edelleen myöhemmin tämän vuoden aikana.

Applen tulevasta uutuustuotteesta, mahdolliselta nimeltään Apple Reality Pro, odotetaan markkinoilta nyt löytyviä virtuaalilaseja selvästi kehittyneempää kokonaisuutta mitä tulee esimerkiksi suorituskykyyn: lasien pitäisi sisältää Applen M2-piirin tasolla olevan järjestelmäpiirin sekä erillisen grafiikkasuorittimen, toistakymmentä kameraa laitteen ulko- ja sisäpuolella sekä toistaiseksi korkeimman tarkkuuden näytöt (2x 4K) missään kuluttajamarkkinoiden virtuaalilaseissa.

Applen laseissa on uusi käyttöjärjestelmänsä, jonka nimi ainakin Applen sisäisesti tällä hetkellä on xrOS ja joka sisältää Applen muita laitteita muistuttavan kotinäkymän, mutta kolmiulotteisena versiona. Mukana on myös monia tuttuja Apple-sovelluksia. Erityisiä painopistealueita lasien toiminnoissa on kerrottu olevan viestintä videopuheluilla realistisilla virtuaalisilla avatar-hahmoilla kuin myös videoiden katselu mukaansatempaavassa virtuaaliympäristössä.

Vaikka Applelta on nähtävästi tulossa virtuaalilasien joukossa vakuuttava laite, on Applen johdossa myös epäilyksiä uuden tuotekategorian suhteen.

Applelle kyse on merkittävämmästä tuotevalikoiman laajentamisesta sitten Apple Watch -älykellon, ja toiveikkaasti Applen sisällä virtuaalilasien odotetaan seuraavan samanlaista kehityskulkua kuin Apple Watchin.

Applelle laajentuminen virtuaalilaseihin on kuitenkin rohkeampi, sillä virtuaalilaseille ei ole toistaiseksi markkinoita vielä juuri lainkaan. Lisäksi Apple-lasit ovat tulossa markkinoille korkealla, noin 3 000 dollarin hinnalla, useiden raporttien mukaan ja teknologiset haasteet niissä ovat vielä merkittäviä, mikä näkyy esimerkiksi akun sijoittamisessa erilliseen taskussa pidettävään yksikköön, joka yhdistyy laseihin kaapelilla ja osan testikäyttäjistä epämukavana pitämässä muotoilussa. Virtuaalilaseille sopivia sisältöjä voi myös olla alkujaan vähän.

Myös Apple Watch tuli kuitenkin aikanaan markkinoille keskinkertaisilla sovelluksilla, sekavalla käyttöliittymällä, heikolla suorituskyvyllä ja vailla selkeää tarkoitusta. Mutta ajan myötä Apple Watch kehittyi ja siitä tuli suositumpi. Apple Watch myös löysi tarkoituksensa aktiivisuuden ja terveyden seurannan apuvälineenä, kuin myös muussa käytössä, kuten ilmoitusten hallinnassa ja lähimaksamisessa.

Applen lasien käyttö perustuu muun muassa katseohjaukseen ja käsien liikkeiden seurantaan. Esimerkiksi jonkin kohteen valinnan pitäisi onnistua sitä katsomalla ja viemällä peukalo ja etusormi yhteen. Muun muassa tämä käsien ja silmien seuranta on tuottanut Applelle haasteita lasien kehityksessä. Lisäksi akunkeston ja suorituskyvyn tasapainottaminen on vaatinut ikäviäkin päätöksiä: lopulta Apple on raportoidusti päättänyt sijoittaa akun erilliseen taskussa pidettävään yksikköön, joka yhdistyy laseihin kaapelilla. Vaikka lasien keventämiseksi akku ei sijaitsekaan niiden osana, on akunkesto raportoidusti erillisellä yksikölläkin vain noin kahden tunnin luokkaa.

Kehittyneen tekniikan vastapainoksi Applen virtuaalilasien hinnan odotetaan olevan korkea, noin 3 000 dollaria, eli esimerkiksi karkeasti enemmän kuin tuplasti verrattuna Metan kilpaileviin Quest Pro -laseihin.

Erityisesti korkean hinnan vuoksi Apple-laseille on odotettu aluksi pientä kappalemääräistä myyntiä verrattuna sen muihin tuotteisiin. Applen ensimmäisen vuoden myyntitavoitteen on raportoitu olevan 1 miljoonaa kappaletta.

Applen on jo raportoitu kehittävän virtuaalilaseistaan sekä puolet edullisempaa mallia että uutta huippumallia seuraajaksi alkuperäisille. Näiden julkaisu voi tapahtua vuosina 2024 ja 2025, ja niiden myötä Applen laseille odotetaan merkittävää kasvua.