SsangYong Korando kovistelee kilpailijoita alle 22 000 euron hinnallaan – “Voitamme kaikki rahalle saatavalla vastineella”

Ssangyong Korando lupailee olevansa kilpailijoitaan etevämpi. Ainakin lähtöhinta on houkutteleva.

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Uusi SsangYong Korando ei vahingossakaan sekoitu vanhaan, sillä siinä määrin kattava ulkonäkömuutos on käyty läpi. Sukunäköä on nyt enemmän suurempaan Rextoniin. Maaliskuussa Geneven autonäyttelyssä esitelty Korando on uusi perusrakennetta, varustelua ja moottoreita myöden.

Merkillä on pitkät perinteet maastoautoilussa. Myös Korando on kuulunut korealaisvalmistajan valikoimaan jo vuosien ajan ja nyt on neljännen sukupolven aika. Mielenkiintoisena nippelitietona edellinen Korando toi vuonna 2011 mukanaan ensimmäistä kertaa yhtiön historiassa itsekantavan korin maasturiin.

SsangYong Motor Companyn pääjohtaja Johng-Sik Choi ei ainakaan ujostele sanoissaan: ”Jokainen askel eteenpäin on ollut edellistä pidempi ja uudella Korandolla nousemme monella tavalla keskiluokan katumaastureiden kärkeen. Kilpailemme tasaväkisesti minkä tahansa markkinoilla olevan mallin kanssa ja voitamme ne kaikki rahalle saatavalla vastineella.”

Otetaan mittaa

Ulkomitoiltaan Korando on 4,45 metriä pitkänä ja 1,87 metriä leveänä neljä senttiä aiempaa kookkaampi. Korkeus on nyt 1,62 metriä, mikä on 55 mm aiempaa vähemmän. Merkittävin mitta on 2,675 metrin akseliväli, jossa on kasvua aiempaan 25 mm. Kokonaisuus on näin ollen sekä leveämpi että matalampi ja vaikutelmaa korostetaan vaakasuorilla linjoilla.

SsangYong lupaa enemmän sisätilaa kuin kilpailijoissa ja sama pätee 551 litran kokoiseen tavaratilaan. Erityisesti valmistaja haluaa korostaa runsasta takamatkustajien jalka- ja sivuttaistilaa. Vakiovarusteisiin kuuluu takaistuimien selkänojan kallistuksen säätö.

Kuljettajan mukavuuteen on kiinnitetty huomioita esimerkiksi lämmitettävällä ratilla - istuimessa on kolmenlaista pehmustetta  riittävän sivuttaistuen ja pehmeän kokemuksen yhdistämiseksi. Lisävarustelistalta löytyvät nahkaverhoilu, istuimen sähkösäädöt ja istuimen viilennys. Kuljettajan viihtyvyyttä lisää pituussuunnassa säädettävä keskikyynärnoja ja lämmitettävä ohjauspyörä.

Korandon ohjaamossa vaikuttaa valmistajan mukaan siltä kuin olisi hypätty yhden sukupolven yli suoraan tulevaisuuteen, joka kertonee valitettavasti enemmän edeltäjästä kuin nykyisestä. Vakiomittariston tilalle saa lisähinnalla 10,25-tuumaisen digitaalimittariston. Samalla ohjaamoon voi hankkia tunnelmavalaistuksen, jossa valittavana on 34 eri värivaihtoehtoa.

Kojelaudan keskellä on helppokäyttöinen kosketusnäyttö, joka on halvemmassa Crystal-varustetasossa 8-tuumainen ja paremmassa Quartz-varustetasossa navigaattorilla varustettu 9-tuumainen. Molempiin voi yhdistää älypuhelimen ja peruutuskamera kuuluu aina vakiovarustukseen.

Bensiini vai diesel nelisylinterisenä?

SsangYong on kehittänyt Korandoon uudet moottorit molemmille yleisimmistä polttoaineista. Bensiinimoottori on 120 kilowattinen (163 hv) ahdettu 1,5-litrainen nelisylinterinen rivimoottori, jonka suurin vääntömomentti (280 Nm) on käytettävissä käyntinopeusalueella 1 500–4 000 kierrosta minuutissa. Tämän kanssa vaihteistoksi voi valita kuusivaihteisen käsivalintaisen tai Aisinin valmistaman automaatin. Bensiinimoottorin kanssa Korando on saatavana sekä etu- että nelivetoisena.

Uusi dieselmoottori on nelisylinterinen 1,6-litrainen, jonka suurin teho on 100 kilowattia (136 hv) ja suurin vääntömomentti 324 Nm. Dieselmoottorin kanssa automaattivaihteisto on aina vakiovaruste ja näin on myös nelivedon laita.

Nelivedon kuljettaja voi valita Normal-, Sport- ja Winter-asentojen väliltä. Normaaliasennossa painotetaan alhaista kulutusta ja Sportissa urheilullisuutta. Winter-asento sopii talviajoon, sillä silloin liikkeelle lähdetään kakkosvaihteella sutimisen välttämiseksi.

Korandon vakiovarustukseen kuuluu hankalissa paikoissa ja jyrkissä rinteissä avustavat mäkilähtöavustin sekä alamäkihidastin. Nelivedon myötä tulee myös Lock-tila, jossa voimanjako lukitaan tasan etu- ja taka-akselin kesken. Tämä mahdollisuus on käytettävissä vain alle 40 km/h nopeuksissa.

Varusteet ja hinta

Vihdoin ja viimein SsangYong on saanut myös turvallisuuden Euroopan vaatimalle tasolle. SsangYong sai Korandon myötä ensimmäistä kertaa viisi tähteä Euro NCAP turvallisuusraportista.

SsangYong Korandossa on vakiona automaattinen hätäjarrutusjärjestelmä jalankulkijan tunnistuksella, aktiivinen kaistavahti, liikennemerkkien tunnistus sekä kuljettajan vireystilan valvontajärjestelmä. Lisäksi kuljettajaa huomautetaan äänimerkillä turvavälistä ja edessä olevan auton liikkeellelähdöstä. Vakiona ovat myös kuljettajan tehtävää helpottavat kaukovaloavustin ja tuulilasinpyyhkimien sadetunnistin.

Lisävarustelistalta löytyy esimerkiksi mukautuva vakionopeudensäädin. Lisäksi on ostettavissa varustepaketti, joka kattaa katvealueen valvontajärjestelmän, kaistanvaihtoavustimen ja risteävän liikenteen varoitusjärjestelmän.

SsangYong Korando saapuu Suomeen viitenä versiona. Näistä dieselmoottorinen edustaa hinnaston kalleinta päätä nelivetoisena ja automaattivaihteisena. Mallisarjan ainoa dieselmoottorinen vaihtoehto Korando D1,6 4WD 6AT Quartz maksaa 31 990 euroa.

Bensiinimoottoristen G1,5T-versioiden ennakkohinnat lähtevät etuvetoisen Crystal-varustetason 21 990 eurosta. Automaattivaihteistolla ja paremmalla Quartz-varustetasolla hinta on 26 990 euroa. Samalla rahalla voi valita nelivedon ja käsivalintaisen vaihteiston yhdistelmän. Bensiinimallien lippulaiva Korando G1,5T nelivedolla ja automaattivaihteistolla maksaa 29 990 euroa.

Kuvat: Valmistaja

Lue lisää:
Koeajossa Ferrari 812 Superfast – viehättäviä muotoja, sulosointuja ja räjähtävää suorituskykyä
Maastohenkinen Kia XCeed sai hinnat – trendikkyydestä saa maksaa noin 4 000 euroa
Koeajossa DS 3 Crossback – pirteän persoonallinen ranskatar

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 18. tuotantokauden uudet jaksot sunnuntaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.