Kuvakooste: LA Auto Show näytti, millä Amerikka ajaa

Los Angelesin kansainvälinen autonäyttely tarjosi kalustoa kompakteista viistoperistä aina kuorma-auton kokoisiin tuunattuihin avolavoihin. Tiivistettynä hyvä poikkileikkaus paikalliseen autoiluun.

Los Angelesin autonäyttely on yksi Pohjois-Amerikan suurimpia. Se on myös monille eurooppalaisille brändeille tärkeä näyttely, sillä länsirannikko on ympäristötietoista ja kiinnostunut eurooppalaisten tarjonnasta. Toki sielläkin suuressa roolissa olivat kotimaiset valmistajat, joiden mallitarjonta painottuu SUV-luokkaan ja isoihin avolavoihin. Näistä viimemainittu on edelleen ylivoimaisesti rekisteröidyin autoluokka koko maassa.

Eurooppalaisista poiketen amerikkalaiset vannovat avolavojen lisäksi perinteisten sedanien nimeen. Farmareita ei täällä nykyään käytännössä tunneta. Sedanien markkina on vahvasti aasialaisten merkkien hallinnassa, ja vuosikausia myydyimmän sedanin paikalla on ollut Toyota Camry. Perinteisten japanilaisten valmistajien ohella korealaiset Hyundai ja Kia tekevät vahvaa nuosua näille markkinoille.

Amerikkalaiset valmistajat olivat esillä näyttävimmillä osastoilla

Vahvistuvana trendinä ovat edelleen paikallisten valmistajien muskeliautojen retromallit, jotka ovat hiljattain tulleet myös Eurooppaan. Paikallisessa katukuvassa esimerkiksi Mustang, Camaro ja Challenger ovat lähes yhtä normaaleja näkyjä kuin premium-saksalaiset Suomessa. Tämä näkyi myös näyttelyssä, sillä käytännössä kaikki valmistajat olivat tuoneet paikalle näyttävästi uusimmat tehoversionsa. Mukana oli myös useita oikeita kilpa-autoja, minkä lisäksi virtuaalilasit tarjosivat useilla osastoilla mahdollisuuden kilpailukokemuksiin.

Kokonaisuutena kaikissa Yhdysvaltojen myydyimmissä autoissa hämmästyttää niiden muovisuus. Pinnasta löytyy kyllä kiiltoa, mutta viimeistely ja materiaalien laadukkuus eivät ole eurooppalaisella tasolla. Kenties juuri tästä syystä myydyimpiin merkkeihin ja malleihin verrattuna saksalaiset ovat edelleen pieniä pelureita. Etenkin uutuudet ovat luksustavaraa, joita löytää helpoiten Beverly Hillsin suunnalta. Eurooppalaisia kiinnostavia ensi-iltoja näyttelyssä olivat Mazda CX-5, Mini Countryman ja Alfa Romeon ensimmäinen katumaasturi Stelvio. Myös nykyään harvoilla messuilla esiintyvä Volvo oli mukana Los Angelesissa.

Alla kuvakooste näyttelyn tarjonnasta.

Kuvat: Mikko Autio