Bose Frames Tenor - testissä maailman päheimmät kuulokkeet

Bose Frames Tenor -kuulokelasit tulivat myyntiin Suomessa muutama päivä sitten. Ne ovat paranneltu versio Bosen pari vuotta sitten julkaisemista Frames-aurinkolaseista, jotka keräsivät aikanaan suuresti huomiota innovatiivisuudellaan.

Bose Frames Tenor -lasit ovat yksinkertaisesti selitettynä aurinkolasit, joiden sankoihin on upotettu kaiuttimet. Ne toimivat samalla tavalla, kuin esimerkiksi Bluetooth-kuulokkeet; älypuhelimesta tai muusta laitteesta lähtevä ääni saadaan kuulumaan aurinkolasien kuulokkeista, kun näiden laitteiden välille muodostetaan Bluetooth-yhteys. Myös puhelut onnistuvat lasien kautta, sillä niissä on sisäänrakennetut mikrofonit.

Saimme yhdet Tenor-mallin lasit testattavaksi Teknaville. Täten pääsimme selvittämään itse, miten kyseinen laite toimii arkikäytössä.

Tykkäsimme

Emme tykänneet

  • Basson toistamisessa parantamisen varaa
  • Äänen laatu heikkenee täydellä äänenvoimakkuudella kuunnellessa

Käyttöönotto

Bose Frames Tenor -lasit ovat pakattuna kompaktiin laatikkoon, jossa tulee itse laitteen lisäksi mukana käyttöohjeet, latausjohto, puhdistusliina, sekä suojakotelo. Käyttöohjeet ovat erittäin lyhyet ja ytimekkäät; käyttäjää neuvotaan kytkemään laseihin virta niiden oikeassa sangassa olevasta monitoimipainikkeesta ja lataamaan Bose Music -sovellus Appstoresta tai Play Storesta. Lasit toimivat toki kuulokkeinakin myös ilman sovelluksen lataamista, mutta sovellus mm. auttaa käyttäjää tutustumaan lasien eri ominaisuuksiin ja ilmoittaa laseihin saatavilla olevista ohjelmistopäivityksistä. Bose Music -sovelluksen käyttäminen vaatii rekisteröitymisen ja sisäänkirjautumisen. Tilin luominen on nopeaa pelkällä sähköpostiosoitteellakin, ja se on tehtävissä myös Apple- tai Facebook-tilin kautta. Sisäänkirjautumisen jälkeen sovellus yhdistää älylaitteen Tenor-laseihin ja rekisteröi tuotteen Boselle. Sovellus pyytää käyttäjää myös antamaan laitteelle nimen, jonka käyttäjä voi itse valita. Sovellus tarjoaa tätä varten myös valmiiksi generoituja nimivaihtoehtoja.

Nimettyään laitteen käyttäjä pääsee viimein tutustumaan Bose Frames Tenor -lasien eri ominaisuuksiin, kuten äänenvoimakkuuden säätelyyn, äänikomentojen käyttämiseen ja puheiluihin vastaamiseen. Käytännössä kaikki nämä ominaisuudet toimivat lasien monitoimipainikkeen sekä oikeassa sangassa olevan kosketuspaneelin kautta.

Helppo ja vaivaton käyttökokemus

Lasien monitoimipainike toimii ensinnäkin virtapainikkeena; lasien ollessa poissa päältä yksi painallus kytkee niihin virran. Musiikkia kuunnellessa (esimerkiksi Spotifyn kautta) yksi painallus pysäyttää soivan kappaleen, ja toinen yksittäinen painallus jatkaa kappaleen toistamista. Kahdella peräkkäisellä painalluksella kappale vaihtuu seuraavaan ja kolmella peräkkäisellä painalluksella edelliseen kappaleeseen. Yhdellä painalluksella voidaan myös vastata saapuvaan puheluun, tai sivuuttaa se kahdella painalluksella. Pitämällä monitoimipainiketta painettuna muutaman sekunnin ajan lasit kytkeytyvät pois päältä. Monitoimipainikkeen toimintoja voidaan käyttää myös videoita katsellessa esimerkiksi Youtubesta. Laseissa on myös ominaisuus, joka sammuttaa lasit, kun ne käännetään ylösalaisin. Tämän ominaisuuden saa toki halutessaan poistettua käytöstä Bose Music -sovelluksen kautta.

Lasien oikeassa sangassa olevalla kosketuspaneelilla voidaan puolestaan säädellä soivan kappaleen tai videon äänenvoimakkuutta; eteenpäin pyyhkäistessä äänenvoimakkuus kasvaa ja taaksepäin pyyhkäistäessä se pienenee. Napauttamalla kosketuspaneelia saadaan myös auki puhelimen äänikomennot, kuten esimerkiksi Google assistant. Äänenvoimakkuuden säätely kosketuspaneelilla oli aluksi hieman hankalaa, etenkin kun tarkoitus oli säätää äänenvoimakkuutta vain hieman. Pienelläkin liikkeellä äänenvoimakkuuden muutos tuntui olevan yllättävän suuri. Mikäli taas äänenvoimakkuutta yritetään säätää “pykälä kerrallaan” pienillä, yksittäisillä hipaisuilla, tulee helposti vahingossa aktivoitua lasien äänikomentotila. Toki nämäkin ongelmat varmasti väheneväti, kunhan kosketuspaneeli tulee käyttäjälle tutummaksi.

Mukavat ja huomaamattomat käyttää

Bose Frames Tenor -lasit ovat ainakin suhteellisen mukavat. Ne istuvat päässä tukevasti puristamatta kuitenkaan liikaa esimerkiksi ohimoista. Mainittakoon kuitenkin, että leveämmän kallonrakenteen omaavat käyttäjät saattavat pitää laseja epämukavina pidemmän, yhtäjaksoisen käytön jälkeen. Lasien sangat ovat nailonia ja saranat ruostumatonta terästä, joten ne ovat myös suhteellisen kevyet ja erittäin kestävät. Lasit ovat IPX2-suojatut, eli ne kestävät ylhäältäpäin tippuvaa vettä. Toisin sanoen pieni sade ei Tenor-laseja riko, mutta sateen tai sen lisäksi puhaltavan tuulen yltyessä ne kannattaa laittaa suojakoteloon piiloon.

Bose Frames Tenor in case
Lasit mahtuvat kätevästi mukana tulevaan suojakoteloon

Linssit toimivat juuri kuten polarisoitujen linssien pitääkin. Ne vähentävät auringonvalosta johtuvaa häikäisyä merkittävästi, mutta eivät tee maailmasta juurikaan synkemmän näköistä. Lasit toimivat siis nimenomaan aurinkolaseina miltei moitteettomasti. Etenkin vanhemmissa älypuhelimissa polarisoidut linssit saattavat kuitenkin aiheuttaa mitätöntä, mutta näkyvää ongelmaa. Lasien ollessa päässä vanhempien puhelinten näytössä saattaa nimittäin esiintyä värivirheitä, mikä voi tehdä esimerkiksi videoiden katselusta ja viestien lukemisesta hieman normaalia hankalampaa. Muuta huonoa sanottavaa linsseistä ei kuitenkaan oikeastaan löydy. Saamamme testilaitteen linssit olivat harmaat, mutta Boselta voi halutessaan ostaa myös ainakin siniset linssit Tenor-malliin.

Bose Frames Tenor -mallin sisäänrakennettu akku kestää valmistajansa tietojen mukaan 5,5 tuntia. Akun varauksen näkee halutessaan Bose Music -sovelluksesta, ja lisäksi lasit ilmoittavat akun varauksen prosentteina joka kerta, kun ne kytketään päälle. Akku ladataan erikoisella, pakkauksessa mukana tulevalla USB-latausjohdolla. Akun lataaminen tyhjästä täyteen kestää noin tunnin.

Kirkas, selkeä ääni

Yksi Bosen suurimmista vahvuuksista on aina ollut suuren ja vakuuttavan äänentoiston mahduttaminen pieniin kaiuttimiin. Hyvänä esimerkkinä voidaan mainita Bosen kotiteatterijärjestelmät, joissa suunnilleen karvanopan kokoiset kaiuttimet pystyivät tuottamaan häkellyttävän realistisen ja voimakkaan äänimaailman suurempaankin teatteri- tai olohuoneeseen. Myöskin Bosen historia kuulokemarkkinoiden kärkijoukoissa viestii siitä, että kyseisellä valmistajalla löytyy tietotaitoa valmistaa myös aurinkolasit, joiden mukana tulevat kaiuttimet tuottaisivat hämmentävän täyteläisen äänen musiikkityylistä riippumatta.

Lasien tuottama ääni on erittäin selkeää ja kirkasta, ja siitä erottuu hyvin erilaiset soundit ja soittimet. Kuitenkin niille, jotka ovat tottuneet kuuntelemaan musiikkia nimenomaan kuulokkeista, Bose Frames Tenor -lasien äänenlaatu voi tuntua melko ontolta ja mitäänsanomattomalta. Erityisesti lasien tuottamat matalat äänet voivat tuntua tällöin ponnettomilta, mikä toki vaikuttaa huomattavasti suureen osaan nykypäivänä kuunneltavista musiikkityyleistä. Bassoäänien toisto ei todellakaan ole täysin olematonta, mutta jää auttamatta toiseksi halvempiinkin kuulokkeisiin verrattuna. Tämä on tietenkin täysin ymmärrettävää, koska varsinaisissa kuulokkeissa matalien äänien toistamista varten saadaan niihin rakennettua huomattavasti tehokkaampia elementtejä sekä eristysratkaisuja.

Bose Frames Tenor speaker
Lasien kaiuttimet ovat upotettuina sankojen sisälle

Täytyy myöskin pitää mielessä, että lasien tarkoitus ei ole tarjota käyttäjälleen immersiivistä musiikinkuuntelukokemusta, vaan pikemminkin mahdollisuus kuunnella musiikkia hyvällä äänenlaadulla ilman, että korvia peittäisivät varsinaiset kuulokkeet tai kaiuttimien tuottama ääni häiritsisi lähellä olevia ihmisiä. Hyvä puoli tässä Bosen ns. Open Ear Audio -konseptissa on myös se, ettei musiikki peitä ympärillä olevaa melua, kuten esimerkiksi liikenteen ääniä. Tällöin käyttäjä pysyy tietoisena ympäristöstään, ja pystyy myös esimerkiksi keskustelemaan normaalisti muiden kanssa.

Hiljaisemmassa ympäristössä, missä lasien äänenvoimakkuutta ei tarvinnut pitää läheskään täysillä, lasien ääni kuulosti erittäin tasapainoiselta. Bassopainotteista musiikkia kuunnellessa matalien äänien heikko olemus jäi edelleen hieman harmittamaan, mutta esim. rock- ja heavymusiikin kohdalla äänimaailma oli suhteellisen miellyttävä. Ulkona melun keskellä kuunnellessa äänenvoimakkuutta joutui luonnollisesti hieman nostamaan, mutta musiikki kuului vielä esimerkiksi liikenteen melun läpi melko hyvin. Täydellä äänenvoimakkuudella kuunnellessa lasien äänenlaatu kärsi kuitenkin jo sen verran, ettei musiikin kuuntelu tuntunut enää yhtä miellyttävältä. Hiljaisemmassa ympäristössä kovempi äänenvoimakkuus johti myös siihen, että laseista soiva musiikki kuului myös jopa muutaman metrin päähän käyttäjästä, ja siitäkin syystä tuntui järkevämmältä pitää äänenvoimakkuutta hiljaisempana.

Kenelle?

Loppujen lopuksi Bose Frames Tenor -lasit ovat hieno innovaatio Boselta, ja hiomalla äänentoistoa vielä paremmaksi samankaltaiset laitteet voisivat hyvinkin yleistyä ja jopa nousta suureenkin suosioon kuulokkeiden rinnalle henkilökohtaisen äänentoiston osa-alueella. Open Ear Audio -konseptissa on toki omat haasteensa, eikä se välttämättä sovellu kaikille (etenkään kovemman luokan hifisteille), mutta siinä on myös paljon potentiaalia ja hienoja mahdollisuuksia.

Nykyisessä muodossaan Bose Frames Tenor -laseja voidaan suositella kenelle tahansa, joka haluaa kuunnella musiikkia esimerkiksi ulkona kävellessään, mutta ei halua sulkea itseään pois muusta maailmasta. Tyylinsä puolesta Tenor-malli sopii melkeinpä kenelle tahansa, ja vaihtoehtojakin löytyy niin linssien värin, kuin sangan muodonkin puolesta (esim. Bose Frames Soprano- ja Bose Frames Tempo -mallit).

Bose Frames Tenor selfie

Tekniset tiedot

Hinta: 289,95 euroa

Pakkauksen sisältö: Bose Frames Tenor (polarisoidut linssit kiinnitettynä), kotelo, latausjohto, puhdistusliina

Materiaalit: Kehykset TR-90-nailonia, IPX2-tason roiskesuojaus; Linssit naarmuuntumatonta muovia; suojakotelo muovia, sisävuori kangasta

Mitat: 143 mm x 155 mm x 50 mm

Paino: 49,89 g

Akunkesto: jopa 5,5 tuntia (latausaika enintään 1 tunti)

Bluetooth-versio: 5.1

Seuraa Teknavia sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.