Rattijuopon aiheuttamissa kuolonkolareissa 75 % menehtyneistä juopuneita kuljettajia

Rattijuopon aiheuttamissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli vuosina 2013–2017 yhteensä 252 henkilöä. Kuolleista 75 prosenttia oli juopuneita kuljettajia.

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

LähiTapiola kertoo rattijuoppojen aiheuttamista kuolemanonnettomuuksista tuoreessa tiedotteessaan. Vuoden 2019 alussa julkaistun raportin mukaan rattijuoppojen aiheuttamia kuolinonnettomuuksia oli vuosina 2013-2017 kaikkiaan 222, joka on lähes neljännes kaikista tutkituista kuolemaan johtaneista moottoriajoneuvo-onnettomuuksista. Raportissa päihtyneenä ajaneella kuljettajalla tarkoitetaan henkilöä, jolla oli veressä alkoholia vähintään 0,5 ‰.

Rattijuopon aiheuttamissa moottoriajoneuvo-onnettomuuksissa kuoli vuosina 2013–2017 yhteensä 252 henkilöä. Kuolleista 75 prosenttia oli juopuneita kuljettajia, 21 % oli matkustajana rattijuopon kyydissä ja 4 % kuoli yhteenajoissa vastapuolina olleissa ajoneuvoissa.

– Joskus kuulee puhuttavan ”juopon tuurista” eli siitä, että rattijuoppo itse selviäisi kolarista tai ulosajosta vammoitta. Tilastot eivät tue tällaista käsitystä, vaan kyllä useimmiten se on juuri rattijuoppo itse, joka loukkaantuu tai jopa menehtyy, toteaa Nieminen.

Rattijuoppojen kuolinonnettomuuksista 77 % oli vain yksi osallinen ajoneuvo ja 23 % onnettomuuksista oli yhteenajoja. Päihtyneenä autoa ajaneiden kuolemaan johtaneista onnettomuuksista 74 % oli tieltä suistumisia, 22 % oli kohtaamisonnettomuuksia ja loput 4 % luokkaan ”muut” kuuluvia onnettomuuksia, kuten törmäyksiä esteisiin tai kumoonajoja ajoradalla.

– Tieltä suistumisten suuren osuuden lisäksi on aika tyypillistä, että rattijuoppo on onnettomuudessa yksin. Ehkä tätä voidaan pitää lohdullisena tietona siitä, että rattijuopon kyytiin ei yksikertaisesti haluta mennä, sanoo liikkumisen johtava asiantuntija Markus Nieminen LähiTapiolasta.

Sano "ei" juopolle

Lakisääteinen liikennevakuutus on Suomessa ajoneuvokohtainen ja korvaa ulkopuolisille sattuneet vahingot, kuten ihmisten loukkaantumiset tai syyttömän osapuolen omaisuusvahingot. Kolariin syyllistyneen ajoneuvon osalta tilanne on kuitenkin toinen.

– Jokainen tapaus on toki omansa, mutta usein on niin, että jos rattijuoppo esimerkiksi tuhoaa oman autonsa, ei vaurioita välttämättä korvata ollenkaan, Markus Nieminen kertoo.

Autoa ei myöskään pidä luovuttaa juopuneelle. Liikenneturvallisuuden takia ennen kaikkea, mutta myös siksi, että kolaritilanteen sattuessa korvauksia maksetaan auton haltijan vakuutuksista. Luvassa on vähimmilläänkin vakuutusbonusten menetys. Päihderaportin tarkasteluvälillä rattijuopoista 16 prosenttia ajoi luvallisesti lainatulla tai vuokratulla ajoneuvolla.

– Jos rattijuoppo aiheuttaa vahinkoa toiselle ajoneuvolle tai henkilöille, nämä syyttömän vastapuolen vahingot maksetaan liikennevakuutuksesta aivan normaalisti. Kuitenkin rattijuopumustapauksissa vakuutusyhtiö perii maksetut korvaukset takaisin vahingon aiheuttaneelta rattijuopolta, Markus Nieminen muistuttaa ja jatkaa:

– Vaikka liikennevakuutus turvaa tällä tavalla tilanteen syyttömälle osapuolelle, syyllinen ei silti pääse kuin koira veräjästä. Selvää on, että takaisin perittävät korvaussummat voivat joskus olla huomattavan suuria ja maksuajat pitkiä.

Lähde: LähiTapiola
Kuva: Mikko Autio

Lue lisää:
Vastaa ja voita Continentalin talvirengassarja
Odotettu Škoda Superb iV sai tiukat hinnat – tilava perheauto ladattavana hybridinä alle 40 000 euroa
Ensituntuma: Audi Q5 55 TFSI e quattro – kaivattua sähköistystä
Lähes puolet suomalaisista ovat kokeneet tämän epämiellyttävän tilanteen – muistathan sinä toimia oikein

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 18. tuotantokauden uudet jaksot sunnuntaisin klo 22.35 MTV3-kanavalla.