Moottoripyörämarkkinoiden arvioidaan kasvavan 2011

Kevään moottoripyörämessut avautuvat yleisölle torstaina Helsingin Messukeskuksessa. Kotimaiset moottoripyöräkauppiaat ovat toiveikkaita toimialan virkistymisestä kolmen hiljaisen vuoden jälkeen.
– ­ Moottoripyörämarkkinat seuraavat autoalan markkinoiden liikkeitä vuoden viiveellä. Nyt kun automarkkinat ovat jo hyvässä kasvussa, viime vuonna jo lähes 24 % kasvua, myös kaksipyöräisten kaupan arvioidaan kasvavan kaudella 2011, kertoo MP 11 -messujen näyttelytoimikunnan puheenjohtaja Juha Torkkola.

– Päämerkeillä on näyttelyssä esillä yli 30 uutta moottoripyörämallia, mikä kertoo alan valmistajien olevan valmiina kasvavaan menekkiin Suomessa ja ympäri maailmaa, Torkkola jatkaa.
Vuodenvaihteen ennakkokauppa on käynyt viimevuotista vilkkaammin ja osa joidenkin merkkien uutuusmalleista uhkaa loppua kesken. Asian vahvistavat tapahtuman toimeksiantajan, Teknisen Kaupan ja Palveluiden ry:n moottoripyöräjaoksen jäsenet eli moottoripyörien, mopojen ja skoottereiden maahantuojat. Moottoripyöriä rekisteröitiin Suomessa vuonna 2010 yhteensä 6 054 kappaletta. Myydyimmät merkit olivat Yamaha, Honda, Suzuki, Kawasaki ja Harley-Davidson.
Nuorten mopo- ja skootteribuumi jatkuu
Mopot, piikit, skootterit ja mopoautot ovat nuorten keskuudessa edelleenkin erittäin haluttuja ja uusia kuljettajia tulee jatkuvasti lisää. Moottoripyöräjaos arvioi mopomyynnin säilyvän edelliskauden tasossa. Mopoja rekisteröitiin viime vuonna 18 197 kappaletta. Suurin yksittäinen kasvava ryhmä oli mopoautot lähes 19 % kasvullaan.