Kiinalaisvalmistajalta kaksi ennätystä Nürburgringille videotodistein, mutta matkassa on mutka

Cyan Racing on kertonut saavuttaneensa Nürburgringin Nordschleifella Lynk & Co 03 Cyan Conceptilla ajan 7 minuuttia ja 20 sekuntia. Tämä tekee siitä valmistajan mukaan sekä nopeimman etuvetoisen, että nopeimman neliovisen.

Valitse kaikki tarvitsemasi autoilun palvelut edulliseen kuukausihintaan.

Klikkaa All In One >>>

Kiinalainen Cyan Racing on tutumpi entisellä nimellään, joka oli Polestar. Valmistaja kertoo rikkoneensa kaksi noin 21 kilometrin mittaisen Nürburgringin pohjoislenkin, eli Nordschleifen, ennätystä. Ennätysautona on toiminut Lynk & Co 03 Concept.

Kyseiset ennätykset ovat nopein etuvetoinen auto ja nopein neliovinen auto. Ennätysaika on vaikuttava 7 minuuttia 20,143 sekuntia. Tämän kerrotaan myös olevan ensimmäinen kerta, kun kiinalaisvalmistajalla on tuotantomalliin pohjautuvien autojen kierrosennätys kyseisellä rataosuudella.

Matkassa on kuitenkin suuri mutta, josta auton nimikin jo vihjaa. Kyseessä on ”Concept” ja itse asiassa tiedotteen perusteella suoraan WTCR-kilpurin pohjalta katuauton konseptiksi rakennettu auto. Emme ainakaan vielä ole nähneet vastaavaa laitetta valmistajan hinnastossa ostettavaksi tieliikennekäyttöön.

Siinä mielessä edeltävät ennätyksenhaltijat kuuluvat hieman eri ryhmään ja ne ovat jatkossakin hyvä pitää erillään. Toivomme tietenkin, että Lynk & Co 03 Concept tulee autokauppoihin sellaisenaan, jolloin asia saa uuden näkökulman. Toistaiseksi Cyan Racingin auto kilpailee hieman omassa luokassaan.

Tämä ei kuitenkaan himmennä suoritusta. Saavutettu aika tarkoittaa yli 170 km/h keskinopeutta. Ennätyksen ajoi FIA WTCR -sarjan maailmanmestari Thed Björk.

Auton tekniset tiedot ovat kieltämättä hurjaa luettavaa. Noin kaksilitrainen nelisylinterinen turboahdettu moottori tuottaa 528 hevosvoimaa etupyörien käsiteltäväksi ja huippuvääntö on yli 500 newtonmetriä. Kiihdytys paikaltaan 100 kilometrin tuntinopeuteen kestää 4,4 sekuntia, mutta suorituskyvystä paremman kuvan antaa kiihdytys 200 kilometrin tuntinopeuteen 10 sekunnissa.

Rengaskoko on 285/30 R20 ja pysähtymisestä vastaa edessä 6-mäntäiset jarrusatulat 378 millimetrin jäähdytetyin jarrulevyin. Takana on tyytyminen 2-mäntäisiin satuloihin ja jäähdytettyjen levyjen koko on 290 millimetriä. Alustaa on ryyditetty Öhlinsin säädettävin iskunvaimentimin.

Katso alta video kierroksesta:

Kuvat: Valmistaja

Lue lisää ja katso myös muita videoita Nürburgringiltä:
Porsche Taycan ja 7:42 – Neliovisten sähköautojen ennätys Nürburgringillä
Video: Ennätysjahtia Nürburgringillä – Jaguar nappasi nopeimmin neliovisen tittelin

Seuraa Teknavia myös sosiaalisessa mediassa!
Löydät meidät Facebookista, Instagramista, Twitteristä ja YouTubesta.

Teknavin 18. tuotantokauden avausjakson ensiesitys nähdään maanantaina 16.9. klo 22.35 MTV3-kanavalla. Uusinnat su 22.9. klo 14.30 ja ma 23.9. klo 14.00 MTV3:lla. Lisää ohjelman aiheista löydät osoitteesta www.teknavi.fi.